Supistuksia

Eilen oli jännittävää, kun ystävän kanssa tässä kahvilla istuessa tuli ensimmäisiä erilaisia supistuksia. Sellaisia, ettei oikeasti tarvinnut miettiä että hmmmmm, onkohan tämä nyt sitä. Varsinaista kipua nuo eivät kyllä vielä aiheuttaneet, mutta tunne oli lähinnä sellainen, kuin mahan ympärille olisi vedetty verenpainemittari joka kiristyy. Koko vatsa meni aivan kireäksi ja kovaksi, tunne kulki kyljestä kylkeen. Kiristys oli niin kova, että minusta tuntui ettei henki kulje. Näitä tuli muutamia, sitten valitettavasti loppuivat. Palasivat kyllä vielä kauppareissulla ja illalla, mutta sitten taas hävisivät. Harmillista! Toki on jännittävää, että jotakin taitaa oikeasti nyt tapahtua. 

Vauva oli eilen poikkeuksellisen vilkas, ärsyyntyvätkö ne supisteluista jotenkin? Näitä kiristyksiä seurasi nimittäin aina sarja ärhäköitä potkuja. Kipeä potkiminen on kyllä jatkunut nyt pitkin aamua, tuo pikku riiviö haluaa selvästi vaan satuttaa. 

Serkkuni jolla on kaksi lasta, laitteli eilen sopivasti viestiä ja kyseli kuulumisia. Hän sanoi ettei halua luoda turhaa toivoa, mutta hänellä molemmat synnytyket alkoivat muutama päivä siitä, kun ensimmäiset tuntuvat supistukset saapuivat. Pidetään peukkuja, että meille vielä tulisi se Halloween-vaavi mistä olen koko ajan höpöttänyt! Tosin hän sanoikin sitten viuhtoneensa lenkillä pitkin yötä, etteivät ne supparit vain loppuisi. Siinäkö se virhe nyt oli. :D 

Tällä hetkellä olo on väsynyt ja kärttyinen. Nukuin periaatteessa ihan hyvin, mutta heräsin vailla kuusi, eikä uni enää tullut. Kaikki siis kiukuttaa ja masentaa, kuten se että supistukset katosivat. Ja taas raskaus muutenkin. Vaikka luulisi, ettei ole enää pitkä aika! Pitäisi keksiä jotakin muuta tekemistä, kuin kytätä uusia merkkejä. 

Vauva on tullut uniin nyt parina yönä, lisäksi olen nähnyt unta synnytyksestä nyt muutaman kerran, ettei se mikään pahajuttu ollutkaan, vaan helppo ja meni hyvin. Olo on siis ihmeen rauhallinen ja seesteinen sen suhteen, vaikka kieltämättä aina kun tulee jotakin noita erilaisia tuntemuksia, alkaa jännittää että joko on tosi kyseessä. Toissa yönä heräsin ensin alaselän poltteeseen ja sitten alavatsakipuihin, mutta eivät nekään johtaneet mihinkään kummempaan, vaan katosivat nopeasti. 

Katsokaa miten söpön Hennesin nallepuvun miehen kollegat olivat hommanneet meidän vauvalle! Ihan älyttömän suloinen, 68 cm joten ei tosin heti pääse käyttämään. Aika ihanaa minusta, ottaen huomioon että itsehän en saanut töistä mitään. :D Miehelläni onkin vähän parempi työpaikka, ei siinä...

Neuvolakuulumisia rv 37+4

Ja se oli taas neuvolaa heti aamusta. Kohtasin odottamattomia haasteita, kuten tuskaisen vaikea virtsanäyte, juuri tunti ennen heränneenä ja kupin kahvia juoneena, ei oikein meinannut onnistua. Onneksi sai testin tehtyä kuitenkin, kaikki ok. :p 

Väsyttää ihan kamalasti, nukuin taas melko huonosti. Vessaan heräsin vain kerran, mutta sitten makasinkin valveilla murehtimassa asioita. Yöunet jäivät siis reilusti alle kuuden tunnin. Joten siis, tällainen lyhyt postaus aiheesta.

Kaikki oli hyvin, jopa neuvolassa mitattu verenpaine. En ole ikinä saanut niin alhaisia lukemia missään vähääkään lääkäriä muistuttavassa paikassa, joten uusi ennätys tuli tehtyä. Jalkavaivoista juteltiin ja kerroin huoleni siitä, että miten paljon ne vielä pahenevat, tässähän on pahimmassa tapauksessa nelisen viikkoa jäljellä. Sanoi kyllä että sinänsä tulehduksetkin ovat rauhallisia, jos kerran Hirudoid fortella asettuvat niin äkkiä. Mutta eihän se kivaa ole, ei ole ikinä ollut tällaista vaivaa ja nyt puskee koko ajan uutta! Mutta ei ilmeisesti ole niin akuuttihätä tuon kanssa, että antaisi mahdollisuuden esimerkiksi käynnistykseen. Kivahan se on että oma (mielen)terveys pettää ja mahassa on valmis vauva. 

