Viikon 31 neuvola

Olin taas pidemmillä vapailla, aika kivaa. Viime viikonloppuna olimme reissun päällä mieheni ja muutamien kavereiden osallistuessa Tough viking kisaan ja oli kyllä kiva viikonloppu, vaikka sen jälkeen iski pieni masennus ja paniikki että nyt sitten oikeastaan vaan ollaan kotosalla ja odotellaan vaavin tuloa. Myös koiran sairastaminen on tuonut hirveästi ylimääräistä stressiä, onneksi nyt on lääkkeet ja ainakin tällä hetkellä vointi kohentunut huimasti.

 

On muuten ihan paskapuhetta, että kyllähän nyt töissä jaksaa, kun on niin vähän jäljellä. Ei muuten jaksa! Kymmenen päivää, eikä voisi vähempää kiinnostaa! Ei sitten yhtään. Tunnen itseni hyödyttömäksi ja tarpeettomaksi, olisin jo mieluummin kotosalla. Varsinkin kun vapaallakin eräänä päivänä oli esimerkiksi epämääräistä vihlovaa kipua alavatsalla, ihan tuntui kuin joku tökkisi välillä jollain terävällä esineellä. Kyllä tuollaisen sattuessa on paljon mieluummin kotioloissa, että voi käydä vaikka pitkäkseen. Veikkaan että kolottelut ei ainakaan vähene näin loppuraskaudesta.

 

Töihin paluu oli muutenkin niin mukava, kun esimieheni alkoi SAMANTIEN jankuttaa jälleen minulle siitä, miten hän tarvitsee päivämäärän, mihin asti olen ainakin poissa. Haistakoon, lakisääteisesti minun ei tarvitse sitä tietää. Helppo on myös tulla sanomaan että no faktat tiskiin, juu, mutta mites kun on esimies, joka ei niitä faktoja tajua? Olin kuitenkin valmistautunut, kaivoin kaapistani kelan sivujen laskurilta tulostetun paperin, joka näyttää lasketunajan perusteella eri vapaiden pituudet ja ne päivät. Näytin hänelle siis tuota elokuista päivämäärää, että sinne asti ainakin, silloin päättyy vanhempainvapaa. Mutta ei, tämä ei kelvannut, sitten alkaa lässytys että no entä jos mieheni pitää vapaasta osan, ei voi kyllä uuden kanssa tehdä sopimusta jos ei tiedä ja minä haluankin yhtäkkiä tulla töihin, jne jne. Siis? Nyt minulla oli antaa se helvetin päivämäärä, niin ei kelpaa? Sanoi että mieti vielä viikonlopun yli. !!!! Hermot!!! Kymmenen minuuttia töissä ja olen aivan kypsä tähän touhuun! Maanantaina kuullaan miten tarina jatkuu, jos lässytys edelleen pahenee, sanon kyllä jo sitten suoraan että hän ei voi udella minulta tuollaista koko ajan, lain mukaan ei tarvitse tietää. Ei sitten kelvannut sekään kun sanoin olevani poissa ainakin vuoden, koska ystäväni valisti minua että eipä paljon alle sen ikäistä voi hoitoon jättää. Ei ole kuulkaas mikään kiire takaisin tänne.

 

Neuvolakuulumisia, kaikki hyvin jälleen sillä saralla, joten ei oikeastaan mitään ihmeellistä. Tällä kertaa keskustelimme siitä, onko minulla tarvetta pelkopolikäyntiin. Olen sitä miettinyt, enkä tullut nettiä lukiessa yhtään viisaammaksi. Olen miettinyt, että pelkäänkö tarpeeksi. Koska kai nyt kaikkia jännittää, edes vähän? Neuvolassa sitten kysyttiin, mitä pelkään. Sanoin että sektiota, se on minulle pahin painajainen. Siinä poikkean jo aika monesta kävijästä, jotka koettavat kinuta leikkausta keinolla millä hyvänsä. Sitten pelkään jo ylipäätänsä sairaaloita, sitä että kaikki menee hirveällä tavalla pieleen, tai sitä että repeää niin pahasti että paskoo housuun lopun ikäänsä... Tämän jälkeen neuvolan täti oli hetken hiljaa ja totesi, että juu voisit oikeastaan mennä käymään siellä. Eli mennään sitten. Kipu on ainoa, jota en ihme kyllä pelkää. Siihen on sentään apu!

