Omasta toipumisesta

Hetki taas koneella, kylläpä tähänkin on haasteellista löytää aikaa nykyään. Juttua kyllä riittäisi tännekin puolelle. Arvon tässä että kirjoitellako imetyksestä, vai itsestä ja koska edelleen olen varsin itsekeskeinen ihminen, arvaatte lopputuloksen. :p Haluan vähän purkaa tässä mitä kropassa on nyt synnytyksen jälkeen tapahtunut, sehän oli yksi asia, josta olen panikoinut ja skitsonnut täällä koko raskausajan! Yhtenä kappaleena kuitenkin ollaan (tai kahtena, heh heh...) kaikesta huolimatta. 

Alkuun olin vain todella helpottunut kun kaikki oli ohi ja mitään todella pahaa ei käynyt. Nyt kun olo alkaa olla vähän parempi, on muutama asia ehtinyt aiheuttaa jo angstausta. Tämä on kyllä sellainen aihe, josta mielelläni kuulen toistenkin kokemuksia. Ja jos löydät tämän niin että olet raskaana niin hei, tässä nyt suoraa puhetta!

Aloitetaanko vaikka sitten alhalta ylös?

Jalat:

Suonikohjuthan ne olivat yksi pahin raskauden aikainen riesani. Minulle sanottiin että ne saattavat vaalentua, mutta väläyteltiin myös leikkauksia ja muuta, että en ollut turhan toiveikas. Yllätys olikin melkoinen, kun ne alkoivat vaaleta ja hävitä jo sairaalassa! Myös yksi pullottava suoni joka oli jo ennen raskautta, on painunut kasaan. Siinäpä hoito, jota ei huvita uudelleen kokeilla. Olen siis optimistinen, että muutamassa kuukaudessa saattavat kadota vaikka kaikki mitä on tullut, niin hyvin ovat jo nyt kahdessa viikossa hävinneet/vaalenneet. Laskimotukkotulehdukset ovat myös jo lähes hävinneet. Alkuun muutaman päivän synnytyksen jälkeen jalkoja kyllä pakotteli koko ajan, mutta sairaalastakin annettiin vain ohjeeksi lähteä liikkeelle mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen. Olenkin käynyt lenkillä joka päivä siitä asti kun pääsin kotiin, matkat eivät ole vielä pitkiä, mutta vauhti alkaa normalisoitua. <3

Alapää:

No niin, en ole uskaltanut katsoa miltä siellä näyttää! Alkuun oli kiristystä ja paineen tunnetta, jos seisoin liian kauan. Se paine oli kyllä todella ikävää. Nyt on onneksi alkanut helpottaa. Pieni eppari minulle leikattiin ja ilmeisesti emättimeen tuli joku repeämä, jota kätilö ei edes huomannut, eli tuskin on iso. Oli vain kuulema paikattu istukan poiston yhteydessä. O_o Istumaan olen pystynyt koko ajan, nyt jo ihan ilman kipuja. Jälkivuoto on ällöttävää, vaikka onkin vähentynyt ja vaalentunut, mutta lisääntyy vielä välillä esim. kävellessä. Tänään säikähdin kun huomasin vessareissulla, että jostakin vuosi kirkasta verta. Paikallistin sen juurikin tikkien kohtaan ja hätäännyin tietysti. Onneksi meillä sattui olemaan neuvolassa painokontrolli, niin tuttu hoitaja vilkaisi minut samalla. Ei ollut mitään hälyyttävää, sanoi että voi olla mahdollista että joku tikki irtosi tai ompeleiden välistä vuotaa, mutta ei ole kuulema vakavaa, että siitä se kaikesta huolimatta paranee. Kuulema siistiä jälkeä eikä ole edes turvotusta, jälkitarkastusta odotellessa. Ihan pelottaa kuntoutuuko tämä alue ja lantionpohjaa koetan treenata joka päivä edes vähän, koska arvatkaa pelottaako myös laskeumat. :( 

Maha:

