Loppuraskauden äksyilyä

Väsyttää, kyllästyttää... Laskettuunaikaan on kuukausi ja nyt sitten näköjään joutuu jättämään salinkin pois. Ei vaan jaksaminen ole sitä samaa luokkaa, parina kertana nyt huomannut että sitten loppu päivän on huimannut ja ollut outo olo, joten eipä ehkä enää kannata. Myöskin epämääräiset kivut alkavat haitata, milloin sattuu nivusiin, milloin pakaraan... nyt sitten keskitytään vaan lenkkeilyyn, että saa edes raitista ilmaa ja jaloissa veri kiertää.

Haluan tuon lapsen nyt vaan masusta pois, että pääsee taas pikku hiljaa omaan kroppaansa takaisin! Nyt vaan kärvistellään päivä kerrallaan ja odotellaan. On niin outoa, kun vointi on mitä sattuu. Välillä huimaa, tai muuten vain väsyttää, käyt jossain niin sitten et jaksa loppu päivänä muuta kuin maata sohvalla. tätäkö se nyt on? On aivan todella vaikeaa tottua, kotona olisi kaikkea puuhaa ja minua stressaa kamalasti, kun en jaksa. Tuntuu ihan siltä että lusmuan tahallani kotitöistä. 

Sekin ärsyttää, että kaikki rintsikat puristaa TAAS. Ei ole montaa viikkoa, kun hankin muutamat uudet että oli helpompaa olla ja nyt tuntuu että nekin painavat, mitähän tässä enää kohta keksii. Mieli on maassa melkein joka päivä, liikaa aikaa keskittyä omaan epämääräiseen oloon. Neuvola on ensi tiistaina, sitten taas katsotaan missä mennään. Ongelmaksi on muodostunut myös se että edelleen tuntuu, etten osaa syödä tarpeeksi. Se 3-4 tunnin väli ei meinaa enää riittää, vaan olo saattaa olla hyvinkin heikko. Ihan oikeasti pelottaa, että mitähän vielä.

Kävin muuten eilen siellä "vauvaperheyksikön" psykologilla, johon laittoivat pelkopolilta lähetteen. Ja se oli kyllä aivan täyttä paskaa, en voi suositella. Siis ihan hirveä käynti, koko eilinen oli pilalla. Itkuksihan se meni ja ahdisti, kun jankutettiin vaan pelkojeni syitä, mitään apua tai kommenttia en saanut, kaiveltiin vain että "miksi", "miltä se tuntuu", jne. Mietin että mistähän tämäkin täti palkkansa ansaitsee. Ymmärsin käynnin syyksi että pääsisin lopuistakin synnytyspeloista eroon, mutta eipä noita edes käsitelty. En myöskään jaksa kuunnella lässytystä että miten vauva, mitä tunteita se herättää, millainen persoona sieltä on tulossa, sanoin monta kertaa, että vauva ei ole tässä mikään ongelma, vaan loppuraskaus!!! En minä osaa ajatella vauvaa vielä persoonana, se on vain edelleen joku epämääräinen loinen mahassa. Mutta en ole tästä yhtään huolissani, uskon sen kiintymyksen sieltä tulevan, kunhan syntyy. 

Koetimme käsitellä myös esim. ulkonäköpelkojani, johon sain sitten lähinnä kommenttia että eikö mielestäni naisesta saa näkyä se että on äiti, sellainen pyöreys ja pehmeys. Tässä vaiheessa tuohduin jo että itseasiassa ei tosiaankaan mielestäni saa, enkä muuten aio itse olla sellainen hänen kuvailemansa "äiti". Niin kammottaa tuo asenne, että sitten kun ollaan "äiti", millään muulla ei ole enää mitään väliä. 

Juu en aio mennä uudestaan, nyt pitäisi vaan vielä soittaa tuolle tädille ja perua seuraava aika... en nimittäin todellakaan ala kiusata itseäni enempää. Eiköhän synnytyspelot nyt hoidu ihan sillä, että ajattelen jalkavaivojen katoavan ja pääsen taas hoitamaan itseäni! 