 

Mahan koko stressaa edelleen, vaikka taas minulle sanottiin että minulle ei mitenkään tule isoa eteenpäin työntyvää raskausmahaa, kun kroppani on tämän mallinen. Sf-mitta oli hieman keskikäyrän yläpuolella, eli oikein hyvä ja normaalialueella, vaikka minulle tuli heti stressi että nyt olen syönyt liikaa herkkuja ja siellä on jättivauva, kun viimeksi mentiin ihan keskikäyrällä. Kyllä, vauvani saisi kasvaa standardien mukaisesti. :p Edellisestä käynnistä oli 2,5 viikkoa ja painoa oli tullut lisää 800g. Kuulema oikein hyvä. Tuntui vain sekin hurjalle, että jos se nyt jatkuu tätä tahtia loppuraskauden. Katselimme myös vauvaa kivalla 90-luvulta peräisin olevalla ultralla ja sehän oli jo siellä niin kuin pitää, eli pää alaspäin! Toivttavasti ei käänny enää, tai ravistan sen takaisin. Tämä oli ainakin nyt helpottava tieto, vaikka viikkoja onkin vielä jäljellä. Vaavi on muuten alkanut hikkailemaan melkein joka ilta, huvittavan näköistä ja tuntuista, kun alavatsa hytkyy.

 

Sain myös ohjeet sikiön liikkeiden laskemiseen, tuntuu kyllä kamalan työläältä. Tämä vaavi on aktiivisimmillaan joka ilta 22-00 välillä, joten en kyllä todellakaan laske koko tuntia, jos on kauhea ralli päällä. Jos kerran kymmenen liikettä riittää ja ne aktiivisimmat vetää tuntiin helposti sata...

Hyviä uutisia töistä!

Äitiysloma-asiat alkavat lopultakin selviämään. Nyt näyttäisi siltä, että saan pitää talvilomani ennen äitiyslomaa. Siihen yhdistettynä viikkovapaa, joten se tarkoittaisi että tällä hetkellä erittäin todennäköisesti viimeinen työpäivä ennen lomia olisi siis 24.9. Ei pitkä aika ollenkaan! Varsinkin kun syyskuun alussa on vielä viikon lomautuspätkä, joten tässä olisi pari noin kahden ja puolen viikon jaksoa. Jaksaa jaksaa!

 

Eihän tämä töissä olo hirveästi enää kiinnosta, kun tietää että kohta tulee niin pitkä vapaa. Kroppa on kyllä kestänyt paremmin kuin edellisen loman jälkeen, jalkoja ei ole muuta kuin vähän kivistellyt välillä ja selkä ei ole juurikaan reistaillut. Toki nyt minulla on lupa istua välillä ja pitää extra taukoja, joten voi vaikuttaa asiaan. Joinakin päivinä vain on tuskaa, kuten tänään kun on koko ajan vessahätä. Ja sitten kun olet yksin sen neljä tuntia illasta, niin etpä pääse niin helposti. Niin, kaunis ajatus että voi pitää niitä taukoja, mutta kun näin syksyllä vuorot on tehty niin että olet helposti 4-6 tuntia yksin, siinä on mahdollisuus jäädä jo lakisääteiset tauotkin pitämättä. Näin meillä, tosi kivaa.

 

Pakko kertoa vielä esimerkki esimieheni jahkailusta, josta olen täälläkin niin monesti valittanut. Hän soitti meidän kaikkien pomolle, että onko tämä minun talviloma-asia mahdollinen. Tämä pomo sanoi että hänen puolestaan kyllä, mutta hän haluaa tarkistaa vielä palkanlaskennasta firman käytännön, että kaikkia kohdellaan varmasti samalla tavoin. Nythän loma tulee pidettyä vähän ennakkoon, kun virallisesti talvilomakausi alkaa meillä lokakuussa. Hän sitten laittoi sähköpostia esimiehelleni, että asia on ok, onnistuu. Noh, esimieheni sitten kertoi tämän minulle ja jaaritteli vielä että kyllä se nyt aika varma on, melko varmasti se nyt onnistuu, ehkä jos ei palkanlaskennassa ole mitään sitä vastaan jne. Ööö... niin, eikös sinne juuri soitettu ja kysytty? Käytännössä asia on siis varma, olen niin tottunut ja oppinut esimieheni rasittavaan empimiseen että en jaksa stressata.