Pelkäsin miltä maha näyttää synnytyksen jälkeen, mutta sepä olikin lähes kateissa jo synnytyspäivän iltana, minulle kätilö sanoikin että olenko edes synnyttänyt, kun kohtu on palautunut niin vauhdilla. Ei siis kriisiä siitä, 5 päivää synnytyksestä maha oli taas aivan litteä, sain myös oman napakoruni takaisin. <3 Toki se huolettaa, että milloin vatsalihakset ovat takaisin paikallaan, että voi alkaa treenaamaan. Maha on myös muuten reistannut synnytyksen jälkeen, ummetusta ollut melkein koko ajan ja ihan sama mitä syö, alkaa kuulua ihme murinaa. Varmaan sitten suolisto etsii vielä paikkaansa, tai jotain. :/ Mahaan tuli myös loppuraskaudesta se ällö hormoniviiva, eikä ole vielä vaalentunut yhtään. Häviääköhän se? Raskausarpia ei tullut!

Rinnat:

Imetyksestä lisää seuraavassa postauksessa. Maitoa ei tule riittävästi. Noin muuten en yhtään pidä siitä, miten muhkuraisilta tissit tuntuvat kun niissä on maitoa. Kerran toinen oli kivikova niin kauan että pumppasin maitoa kolme kertaa, olin jo aivan varma että nyt siinä on joku tulehdus. Eivät roiku ainakaan vielä. :p

Pää:

Alkuun oli huimausta ja vähän pahoinvointia, mutta on helpottanut. Pyysin että katsovat neuvolassa hb:n kun sairaalassa ei sitä tehty. No oli 148, ennen synnytystä 136, että ei tarvetta lisärautaan. :p Jonkin verran on itkettänyt ja toki väsyttää, turhauttaa ja kiukuttaa joskus, mutta mieli on ollut yllättävän valoisa. Kai olen  niin helpottunut kun raskaus on ohi, se kun oli minulle niin vaikeaa. 

Noin muuten olen saanut palautetta että näytän terveeltä ja hyvävointiselta. Painoa en ole uskaltanut mitata, enkä vielä kokeilla mahtuuko omat farkut jalkaan. Riittävästi syöminen ja juominen tuottaa kamalia vaikeuksia, päivät menevät kuin sumussa ja hirveän nopeaan.   

Rv 34 neuvola ja kiukku

Ajattelin jo että nytpä teen ensimmäisen positiivisen raskauspostauksen, koska ihme kyllä viime aikoina fiilis on ollut ihan hyvä. Mieskin sanoi että ihmeiden aika ei ole ohi, kun totesin välillä jopa hieman odottavani vauvaa. Maha ei ole ahdistanut ja mieli on ollut valoisa, ihan siitä syystä että kohta raskaus loppuu! Minun tuurillani se toki menee nyt sen 2 viikkoa yli, mutta on mahdollista, että muutaman viikon päästä tämä raskaus on ohi! Yhtä suonikohjuakin on taas alkanut pakotella, mutta siitäkin olen ajatellut että kohtapa se varmaan siitä katoaa. On ollut sellainen hyvä jännitys päällänsä, kun on ajatellut että muutama viikko ja sen jälkeen se voi periaatteessa syntyä koska vain. Mutta sitten kävin eilen neuvolassa ja nyt taas kaikki puhtaasti *ituttaa.

Sinänsä käynnillä ei tullut esiin mitään huolestuttavaa, että kaikki oli hyvin. Virtsanäyte oli puhdas, verenpaineet yhtä hyvät kuin ennenkin (kotona mitatut, tosin neuvolassakin mitatut ekaa kertaa normaalit!), hemoglobiinia ei nyt edes katsottu, kun se on ollut koko ajan erinomainen. Paino oli taas noussut ja nyt sitä on kertynyt noin 7 kiloa. En tykkää, mutta en kuulema ole päässyt painonnousussa edes alarajalle, suositus on kuulema vähintään 10 kiloa. Siitä sanoin että välillä huimaa, mutta kuulema jo itsessään raskaus aiheuttaa sitä.