Loppu päivän puuhastelinkin sitten kastemekkoa, mutta eipä tuo paljoa piristänyt. 

Jotakin hyvää muuten, uudet patjamme tulivat lopultakin, enkä ole aikoihin nukkunut niin hyvin. <3 Sikäli kun se nyt tässä olotilassa on mahdollista. Olin varautunut parin viikon unettomuuteen ja tuskaan, kun aikoinaan hankimme Tempurin tyynyt, kärvistelin sen kanssa viikon ihan raivona ja olin jo palauttamassa, nyt en vaihtaisi sitä muuhun.  

Pelkopoli

Tänään oli sitten se sekavissa fiiliksissä odottamani pelkopolikäynti. Tai no, en oikeastaan ehtinyt odottaa. Eilen oli viimeinen työpäivä ennen äitiyslomaa, joten koko alkuviikko keskittyi tavallaan siihen ja eilinenhän oli aikamoinen sählinkipäivä töissä, aika meni kyllä nopsaan, kävin vielä illallakin ihan ylikierroksilla. Töissä lomalle jäämiseni huomioitiin mustikkakonvehdeilla joita vihaan, mutta joista pomoni pitää, sekä suklaakekseillä. :p No ei saa olla kiittämätön, kiva ajatus. Lomalle jäin ihan hyvillä fiiliksillä, olo ei ole tippaakaan haikea. En vain vielä sisäistä tätä asiaa, että nyt voisi ottaa vähän rauhallisemmin.

Mutta niin. Asiaan. Minut otti vastaan tosi mukava kätilö, jonka kanssa käytiin läpi täyttämäni lomake, jossa pelkoja eriteltiin tarkemmin. Kuolemanpelkoon sain aika äkkiä kuittauksen että "ei tänne kovin helposti kuole", edellinen tapaus tuossa sairaalassa ollut 60-luvulla. Se kuulostaa jopa minusta tilastollisesti ihan hyvältä! Sitten käsittelimme lääkäripelkoani, sairaalakammoa, kuten myös hieman kivunlievitystä, vaikka toimenpiteitähän minä pelkään nimenomaan, esimerkiksi epiduraali kyllä kuulostaa jo olevan siinä rajoilla, että kestänkö sen. :/ Mikään ei tosiaan kuulema ole pakollista, että kun en nyt kipua osaa vielä pelätä, niin ehkäpä katsellaan mille on sitten oikeasti tarvetta... suositteli että minun kannattaisi olla sitten hetken koettaessa kotona mahdollisimman pitkään, varsinkin kun asumme suunnilleen sairaalan vieressä. 

En jaksa nyt luonnollisesti koko keskustelua tähän eritellä, oli aika raskasta. Itkua toki tihrustin kertoessani fiiliksistäni, koen tämän kaiken jotenkin edelleen niin vaikeaksi ja pelottavaksi! Nyt särkee päätä ja olen ollut koko päivän väsynyt. Henkisesti oli kamalan raskasta, vaikka kannatti käydä, helpotti kuitenkin. Ihan vain jo se juttelu, siitä oli mielissään että sektio on se pahin kammoni, ei siis siitä että pelkään sitä, vaan siitä että haluan mieluummin luonnollisen synnytyksen. :D Kävimme myös katsomassa synnytyssalia ja se ei ollutkaan yhtään niin pelottava ja steriilin oloinen, kuin ajattelin. Minua helpotti myös tieto että luonnollisessa synnytyksessä lääkäriä ei välttämättä näe koko aikana, paikalla on ainoastaan kätilö ja myöhemmin toinen avustamassa. 