Painoa on nyt tullut se noin kymmenen kiloa, mikä hieman ahdistaa. Missään muualla se ei kyllä päällepäin näy, kuin mahassa ja tisseissä. Neuvolasta toki oltiin tyytyväisiä, kun ilmeisesti näin hoikilla se 10kg olisi vähän niin kuin minimi. Kivat heille siis. 

Vauvan koosta on itsellä vieläkin vähän huoli, mutta mihinkään ultraan tai arvioon pääsyn saan unohtaa, kun vauva vaikuttaa niin pieneltä. Oli jälleen hieman keskikäyrän alapuolella. Myös maha on neuvolan mukaan niin pieni ja siro, ettei sieltä mitään jättivauvaa voi tulla. Koetan siis lopulta rauhoittua sen asian kanssa. Muuten ultrassa kaikki hyvin, vahvat sykkeet ja liikkuva vaavi. Ja se oli kiinnittynyt! Pää oli niin alhaalla, ettei kasvoja saanut enää ultraan. Eli nyt on neuvolankin lupa vauvalla syntyä, on siis ihan valmis. Toki sieltäkin toivotaan että synnytys käynnistyisi luonnollisesti, antoi vinkiksi tämän kolmen s:n (sauna, seksi ja siivous) uskomuksen, sekä kuulema rintojen hieronnan on väitetty aiheuttavan supistuksia, mutta tätä ei yllättäen ole tieteellisesti tutkittu. 

Mutta tiivistetysti: nyt vauva saa tulla ja kaikki on sikäli hyvin, että voinnin mukaan pitäisi pystyä olemaan kotona mahdollisimman pitkään. Seuraava neuvola sovittiin rv 39+1, katsotaan vieläkö sinne "pääsen".  Ultrassa todettiin myös kivasti että vauvan hartia painaa virtsarakkoa, eli oli vähän sitä mieltä että se vaiva ei tule enää helpottamaan. Ennätys taitaa olla vessaan viisi kertaa yössä, jee!

Mutta hei, nyt mulle niitä hyväksi havaittuja kotikonsteja, miten olette saaneet vauvan ulos? :D 

Kauhea ahdistus

Rv 37+2 ja olen itkenyt koko aamun ihan hysteerisesti, kun en vain jaksa. Tänään pahan olon laukaisi niinkin pieni asia kuin kipuileva suonikohju, se samainen joka puhkesi aiemmin kesällä. Heti iskee pelko, että mitähän nyt taas. Onneksi ainakaan vielä ei särje sentään levossa, mutta juuri eilen sanoin miehelleni, että jos tämä menee hyvin pitkälle, saan viettää loppuraskauden koivet kohti kattoa. :/ En vain jaksa enää. Tuntuu niin epäreilulle, että vaivat eivät parane millään muulla kuin vauvan syntymällä ja siellä se valmis vauva mahassa köllii ja omat oireet vaan pahenevat päivä päivältä. Varmaan fiilikseen vaikuttaa sekin, että viime yö oli ihan hirveä, heräsin vessaan varmaan viisi kertaa. 

Olo on yksinäinen, mutta en jaksa ketään. Ehkä jaksaisin toista raskaana olevaa, tai sellaista jolla kaikki on vielä tuoreessa muistissa. 

Toivon niin kovasti, että vauva syntyisi pian. Jo ihan oman mielenterveyden takia. Ahdistaa myös olla ensikertalainen, kun mistään ei tiedä mitään. En minä tiedä miltä supistukset tuntuu, missä ne tuntuvat, tai mikä kolottelu on mitäkin. Asioita joita olen itse pitänyt "positiivisina" niistä sen enempää tietämättä, niin se että maha on laskeutunut alemmas ja välillä kävellessä tuntuu painetta nivusissa. Muutamana päivänä on ollut epämääräisiä tuntemuksia alavatsalla, sellaista jomotusta kuin että menkat alkaisivat. Mutta ei kuitenkaan kivuliasta. Välillä vetää edelleen mahaa kireän ja kovan tuntuiseksi ja myös alaselkää vihloo, mutta toki nämä kaikki voivat olla vain normaalia raskauteen liittyvää paskaa oloa, eikä viestiä mistään sen ihmeemmästä. Olen herkkä, joten kuulostelen kehoani vähän liiankin tarkkaan. 