Katsottiin vauvaa jälleen vanhalla, rakeisella 90-luvun ultralla ja siellä se oli edelleen pää alaspäin, itseasiassa myös samalla kyljellään kuin kolme viikkoa sitten. Neuvolan täti sanoi että on erittäin epätodennäköistä, että enää kääntyisi väärään asentoon. Vauvalla oli taas kunnon jumppatuokio, joten pulssi huiteli sillä melkein 160. Se riehuminen alkoi samantien kun mahaani tunnusteltiin ensin päältä päin ja neuvolan tätikin sanoi, että jestas miten herkästi reagoi kosketukseen. Ihan kuin olisi ärsyyntynyt. Sanoin että liikkeitä en ole laskenut ensimmäistäkään ja hän ymmärsi kyllä miksi. eikä kuulema tarvitse. Tämä vauva liikkuu ihan järjettömän paljon, pitkin päivää kamala mutkuilu ja potkiminen, joka on pahinta illalla. Että paras olisi älytä syntyä ajoissa, kun on jo niin vauhti päällä! 

Se mikä alkoi ärsyttää, oli se että joudun vielä yhteen verikokeeseen parin viikon päästä, koska verestäni löytyi jo alkuraskaudessa "heikko tunnistamaton vasta-aine, jolla ei ole merkitystä raskauden kannalta", mutta sitä nyt tutkitaan ja syynätään. Tämä on jo kolmas koe asian tiimoilta. Lisäksi sokerirasituksen jälkeen minulle luvattiin, että kaikki kokeet oli nyt tässä. No, eipä mitä. Kuulema vielä otetaan streptokokkinäyte. Sanoi että tullut pakolliseksi kaikille 1,5 vuotta sitten, mutta eipä ollut eri paikkakunnalla asuvan kaverini tätä lystiä tarvinnut kokea, hän synnytti keväällä. Onhan jo sinänsä kamalan hauskaa levitellä neuvolassa kun vanupuikko tungetaan tuonne alakertaan, mutta kuulema jos tulos on positiivinen, sitten ollaan synnytys tipassa kiinni, koska streptokokki voi aiheuttaa infektion vauvalle. Itselle se ei tee mitään, kuulema kaikilla on tuo virus elimistössä ja se voi välillä aktivoitua, eli sepä on taas sitten varmaan paskaa tuuria, jos niin käy! Lisäksi jos vauva ei synny kuukauden kuluttua näytteestä, pitää ottaa uusi. Lisää stressiä, en jaksa. Neuvolan täti kyllä näki naamastani, että nyt suututtaa ja rankasti. Siksi on kiva käydä tutuksi tulleella ihmisellä. <3 

Tosin, ensi kerralla joudun menemään toiselle, mikä ahdistaa. :/ Tekevät töitä osapäiväisesti, joten tämä sattuu juuri olemaan silloin poissa ja menisi kuulema liian pitkälle, jos odottelisi että hän palaa töihin. Kiva kiva, olen puhunut pari kertaa puhelimessa tämän toisen kanssa ja on vaikuttanut ihan kamalalta stressaaja hössöltä. Ehkä vain sitten pakolliset testit ja kotiin? 

Illalla olin tosi huonoissa fiiliksissä ja itkeskelin, taas myös niitä suonikohjuja. Oli niin sellainen olo että nyt sanon itseni irti tästä koko raskausrumbasta, en jaksa enää. Vauvalla oli taas kamala ralli päällä illalla ja sekin tuntui ihan kamalan pahalta, vaikka tiedän että sitten huolestuisin, jos se ei liikkuisi. Halusin olla rauhassa ja sitten mahassa on tuollainen ylimääräinen loinen. Että tällaiset fiilikset nyt sitten taas. 