Nyt myös kaikki kammoni ja toiveeni on kirjattu ylös ja heillä tiedossa, joten mieli on luottavainen. Kerroin huoleni myös isosta vauvasta, mutta kätilön mielestä tämä pelko ei ole minulla aiheellinen, jos en sitten ala mättää hirveää sokerimäärää nyt. Vauva on pysynyt käyrällä, mahani on pieni ja tuskin kuulema kamalasti kasvaa edes enää. (Omasta mielestäni maha on valtava.) Sanoi kyllä, että jos pelko on paha, kokoon voidaan vaikuttaa ja synnytyksen käynnistelyä voi pyydellä viikon 38 jälkeen. Jäi kyllä vähän epäselväksi, että onko oikeasti noin? Jälleen en voi kuin ihmetellä, miten kuunnellaan ja otetaan huomioon. Myös synnytystapa-arvioon pääsen jos haluan, mutta jätettiin se asia nyt kuitenkin vielä, voin sitten pyytää neuvolasta jos tuntuu. 

Hänen mielestään uuteen pelkopolikäyntiin ei ole tarvetta, eikä kyllä minustakaan. Hän halusi kuitenkin laittaa minut juttelemaan vielä synnytysosaston oman psykologin kanssa, kun ongelmani on niin selvästi henkisellä puolella. Kuulema auttaa mitä rennommin osaan synnytykseen suhtautua, sanoi että voin itsekin vaikuttaa sektioon joutumiseen olemalla rento ja antamalla supistusten tulla. Eli koetetaan hoitaa vielä pelon syitä, että kaikki menisi mahdollisimman luontevasti ja hyvin. 

Sain terveiset ottaa jokaisesta viikon 35 jälkeen tulevasta supistuksesta ilon irti, koska se kuulema kuitenkin valmistelee kohtua synnytystä varten. Niiden viikkojen jälkeen vauvan syntymää ei myöskään enää yritetä estellä. :)   

Ainoa miinus, että sain jälleen kommentin, että eihän minulla ole anoreksia taustaa. Voi huoh... ymmärtäväinen kyllä oli, kun sanoin että ei tosiaan ole, mutta kärsin tästä kun minulle siitä kaikkialla huomautellaan! Olin tosiaan jo syntyessä 54cm pitkä, että olen aina ollut pitkä ja laiha. Liekköhän omalla vaavilla sama kohtalo.

Viikon 31 neuvola

Olin taas pidemmillä vapailla, aika kivaa. Viime viikonloppuna olimme reissun päällä mieheni ja muutamien kavereiden osallistuessa Tough viking kisaan ja oli kyllä kiva viikonloppu, vaikka sen jälkeen iski pieni masennus ja paniikki että nyt sitten oikeastaan vaan ollaan kotosalla ja odotellaan vaavin tuloa. Myös koiran sairastaminen on tuonut hirveästi ylimääräistä stressiä, onneksi nyt on lääkkeet ja ainakin tällä hetkellä vointi kohentunut huimasti.

 

On muuten ihan paskapuhetta, että kyllähän nyt töissä jaksaa, kun on niin vähän jäljellä. Ei muuten jaksa! Kymmenen päivää, eikä voisi vähempää kiinnostaa! Ei sitten yhtään. Tunnen itseni hyödyttömäksi ja tarpeettomaksi, olisin jo mieluummin kotosalla. Varsinkin kun vapaallakin eräänä päivänä oli esimerkiksi epämääräistä vihlovaa kipua alavatsalla, ihan tuntui kuin joku tökkisi välillä jollain terävällä esineellä. Kyllä tuollaisen sattuessa on paljon mieluummin kotioloissa, että voi käydä vaikka pitkäkseen. Veikkaan että kolottelut ei ainakaan vähene näin loppuraskaudesta.

 