 

Vähän sain itsekin vaikutelman, että haluavat minut pikkuhiljaa jaloista pois, jos tuo nyt onnistuu niin olen inventaarion aikaan jo lomalla, eipähän tarvitse sitten ottaa stressiä että jaksanko osallistua. 

Stressiä painosta

Kirjoittelenpa tässä aikani kuluksi varmasti monen mielestä niin pinnallisen postauksen että huh, mutta uskoisin että joku jakaa samanlaisia ajatuksia ja pelkoja kanssani. Tajusin tuossa yksi päivä, että minä en tosiaan nauti raskaudesta pätkääkään. Siis en yhtään. Vaikka olenkin päässyt melko helpolla ainakin tähän asti, kaikki esimerkiksi ulkonäköön liittyvät muutokset ovat olleet pelkästään negatiivisia. No tukka on ehkä vähän paksuuntunut joo, mutta se on ollut pitkä ja paksu muutenkin, todennäköisesti sekin menee vaan pilalle sitten imetysaikaan. :/

 

Paino on sellainen asia, mistä olen nyt raskaana ottanut vähän stressiä, vaikka onhan se periaatteessa tyhmää. Minulla ei ole ikinä ollut mahaa, vaan se on aina ollut litteä ja sainpa juuri treenattua itselleni vielä kivat vatsalihakset, jotka nyt loistavat poissaolollaan. Ahdistaa jotenkin kamalasti se että mikä osa painosta on vauvaa, mikä läskiä, jota varmaan salakavalasti saattaisi nyt tulla, vaikka olenkin koettanut jättää herkuttelun mahdollisimman vähiin, sorrun siihen kyllä aina välillä. Nyt viikolla 28 painoa on tullut 4 kiloa, no ei tämä varmastikaan liikaa ole, vaikka itse vauvan painohan onkin vain noin kilon verran. En voi kuitenkaan mitään että pelottaa, juurikin se että miten paljon painoa meinaa vielä tulla. Yhtään ylimääräistä ei haluaisi, tarpeeksi raskasta henkisesti muutenkin. Painoindeksini ennen raskautta oli 19. Kerkesin juuri kasvatella lihasmassaa muutaman kilon. Sitten kuulee näitä juttuja, että osalle on tullut 20-30 kiloa...

 

Mahan näkyminen on kanssa minulle rankka paikka, sitä kun ei saa enää oikein vaatteilla piiloon. Ja vielä on kuitenkin viikkoja jäljellä... mahdottoman iso se toki ei ole, mutta friikkiä kun edestä sitä ei juuri huomaa, sitten sivusta näyttääkin ihan pullerolle. Lantio on levinnyt jonkin verran myös. Neuvolasta kyllä sanottiin alkuun, että kovin isoa mahaa minulle tuskin tulee. Sehän alkoi näkyäkin vasta muutamia viikkoja sitten. Kuulemma kun on pitkä selkä ja leveä lantio, kohdulla on tilaa olla siellä, eikä maha tule niin paljoa eteen. Mutta silti, aina jos joku huomauttaa jotakin mahastani, otan sen raskaasti. Loukkaannuin kun kaverini totesi viime viikolla, että "kylläpä mahasi on selvästi isompi, kuin viimeksi kun näimme". Niin, näimme edellisen kerran kolme päivää aiemmin. Toki sekin vaikuttaa millainen vaate on päällä ja ilmeisesti myös vauvan asento, olen huomannut että joinakin päivinä maha on todella pieni ja toisina taas jotenkin enemmän ulkoneva, tosin se saattaa sitten "korjaantua" muutamassa tunnissa.

 

Töihinkin tullessa ensimmäinen kommentti oli tietysti että "no johan se maha on kasvanut". Kiitos, hyvillä fiiliksillä siis. Pitäisi valita uutta työvaatetta, joten ajattelin että johan tuota olisi sama marssia täällä reilusti maha esillä, eikä koettaa sitä enää peitellä, kun ei se peity kuitenkaan. Kai sitä pitäisi opetella olemaan raskaana.

