Kaikki mikä ahdistaa

Jotenkin taas vaihteeksi suututtaa kaikki. En oikeasti ymmärrä, miten kukaan selviää pienen vauvan kanssa, saati nauttii vauva-arjesta. Kyllä niin odotan, että neiti kasvaa! Vaikka yöt menevätkin 1-2:lla heräämisellä mikä on hieno juttu, jaksaminen on silti välillä nollassa. Onhan tämä stressaavaa, pelkkää pienen hoitamista. Eilen oli taas kunnon kiukkupäivä, koko päivä noudatti kaavaa huuto ennen ruokaa, puoli tuntia nätisti, puoli tuntia järjetöntä huutoa, tunnin unet väkisin nukuttamisen jälkeen ja aloitamme alusta huudolla. Illalla olin jo todella kyllästynyt ja stressaantunut, en vaan jaksanut enää kuunnella sitä päätöntä rääkymistä!

Jaksamiseen ei auta se, että lenkille ei ole päässyt käytännössä koko tammikuussa, kun pakkasta on ollut ja on EDELLEEN noin -30. Koiratkaan eivät tätä keliä oikein kestä. Tunnen itseni niin väsyneeksi ja huonokuntoiseksi, kun röhnötän vaan kotona neljän seinän sisällä ja koetan selvitä vauvan hoidosta. Minua on alkanut vaivata myös nokkosihottuma, huulikin on ollut kerran turvoksissa. Tämä masentaa, minulle puhkesi tuo kunnon riesaksi, olikohan 2005, ja vaivasikin sitten 5-6 vuotta. Kävin muistaakseni kolmella eri lääkärillä, mutta mitään stressiä kummempaa diagnoosia en saanut. Tietenkään ihottuma ei ollut pahana joka päivä, lopulta ei vaivannut enää päivittäin, eikä sitten enää viikoittain... On kuitenkin ollut poissa jo muutaman vuoden ja nyt sitten, kappas! Varmaan stressi ja hormoonimyrsky, en oikein muuta syytä keksi. Mutta arvatkaapa vaivaako, että jääkö taas vuosien riesaksi.

Eilen tuntui, että vauvan kiukku liittyy jälleen kerran mahaan. Tuntui pikemminkin, että oma maitoni sai sen aikaan, ei niinkään korvike. Olenkin siis vaihteeksi ihan todella *ittuuntunut koko niin sanottuun imetyshommaan, enkä jaksa yhtään. Olen pudottanut lypsykerrat neljään/päivä, aion varmaan lopettaa viimeistään kun vauva täyttää 4kk. Maitoa tulee niin vähän että öisin ei ole tarve tämän takia nousta, eikä tämä ole kivaa muutenkaan. Tissit ovat arat, pumppu tuntuu epämiellyttävältä, inhoan sitä kihelmöintiä mikä niihin tulee kun maitoa alkaisi taas olla, inhoan että hormonit ovat päin helvettiä, oloni siis ei ole normaali. Monesti maitoa pumppaillessa tulee sellainen tosi outo ja huimaava olo, en osaa oikein selittää. Mutta sen ihan tuntee, miten omassa kropassa on kaikki sekaisin. Lisäksi en osaa syödä ja juoda riittävästi, mikä on tuskallista. Samalla minulla on pieni morkkkis, kun tiedän että pienelle parasta ravintoa olisi saada edes osittain äidinmaitoa. Mutta en voisi kuvitellakaan jatkavani tällä tavoin esim. vuotta! Lisäksi joku maidossani ärsyttää vaavin mahaa, ainakin välillä. Vyöhyketerapeutti kehotti minua luopumaan maitotuotteista, mutta eipä hirveästi houkuta. Mitähän syötävää minulle sitten jäisi. Muutenkin kun syöminen on huonoa, niin ajatus siitä että pitäisi vielä karsia...