Loppukevennyksenä lelu, jonka ostin sillä ajatuksella, että se sopii roikkumaan violetteihin vaunuihin:

Viikon 31 neuvola

Olin taas pidemmillä vapailla, aika kivaa. Viime viikonloppuna olimme reissun päällä mieheni ja muutamien kavereiden osallistuessa Tough viking kisaan ja oli kyllä kiva viikonloppu, vaikka sen jälkeen iski pieni masennus ja paniikki että nyt sitten oikeastaan vaan ollaan kotosalla ja odotellaan vaavin tuloa. Myös koiran sairastaminen on tuonut hirveästi ylimääräistä stressiä, onneksi nyt on lääkkeet ja ainakin tällä hetkellä vointi kohentunut huimasti.

 

On muuten ihan paskapuhetta, että kyllähän nyt töissä jaksaa, kun on niin vähän jäljellä. Ei muuten jaksa! Kymmenen päivää, eikä voisi vähempää kiinnostaa! Ei sitten yhtään. Tunnen itseni hyödyttömäksi ja tarpeettomaksi, olisin jo mieluummin kotosalla. Varsinkin kun vapaallakin eräänä päivänä oli esimerkiksi epämääräistä vihlovaa kipua alavatsalla, ihan tuntui kuin joku tökkisi välillä jollain terävällä esineellä. Kyllä tuollaisen sattuessa on paljon mieluummin kotioloissa, että voi käydä vaikka pitkäkseen. Veikkaan että kolottelut ei ainakaan vähene näin loppuraskaudesta.

 

Töihin paluu oli muutenkin niin mukava, kun esimieheni alkoi SAMANTIEN jankuttaa jälleen minulle siitä, miten hän tarvitsee päivämäärän, mihin asti olen ainakin poissa. Haistakoon, lakisääteisesti minun ei tarvitse sitä tietää. Helppo on myös tulla sanomaan että no faktat tiskiin, juu, mutta mites kun on esimies, joka ei niitä faktoja tajua? Olin kuitenkin valmistautunut, kaivoin kaapistani kelan sivujen laskurilta tulostetun paperin, joka näyttää lasketunajan perusteella eri vapaiden pituudet ja ne päivät. Näytin hänelle siis tuota elokuista päivämäärää, että sinne asti ainakin, silloin päättyy vanhempainvapaa. Mutta ei, tämä ei kelvannut, sitten alkaa lässytys että no entä jos mieheni pitää vapaasta osan, ei voi kyllä uuden kanssa tehdä sopimusta jos ei tiedä ja minä haluankin yhtäkkiä tulla töihin, jne jne. Siis? Nyt minulla oli antaa se helvetin päivämäärä, niin ei kelpaa? Sanoi että mieti vielä viikonlopun yli. !!!! Hermot!!! Kymmenen minuuttia töissä ja olen aivan kypsä tähän touhuun! Maanantaina kuullaan miten tarina jatkuu, jos lässytys edelleen pahenee, sanon kyllä jo sitten suoraan että hän ei voi udella minulta tuollaista koko ajan, lain mukaan ei tarvitse tietää. Ei sitten kelvannut sekään kun sanoin olevani poissa ainakin vuoden, koska ystäväni valisti minua että eipä paljon alle sen ikäistä voi hoitoon jättää. Ei ole kuulkaas mikään kiire takaisin tänne.

 

Neuvolakuulumisia, kaikki hyvin jälleen sillä saralla, joten ei oikeastaan mitään ihmeellistä. Tällä kertaa keskustelimme siitä, onko minulla tarvetta pelkopolikäyntiin. Olen sitä miettinyt, enkä tullut nettiä lukiessa yhtään viisaammaksi. Olen miettinyt, että pelkäänkö tarpeeksi. Koska kai nyt kaikkia jännittää, edes vähän? Neuvolassa sitten kysyttiin, mitä pelkään. Sanoin että sektiota, se on minulle pahin painajainen. Siinä poikkean jo aika monesta kävijästä, jotka koettavat kinuta leikkausta keinolla millä hyvänsä. Sitten pelkään jo ylipäätänsä sairaaloita, sitä että kaikki menee hirveällä tavalla pieleen, tai sitä että repeää niin pahasti että paskoo housuun lopun ikäänsä... Tämän jälkeen neuvolan täti oli hetken hiljaa ja totesi, että juu voisit oikeastaan mennä käymään siellä. Eli mennään sitten. Kipu on ainoa, jota en ihme kyllä pelkää. Siihen on sentään apu!