 

Noin muuten töihin paluu sujui ihmeen kivuttomasti, kirjaimellisesti. Asiat eivät kyllä ratkenneet juurikaan suuntaan eikä toiseen, mutta ainakaan yli 7 tunnin päiviä minulle ei pitäisi tulla, jo tehtyjä vuorojakin fiksattiin sillä tavoin. Jalkoja kiristeli vähän ja mahaa vihloi välillä, mutta muuten suht hyvin meni siihen mitä pelkäsin. Minulle oli myös varattu jonkin verran tietokoneella tehtäviä hommia, mutta jalkojen päällä siinäkin ollaan, joten enpä tiedä auttoiko nyt sinällään mitään. :)

 

Asian vierestä, osaako joku kertoa, miksi joskus maha menee ikävän kireän tuntuiseksi? Mitään kipua ei tunnu, vaan kiristää ja se tuntuu liian pinkeältä. Vaikea selittää. Etenkin jos sattuu juuri olemaan vaikka kävelemässä, se tuntuu aika tuskaiselle. Eikä loppujen lopuksi kestä pitkään, onko tässä nyt kyse niistä harjoitussupistuksista tai jotain? Jos on mahdollisuus päästä pitkälleen, se jotenkin tuntuu korjaavan asian nopeasti.

Äitiyspakkaus ja hoitopöytä

Tänään se äitiyspakkaus lopulta saapui, melko nopeasti, pari viikkoa sitten vein hakemukset Kelaan. Olinkin sitä jo odotellut, kun aika pian hakemuksien jättämisestä tuli tieto, että pakkaus on lähetetty. Tosin muissa päätöksissä näköjään kestää vielä, niitä odotellessa koska tarvitsisin tietoja mm. liittoon. 

Pakkaus olikin sinällään ihan positiivinen yllätys, sinänsä ei varmaan kukaan ihmettele, etten ollut juurikaan sisältöön tutustunut ennakkoon. :D Sen tiesin että uudistetussa pakkauksessa on paljon pöllö-kuoseja, jee! Myös värimaailma oli minulle mieluinen, niin paljon kaikkea vihreää. Oli siellä toki pari ällötystäkin ja ei ihan nappaa myöskään tuo valkoinen väri, mutta hyvä setti silti kaikenkaikkiaan. Päivällä menikin mukavasti aikaa niitä hypistellessä. Pahoittelut jälleen surkeasta kännykkäkamera kuvanlaadusta! 

Tässä suosikkini:

Ja tässä inhokkini:

Varsinkin tuo vauvanpaskan värinen ruskea, siis aivan kamala! Ihan liian retro minun makuuni. En sitten tiedä mikä noissa pilvissä tökkii, ei vaan nappaa ollenkaan. 

Olen sillä tavalla pessimisti että ei oikein huvita hankkia mitään tavaraa ennakkoon, kun pelottaa että entä jos sattuu vielä jotain. Vaikka sitten olen tullut siihen tulokseen, että pakkohan se on. Vietimme taas vaihteeksi äidin kanssa shoppailupäivää alkuviikosta ja mukaan tarttui kyllä muutamia lasten ale-löytöjä. Itselle on nyt niin hankala ostella mitään, kun tuo maha...

Suunnitelma ostaa neutraaleja molemmille sopivia värejä ja vaatteita, meni ns. päin helvettiä heti alkuunsa. On tuossa yksi body, joka kävisi myös pojalle. :p Meille on nyt kahdesti ultrassa tyttöä luvattu, että pidetään sormet ja varpaat ristissä! 

Kauppareissun ensisijainen tarkoitus, oli ostaa Ikeasta hoitopöytä. Äitini sen netistä bongasi ja minä olin heti aivan myyty. Ihanan tyylikäs mielestäni, näyttää ihan kunnon huonekalulle. Kyseinen malli tosiaan toimittaa sekä hoitopöydän, että lipaston virkaa. Kyllä minä paljon mieluummin tällaista olohuoneen nurkassa pidän, kun jotain perus hoitopöytää! En muutenkaan halua asunnosta liian lapsiperheenkodin näköistä, vaikka siltä ei liene voi täysin välttyä. Mutta kuitenkin, joku tyyli on pakko saada säilyttää. 