Odotan niin paljon, että pääsemme aloittelemaan vellit. Eilen kokeilimme ensimmäistä kertaa korvikkeeseen maidonsakeuttajaa ja jestas sitä huutoa. Tyttö söi ja rääkyi, söi vähän lisää ja rääkyi taas. Ihanasti puskee tuo temperamentti esiin, ruoka pitäisi tulla heti ja vauhdilla. Emme aio silti luopua tästä kokeilusta. Oksentelua ei ollut niin paljon ja eihän me saada tätä syömään mitään kiinteämpää, jos ei totu vähitellen. 

Vaikka mies osallistuukin hienosti vauvan hoitoon, siis ihan todella paljon, niin eilen taas turhautti. Se on niin jännä miten miehillä on jotenkin tämä siedätys ettei itku niin haittaa, vaan vauvaa huudatetaan esimerkiksi sitterissä tai kehdossa ja räplätään puhelinta. Montakohan kertaa sain huomauttaa, että hei, vauvaa ei voi itkettää noin, ota syliin. Jotenkin se sylissä lohduttaminen on ollut vaikeaa koko ajan. Mutta samalla tavalla minulla saattaa olla joku oma homma kesken juuri kun kohtaus yllättää, joten ei tunnu reilulta, että minun pitäisi aina  hypätä. Ehkä se alkaa vähitellen sujua. Toinen asia on että välillä tuntuu ettei ymmärrys riitä siihen, että vauva alkaa olla väsynyt kahdeksalta ja silloin pitää jo aloitella iltatoimet. Välillä tuntuu että mies voisi vain kuunnella sitä rääkymistä vaikka tunnin, että vauva menisi nukkumaan enemmän sopivaan aikaan, yöherätysten kannalta. Meillä on juuri se että minä toimin täysin tunteella ja mies järjellä ja välillä tämä analyyttisyys ärsyttää aivan todella paljon, kun kaikki pitää miettiä ja suunnitella hirveän tarkkaan. No, vauva nyt ei vaan toimi niin. Eilen saatiin nukahtamaan 21.30 ja herätti vasta 4.30, eli ei huonosti ollenkaan. Oletan että hänkin on vaan stressaantunut uudesta tilanteesta, kuten minäkin.

Morkkista ja kiukkua

Miksi ruoskin itseäni aina niin paljon. En osaa yhtään ottaa rennosti, kun aina pitäisi suorittaa. Nyt olisi ehkä korkea aika opetella. Minulla on hirveä morkkis siitä, etten ole käynyt salilla tällä viikolla. No eikö voi antaa itselleen anteeksi, jos on juuri saanut tietää olevansa raskaana! Kävin viimeksi sunnuntaina,  mutta silloinhan elättelin vielä jotakin epämääräisiä harhoja, että kaikki on pahaa unta. Minulla on erittäin vahva taipumus stressaamiseen ja murehtimiseen, tekee varmaan raskaana todella hyvää. Tosin, tänään olen ollut töissä kamalan väsynyt ja muutaman kerran on tullut rauhallinen tunne, ihan kuin olisi pistetty jotakin relaksanttia suoraan suoneen. Että ehkä tämä tästä helpottaa. :p

 

Tein sitten aamulla kotona puolen tunnin pikatreenin, etten potisi niin huonoa omaatuntoa. Sen jälkeen lähdin töihin kevyellä meikillä ja tukka auki, yleensä rakastan laittautumista ja välillä mietin että ehkäpä työhöni nähden maalaan naamaani jopa liikaa, mutta välillä on näitä päiviä vastapainoksi, kun ei vaan huvita.