 

Mahan koko stressaa edelleen, vaikka taas minulle sanottiin että minulle ei mitenkään tule isoa eteenpäin työntyvää raskausmahaa, kun kroppani on tämän mallinen. Sf-mitta oli hieman keskikäyrän yläpuolella, eli oikein hyvä ja normaalialueella, vaikka minulle tuli heti stressi että nyt olen syönyt liikaa herkkuja ja siellä on jättivauva, kun viimeksi mentiin ihan keskikäyrällä. Kyllä, vauvani saisi kasvaa standardien mukaisesti. :p Edellisestä käynnistä oli 2,5 viikkoa ja painoa oli tullut lisää 800g. Kuulema oikein hyvä. Tuntui vain sekin hurjalle, että jos se nyt jatkuu tätä tahtia loppuraskauden. Katselimme myös vauvaa kivalla 90-luvulta peräisin olevalla ultralla ja sehän oli jo siellä niin kuin pitää, eli pää alaspäin! Toivttavasti ei käänny enää, tai ravistan sen takaisin. Tämä oli ainakin nyt helpottava tieto, vaikka viikkoja onkin vielä jäljellä. Vaavi on muuten alkanut hikkailemaan melkein joka ilta, huvittavan näköistä ja tuntuista, kun alavatsa hytkyy.

 

Sain myös ohjeet sikiön liikkeiden laskemiseen, tuntuu kyllä kamalan työläältä. Tämä vaavi on aktiivisimmillaan joka ilta 22-00 välillä, joten en kyllä todellakaan laske koko tuntia, jos on kauhea ralli päällä. Jos kerran kymmenen liikettä riittää ja ne aktiivisimmat vetää tuntiin helposti sata...

Painosta

Nyt seuraa taas tilitys, aiheesta painonnousu raskauden aikana. Minua on nimittäin alkanut niin kyllästyttää, kun painoni ja vatsani koko tuntuu olevan niin monelle ongelma. Asiaan lienee vaikuttaa myös se että painostani on kuittailtu aina, vaikka en edes ole alipainoinen! Ihan siinä rajoilla kylläkin, mutta olen hyvin pitkä, joten se toki vaikuttaa siihen että painoindeksikin näyttää mitä sattuu. Aloitin tosiaan muutama kuukausi ennen raskautta lihasten kasvatus projektin, ihan siksi että olen kyllästynyt olemaan "liian laiha" ja kuulemaan siitä koko ajan. Etkö syö, miksi et syö, voi kun olet laiha... vaikka tosiasiassa syön paljon ja herkuttelenkin. :p

Nyt mennään rv 30 ja painoni on noussut 5 kiloa. Mielestäni tämä on viikkoihin nähden ihan sopivasti, vauvahan painaa max. 1,5kg, jos sitäkään. Mitään turvotuksia tai muuta ei ole ainakaan vielä, joten raskaana olevalta en näytä mistään muusta kuin vatsan seudusta, eikä mahakaan ole mahdottoman iso. Minullehan sanottiin jo heti alkuun että pitkillä naisilla maha voi monesti jäädä pienemmäksi, kun kohdulla on niin paljon tilaa.

Tämä asia nyt tuntuu sitten olevan ongelma vähän kaikille. Kuten olen täälläkin jo valittanut, niin jopa esimieheni on kysellyt muutamaan kertaan, että eikö minun oikeasti tee mieli mitään herkkuja, onkos vauva nyt varmasti pysynyt käyrillä, jne. Eli rivien välistä, näännytän lapseni nälkään, kun en syö niin kuin porsas. Nälkähän minulla ei juuri ole ollut koko raskausaikana, olen kuitenkin kiltisti syönyt muutaman tunnin välein. Ainoa ongelmahan tässä on se, että ruokien keksiminen on hankalaa kun juuri mitään ei tee mieli. Esimiehelläni ei ole lapsia itselään, joten jännä että se asia nyt huolettaa niin paljon.