Samalla reissulla hankimme myös tällaisen, kun oli niin täydellinen väri meille. Omamme on vielä muovipussissa, joten lainaan kuvaa Ikean sivuilta:

Ensi maanantaina pitäisi palata töihin ja alkaa hermostuttaa, pelottaa miten paljon jalkoihin taas koskee ja muutenkin, että miten jaksan. Lomalla ei ole kyllä juurikaan mitään ongelmia ollut. Jotenkin vaan tympäisee seisomatyö jo valmiiksi, jos saa taas tauot tihrustaa itkua kun sattuu, kuten ennen lomaa. Mahakin jos tästä kasvaa... Muutaman kerran olen joutunut lomalla esimiehen kanssa puhumaan puhelimessa ja aina sieltä aletaan jaaritella, että onko maha kasvanut ja miten jaksan. Tarkoittaa varmaan hyvää, mutta on ihan todella rasittavaa. Varsinkin kun aina lisätään se todettuani että eipä ole maha mitenkään turhan iso, niin "onko se kuitenkin kasvanut käyrien mukaan". Hän myös vuodattaa kaikki minun niskaani, kuten sen että mitähän tehdään, kukahan tilalleni tulee, mitähän nyt kun en voi varmaan osallistua inventaarioon viikko ennen äitiyslomaani (juu en aikonut) ja muuta vastaavaa. Ei välttämättä kuulosta pahalta, mutta pomoni on rasittava hössö, joka vetää turhaa stressiä asioista ja tekee kaiken vaikeimman kautta, joten kyllästyttää. Odotan kieltämättä äitiyslomaa! 

Voihan se olla että töihin paluu on mukavaakin, olen nyt kaksi päivää ollut vain kotona ilman meikkiä ja vaihtanut järjestystä ja siivonnut. Sain eilen itseni niin väsyneeksi, että huimasi ja mahaa kiristeli, tänään on ollut sitten pakko tehdä vähän rennommin. Yläkerta on vielä painajainen ja huomenna jatkuu ainakin varaston siivouksella, hirveä tarve heittää turhaa tavaraa pois. Onneksi mieheni on koko päivän bändinsä kanssa nauhoituksissa, joten saan mellastaa rauhassa. :p Luulin että tällainen vimma tulee vasta loppuraskaudessa, mutta tuli huoli, että entä jos ei sitten jaksakaan!

Neuvolalääkäri

Tulipas tästä päivästä kaoottinen, en olisi osannut etukäteen arvata. Nyt ollaan sitten periaatteessa taas kesälomalla, pitäisi kai osata nauttia?

Tänään minulla oli raskaana oleville kuuluva lääkärin tarkistus, jota tietenkin jännitin kun aika oli vasta iltapäivästä. Matkalla piti käydä antamassa virtsanäyte neuvolaan, kun muuten kuulema tulisi liian pitkä väli, kun seuraava aika sinne on vasta elokuun puolenvälin jälkeen. Vähän pitkin hampain hoidin asian, viikko sitten käynyt sokerikokeessa, niin motivoi. Joo joo, tutkitaanhan siitä muutakin. Lienee ollut kaikki ok, kun kukaan ei soittanut perään.

Lääkäri oli huippukiva nuori nainen, onneksi! Esittelin hänelle kauniit mustelmaiset ja suonikohjuiset sääreni ja hän sanoi, että vaikka ajattelen mitä, rauhallisen näköiset ovat ja hän on nähnyt pahempaakin. Eivät luonnollisesti ainakaan helpota raskausaikana ja tukisukat ovat ainoa mahdollinen toimiva hoitomuoto. Sanoi kuitenkin, että kun paine helpottaa raskauden jälkeen, niin vaivan pitäisi myös helpottua ja osan kohjuista kadota, vaikkei varmastikaan kaikki. Kerroin huoleni siitä että kun minulla teetetään pitkää päivää jalkojen päällä, vakio 7-9 tuntia eikä mahdollisuutta istua juuri ole, tauot tietysti. Lääkäri sanoi että nyt pitäisi tosiaan jutella esimiehen kanssa, koska muuten alkaa napsahdella saikkua. Hän kirjoittaa ja postittaa minulle lausunnon, jonka voin sitten viedä töihin tätä asiaa selventämään. Siitä se kuulkaas riemu repeää! Olen nimittäin sanonut töissä tästä asiasta joka kerta, jos vointiani tiedustellaan. Mutta jotenkin se ei mene jakeluun.