Töihin paluu oli muutenkin niin mukava, kun esimieheni alkoi SAMANTIEN jankuttaa jälleen minulle siitä, miten hän tarvitsee päivämäärän, mihin asti olen ainakin poissa. Haistakoon, lakisääteisesti minun ei tarvitse sitä tietää. Helppo on myös tulla sanomaan että no faktat tiskiin, juu, mutta mites kun on esimies, joka ei niitä faktoja tajua? Olin kuitenkin valmistautunut, kaivoin kaapistani kelan sivujen laskurilta tulostetun paperin, joka näyttää lasketunajan perusteella eri vapaiden pituudet ja ne päivät. Näytin hänelle siis tuota elokuista päivämäärää, että sinne asti ainakin, silloin päättyy vanhempainvapaa. Mutta ei, tämä ei kelvannut, sitten alkaa lässytys että no entä jos mieheni pitää vapaasta osan, ei voi kyllä uuden kanssa tehdä sopimusta jos ei tiedä ja minä haluankin yhtäkkiä tulla töihin, jne jne. Siis? Nyt minulla oli antaa se helvetin päivämäärä, niin ei kelpaa? Sanoi että mieti vielä viikonlopun yli. !!!! Hermot!!! Kymmenen minuuttia töissä ja olen aivan kypsä tähän touhuun! Maanantaina kuullaan miten tarina jatkuu, jos lässytys edelleen pahenee, sanon kyllä jo sitten suoraan että hän ei voi udella minulta tuollaista koko ajan, lain mukaan ei tarvitse tietää. Ei sitten kelvannut sekään kun sanoin olevani poissa ainakin vuoden, koska ystäväni valisti minua että eipä paljon alle sen ikäistä voi hoitoon jättää. Ei ole kuulkaas mikään kiire takaisin tänne.

 

Neuvolakuulumisia, kaikki hyvin jälleen sillä saralla, joten ei oikeastaan mitään ihmeellistä. Tällä kertaa keskustelimme siitä, onko minulla tarvetta pelkopolikäyntiin. Olen sitä miettinyt, enkä tullut nettiä lukiessa yhtään viisaammaksi. Olen miettinyt, että pelkäänkö tarpeeksi. Koska kai nyt kaikkia jännittää, edes vähän? Neuvolassa sitten kysyttiin, mitä pelkään. Sanoin että sektiota, se on minulle pahin painajainen. Siinä poikkean jo aika monesta kävijästä, jotka koettavat kinuta leikkausta keinolla millä hyvänsä. Sitten pelkään jo ylipäätänsä sairaaloita, sitä että kaikki menee hirveällä tavalla pieleen, tai sitä että repeää niin pahasti että paskoo housuun lopun ikäänsä... Tämän jälkeen neuvolan täti oli hetken hiljaa ja totesi, että juu voisit oikeastaan mennä käymään siellä. Eli mennään sitten. Kipu on ainoa, jota en ihme kyllä pelkää. Siihen on sentään apu!

 

Mahan koko stressaa edelleen, vaikka taas minulle sanottiin että minulle ei mitenkään tule isoa eteenpäin työntyvää raskausmahaa, kun kroppani on tämän mallinen. Sf-mitta oli hieman keskikäyrän yläpuolella, eli oikein hyvä ja normaalialueella, vaikka minulle tuli heti stressi että nyt olen syönyt liikaa herkkuja ja siellä on jättivauva, kun viimeksi mentiin ihan keskikäyrällä. Kyllä, vauvani saisi kasvaa standardien mukaisesti. :p Edellisestä käynnistä oli 2,5 viikkoa ja painoa oli tullut lisää 800g. Kuulema oikein hyvä. Tuntui vain sekin hurjalle, että jos se nyt jatkuu tätä tahtia loppuraskauden. Katselimme myös vauvaa kivalla 90-luvulta peräisin olevalla ultralla ja sehän oli jo siellä niin kuin pitää, eli pää alaspäin! Toivttavasti ei käänny enää, tai ravistan sen takaisin. Tämä oli ainakin nyt helpottava tieto, vaikka viikkoja onkin vielä jäljellä. Vaavi on muuten alkanut hikkailemaan melkein joka ilta, huvittavan näköistä ja tuntuista, kun alavatsa hytkyy.

 

Sain myös ohjeet sikiön liikkeiden laskemiseen, tuntuu kyllä kamalan työläältä. Tämä vaavi on aktiivisimmillaan joka ilta 22-00 välillä, joten en kyllä todellakaan laske koko tuntia, jos on kauhea ralli päällä. Jos kerran kymmenen liikettä riittää ja ne aktiivisimmat vetää tuntiin helposti sata...