Jos olisi jotain keinoja nopeuttaa synnytyksen käynnistymistä, voitte uskoa että tekisin joka ikisen. En vain oikein luota että mikään oikeasti toimii. Kontrollifriikkiä myös ahdistaa, että vaikka olo on sellainen että voisin mennä synnyttämään vaikka heti, niin minusta on kamalaa ettei tätä voi suunnitella kalenterin kanssa, enkä yhtään tiedä milloin ja mihin aikaan se tapahtuu. Olen sellainen ihminen, että jokainen meno on kirjattava ylös. 

Jatkan siis synkistelyä...

Hankintoja

Kaikki kyselee joko meillä on hankittu kaikki vauvaa varten. Enpä tiedä, ei varmaan, mutta alkuun kyllä päästään. Juuri muuta ei huvitakaan ostaa ennen kuin vauva konkreettisesti tulee, toivottavasti ei mene enää kauan! Viikko 37 starttaa pian, eli nythän periaatteessa tätä yhdeksän kuukauden helvettiä on jäljellä maksimissaan 5 viikkoa. Toivon kyllä, että mentäisiin lähempänä 2-3:a. Päivääkään en ole nauttinut jos ei ole vielä tullut jollekin selväksi, en jaksa odottaa että saan vauvan ulos! 

Loppuraskaus ei muutenkaan ole mitekään mukava. Jonkin verran närästää edelleen, mikä on ärsyttävää, kun koskaan ei ole ollut niitä vaivoja. Huimaus vaivaa myös edelleen vaihtelevasti oikeastaan päivittäin. Hartiaseutu on kyllä kamalan jumissa, etenkin yläselkä ja lavat, olo on tukala välillä. Muutenhan tälle ei oikein tosiaan syytä ole, kun hemoglobiini ja verenpaineetkin pysyneet hyvinä. No tosiaan neuvolan kommenttihan oli että jo raskaus itsessään voi huimausta aiheuttaa, saati jos on vielä jumissa siihen päälle. Yöt nukun huonosti, lonkkia särkee vaihtelevasti ja välillä jalkoja muutenkin. Nivuskivut on alkaneet välillä vaivata sekä toisinaan paineen tunne kävellessä. Liekköhän vauva sitten alkanut kiinnittyä ja laskeutua? Ainakin mahani on valahtanut alaspäin! Tämä oli itselle ihmeellistä ja hämmentävää. Se on myös jotenkin enemmän edessä. Lenkillä varsinkin tulee harjoitussupistuksia, mutta näistä olen vain tyytyväinen. Neuvolassa sanottiinkin viimeksi, että minulla on ihan oikea asenne supistuksiin. Oikein odotan että tulisipa, että saisi asioihin vauhtia. ;) Kuitenkin jalatkin menevät vain viikko viikolta huonompaan kuntoon, että sikäli myös saisi jo paine masusta poistua. 

Mutta kieltämättä tämä väsymys, huippaus ja ajoittainen pahoinvointi painaa mieltä, kaiken muun ohessa. Vettä pitää juoda paljon ja syödä parin tunnin välein. Millaisien vaivojen kanssa muut kärvistelevät viimeiset raskausviikot? 

Meillä alkaa olla asunto täynnä vauvan tavaraa, mikä ärsyttää. Portaiden alla on vaunut (osa kopista varastossa), autoon on asennettu jo alusta turvaistuimelle ja olohuoneen lattialla on kehto, joka saatiin lopulta hankittua. No se on siinä oikeastaan vaan sen aikaa, että ikävä uutuuden ja maalin haju katoaa. 

Lattialla pyörii myös sitteri, joka tilattiin samasta paikasta sängyn kanssa. Sängyn kriteereinä oli pyörät, ettei tarvitse kannella niin paljon, sekä korkeus, ettei koirat pääse sinne. Tätä mallia voi myös keinutella. Sitterin halusin ehdottomasti olevan vihreä, minut on syrjäytetty jo vaunuissa, niin tästä en nyt joustanut. ;)

Lisäksi harsoja olen alkanut haalia pikkuhiljaa, kun niitä kuulema pitäisi olla reilusti. Olen myös alkanut pohtia, olisikohan aika pakata jonkinlainen sairaalakassi. Mitäköhän sinnekin sitten laittaa. 

Tämä viikko on mennyt yllättävän nopeasti, nyt ollaan taas hieman lähempänä. Välillä on kauhean yksinäinen olo, mutta toisaalta huomaa että kaikkia kavereita ei huvita nyt tavata, kun ei yhtään jaksa mitään jankutusta siitä miten ei ole enää paljoa jäljellä, koetahan nyt rentoutua, nauti yksinolosta jne jne. Juu en, tämä on kropalle niin kauhea koettelemus, että ei paljoa rentouta. Myös vauvan liikkeet alkavat olla aika kivuliaita ja sekin valvottaa, että kyllä, mitä ihanaa aikaa! Ja *itut...