Myös yksi serkkuni jolle raskaudesta lopulta kerroin, alkoi udella painoni nousua, en osannut varautua että tämä on ansa. Vastasin kysymykseen ja heti alkoi tivaaminen että eikö neuvolassa muka ole sanottu mitään, kun olen niin pieni muutenkin. No, neuvolassa on sanottu, että painan juuri sopivasti! SF-mittakin oli täsmälleen keskikäyrällä, eli kyllä, vauva on "kasvanut käyrien mukaan".

Masu rv 30

Kertokaapa minulle mikä *elvetti siinä on, että jos raskausaikana ei tule sitä 20+ lisäkiloa, niin näännytät lapsesi nälkään etkä ole normaali. Ilmeisesti jos lihoisi valtavan kokoiseksi, niin kukaan ei kysyisi mitään? Koska se taas on normaalia? Ymmärrän joo, että muutama lisäkilo ei haittaa imetyksen kannalta, mutta jos vauva painaa jotakin 3-4 kiloa, niin kyllä minun mielestäni 20 raskauskiloa on silloin aivan liikaa. Anteeksi nyt vain.

Sen olen kyllä oppinut, että raskaudesta on jokaisella mielipide, kuului asia heille tai ei. En tiedä puhuuko siellä kateus vai pätemisentarve, vai mikä.  

                                                                 ***

Asiasta toiseen, vaivaako ketään muuta hengitysvaikeudet? Mulla on ollut nyt joitakin viikkoja, joinakin päivinä enemmän, joinakin ei välttämättä ollenkaan, mutta neuroottista on alkanut huolestuttaa, että onko tämä normaalia. :/ Selällään ei voi olla, jos yöllä herää selällään tuntuu hetken että happi ei oikein kulje. Sama tapahtui tänään päikkäreiden jälkeen, vaikka nukuin sängyssä ja kyljellään. Tuntuu siis että keuhkot ei saa itseään ihan täyteen, joskus lenkilläkin täytyy oikein hengitellä syvään. Mitään huonoa oloa tai huimausta tästä ei ole tullut, mutta tunne vain on kovin ikävä. Painaako kohtu niin paljon sitten jotain suonia jo näin viikolla 30? Järki sanoo ettei varmaan ole vaarallista, kun on jatkunut jo jonkinaikaa ja samanlaista vaivaa on kyllä ollut ennen raskauttakin, jos on kovasti jumissa tai esim. lukko selässä. Mutta aina mieleen hiipii se entä jos... Neuvola on toki taas ensi viikolla, että voin siellä kysyä aiheesta. 

Stressiä painosta

Kirjoittelenpa tässä aikani kuluksi varmasti monen mielestä niin pinnallisen postauksen että huh, mutta uskoisin että joku jakaa samanlaisia ajatuksia ja pelkoja kanssani. Tajusin tuossa yksi päivä, että minä en tosiaan nauti raskaudesta pätkääkään. Siis en yhtään. Vaikka olenkin päässyt melko helpolla ainakin tähän asti, kaikki esimerkiksi ulkonäköön liittyvät muutokset ovat olleet pelkästään negatiivisia. No tukka on ehkä vähän paksuuntunut joo, mutta se on ollut pitkä ja paksu muutenkin, todennäköisesti sekin menee vaan pilalle sitten imetysaikaan. :/

 