Olen osannut välillä ajatella jopa muutakin, kuin raskautta. Eilen olin pitämässä Martoille kauneusiltaa ja se oli itseasiassa hauskaa. Olen kyllä myös alkanut pohtia asioita siltä kannalta, että minun pitäisi oikeasti ruveta sisäistämään että olen raskaana. Vaikka olen melko hyvin pitäytynyt siinä etten lue mitään, kiellettyjen ruokien listaa kuitenkin vilkaisin. Ja ihan hyvä että vilkaisin, raskaana ei näköjään saa syödä mitään, miten kukaan meistä on syntynyt tänne terveenä! Tosiaan esimerkiksi pellavansiemenrouhetta olen tottunut aamupuuroon laittamaan, nyt loppuu sitten sekin. Juustoja syötiin juuri samana päivänä kun sain tietää raskaudesta, ei sitten enää. Kahvi on vähän ongelma, en nyt ole mikään sen suurkuluttaja, mutta tykkään kyllä juoda sitä. Kulutus on 1-5 kuppia/päivä. Olen varmasti vetänyt suhteessa liikaa kofeiinia, koska meidän kahvimukimme ovat n. 3dl kokoluokkaa. Että nytpä sitten opettelemaan pienentämään annoskokoa ja pysymään kohtuudessa. Kaikki kiva kielletään.

Ruoan lisäksi on toki tullut myös muuta. Sen muistelin kuulleeni, että buranaa ei suositella. Sitten ihan yhtäkkiä tuli mieleen, että entäs minun allergialääkkeeni. Muuta lääkettä en käytäkään. Pakkauksessa oli sama epämääräinen kuvaus, kuin kaikissa lääkkeissä. Ei nyt ehkä suositella, mutta neuvottele lääkärin kanssa. En tarvitse sitä joka päivä, mutta minulla on jotakin oltava, lievän siitepölyallergian kanssa ehkä pärjäisin, mutta olen allerginen myös jollekin lisä-/väriaineelle. Tämän seurauksena en syö esim. karkkia ollenkaan, koska lähes kaikista niistä värikkäistä turpoaa huulet. Osaan siis vältellä vaivaa jo aika hyvin, mutta silti se välillä yllättää, edellisestä kerrasta ei ole edes montaa kuukautta. Tarvitsen siis mielenrauhani takia jonkun lääkkeen, jolla vaiva asettuu. Selitin asiani työterveyshoitajalle, jolta sain tylyhkön vastauksen, että MITÄÄN allergialääkettä ei saa raskaana käyttää. Olin närkästynyt. Kuljenko sitten Pamelana kaupungilla, saati menen töihin? Soitin vihaisena Yliopistonapteekin lääkeneuvontaan, kun en muutakaan keksinyt. Siellä asiallinen farmaseutti selitti minulle, että Zyrtec on täysin turvallinen ja minunkin omaa lääkettäni voi satunnaisesti ottaa, jos käyttö on oikeasti satunnaista. Kiitos!

 

Mikä ihme terkkareissa oikein on! Ei tarvitse vetää herneitä nenukkiin jos olet alan ihminen (mutta itsetutkiskelua voi harrastaa? ;) ). Ala-asteen terkkari väitti että minulla on skolioosi ja lähetti tutkimuksiin. No ei ollut. AMK:n terkkarilta erehdyin kysymään apua kun silmät rähmivät niin kovasti, hän passitti minut lääkäriin kun oli varma, että silmästä on verkkokalvo irti! Sain silmätipat allergiaan, OPPIKIRJANMUKAISILLA allergiaoireilla. Olenpa tuon jälkeen käynyt vielä yhden koulun, jossa pääsin vähällä. Otin silloiselta terkkarilta rokotuksen häämatkaa varten, jolloin sain hepatiitti a-b rokotteen (pyysin a:ta), mutta koska "nuorille" annetaan kuulema aina a-b. En jaksanut selittää, että en aikonut häämatkallani harrastaa suojaamatonta seksiä ja käyttää huumeita. Samaan syssyyn hän myös koki tarpeelliseksi arvostella pukeutumistani, että ymmärränhän varmasti että maa johon olemme menossa, on konservatiivinen. Pahoittelut siis, jos olen näiden asioiden suhteen varpaillani!