Paino on sellainen asia, mistä olen nyt raskaana ottanut vähän stressiä, vaikka onhan se periaatteessa tyhmää. Minulla ei ole ikinä ollut mahaa, vaan se on aina ollut litteä ja sainpa juuri treenattua itselleni vielä kivat vatsalihakset, jotka nyt loistavat poissaolollaan. Ahdistaa jotenkin kamalasti se että mikä osa painosta on vauvaa, mikä läskiä, jota varmaan salakavalasti saattaisi nyt tulla, vaikka olenkin koettanut jättää herkuttelun mahdollisimman vähiin, sorrun siihen kyllä aina välillä. Nyt viikolla 28 painoa on tullut 4 kiloa, no ei tämä varmastikaan liikaa ole, vaikka itse vauvan painohan onkin vain noin kilon verran. En voi kuitenkaan mitään että pelottaa, juurikin se että miten paljon painoa meinaa vielä tulla. Yhtään ylimääräistä ei haluaisi, tarpeeksi raskasta henkisesti muutenkin. Painoindeksini ennen raskautta oli 19. Kerkesin juuri kasvatella lihasmassaa muutaman kilon. Sitten kuulee näitä juttuja, että osalle on tullut 20-30 kiloa...

 

Mahan näkyminen on kanssa minulle rankka paikka, sitä kun ei saa enää oikein vaatteilla piiloon. Ja vielä on kuitenkin viikkoja jäljellä... mahdottoman iso se toki ei ole, mutta friikkiä kun edestä sitä ei juuri huomaa, sitten sivusta näyttääkin ihan pullerolle. Lantio on levinnyt jonkin verran myös. Neuvolasta kyllä sanottiin alkuun, että kovin isoa mahaa minulle tuskin tulee. Sehän alkoi näkyäkin vasta muutamia viikkoja sitten. Kuulemma kun on pitkä selkä ja leveä lantio, kohdulla on tilaa olla siellä, eikä maha tule niin paljoa eteen. Mutta silti, aina jos joku huomauttaa jotakin mahastani, otan sen raskaasti. Loukkaannuin kun kaverini totesi viime viikolla, että "kylläpä mahasi on selvästi isompi, kuin viimeksi kun näimme". Niin, näimme edellisen kerran kolme päivää aiemmin. Toki sekin vaikuttaa millainen vaate on päällä ja ilmeisesti myös vauvan asento, olen huomannut että joinakin päivinä maha on todella pieni ja toisina taas jotenkin enemmän ulkoneva, tosin se saattaa sitten "korjaantua" muutamassa tunnissa.

 

Töihinkin tullessa ensimmäinen kommentti oli tietysti että "no johan se maha on kasvanut". Kiitos, hyvillä fiiliksillä siis. Pitäisi valita uutta työvaatetta, joten ajattelin että johan tuota olisi sama marssia täällä reilusti maha esillä, eikä koettaa sitä enää peitellä, kun ei se peity kuitenkaan. Kai sitä pitäisi opetella olemaan raskaana.

 

Noin muuten töihin paluu sujui ihmeen kivuttomasti, kirjaimellisesti. Asiat eivät kyllä ratkenneet juurikaan suuntaan eikä toiseen, mutta ainakaan yli 7 tunnin päiviä minulle ei pitäisi tulla, jo tehtyjä vuorojakin fiksattiin sillä tavoin. Jalkoja kiristeli vähän ja mahaa vihloi välillä, mutta muuten suht hyvin meni siihen mitä pelkäsin. Minulle oli myös varattu jonkin verran tietokoneella tehtäviä hommia, mutta jalkojen päällä siinäkin ollaan, joten enpä tiedä auttoiko nyt sinällään mitään. :)

 

Asian vierestä, osaako joku kertoa, miksi joskus maha menee ikävän kireän tuntuiseksi? Mitään kipua ei tunnu, vaan kiristää ja se tuntuu liian pinkeältä. Vaikea selittää. Etenkin jos sattuu juuri olemaan vaikka kävelemässä, se tuntuu aika tuskaiselle. Eikä loppujen lopuksi kestä pitkään, onko tässä nyt kyse niistä harjoitussupistuksista tai jotain? Jos on mahdollisuus päästä pitkälleen, se jotenkin tuntuu korjaavan asian nopeasti.