Muuten lähinnä juteltiin. kyseltiin onko ollut sitä ja tätä vaivaa, ei ollut, totesi että hyvin olen terveenä ollut. Verenpaineetkin ovat kuulema erinomaiset. (Minulla, jännää!) Masun tilanne tarkistettiin ultralla, sellaisella todella vanhanaikaisella. :) Siellä oli kaikki ok, vauva pötkötteli sivuttain tällä hetkellä ja liikkui. Kysyin että näyttääkö se edelleen tytöltä ja vaikka asento oli huono, niin hetken vilautti jalkoväliä sen verran että kiveksiä ei kuulema edelleenkään ole. :D Eli tyttöä odotamme edelleen. 

Minulla olisi tosiaan ollut töitä tämä ilta ja huomenna piiitkä 8 tunnin iltavuoro (tai koko päivähän se melkein jo on), jotka ovat vetäneet minut ihan väsyneeksi tällä viikolla. Sitten lauantaina olisi alkanut kesäloma. Kurkku on kipuillut pari päivää ja olo ollut sen ansiosta vähän vetelä, joten pyysin voisiko lääkäri katsoa sen samalla. Sehän punoitti ja siellä kuulema oli vähän rakkulaa, mikä viittaisi virusperäiseen nielutulehdukseen. Lämpöäkin oli vähän. Kysyin sitten, että onko mahdollista saada se huominen saikkua, että saisin levätä. Tuli mieleen kauhukuvat, miten taas väsytän itseni sillä pitkällä vuorolla ja sitten sairastun nätisti lomalle. Niin kävi nimittäin viime kesänä ja olin melkein koko loman vähän kipeänä... Tätähän sain, kun lääkettäkään en oikein saa nyt ottaa. Morkkisteli kyllä aika pahasti, kun mietin että kuka minun vuorot tekee. En siis todellakaan ole mikään lusmu, vaikka töistä välillä valitankin. Nyt vain olen koettanut opetella ajattelemaan itseäni ja vauvaa, sekä juuri sitä jaksamista. Ja nyt olo on väsynyt ja flunssainen. 

Soitin esimiehelleni heti lääkärin jälkeen ja eipä kuulostanut yhtään iloiselta. Hän on itse lomalla lauantaihin ja ilmoitti, ettei aio tulla töihin ennen sitä ja hänpä nyt soittelee liikkeelle. Soitti sitten hetken päästä minulle takaisin ja hötkysi, miten ei saa liikkeelle yhteyttä, että menee vastaajaan. Kiitos Sonera tästä, se nyt oli se mikä lie valtakunallinen vika. Eikä työkaveri pidä koskaan puhelinta kassalla. Tarjouduin menemään liikkeelle itse, koska minun täytyi muutenkin hakea sieltä juttuja ennen lomaa ja pomo kuitenkin asuu kauempana. Mutta sekin oli hirveää empimistä, että turhaanpa minä sinne nyt sairaana menen. Huoh... sitten sain käytännössä haukut siitä, että olisipa ollut kiva tietää, että minulla on lääkäri. Tässä vaiheessa häkellyin tästä sekoilusta. Eihän se olekaan ollut tiedossa kuin kolme viikkoa, sen takia minulla oli tarkoitus olla tänään vaan lyhyt iltavuoro. Tämän hänelle sanoinkin. Sitten sain valitukset, että olisin voinut sanoa aamulla jo, että minulla on sellainen olo että olen kipeä. Työkaveri onneksi sanoi että tämä ei olisi auttanut *ittuakaan, kesätyöläisellä oli sovittu tärkeä meno, joten eipä se tilannetta olisi muuttanut. Tuli aika kurja olo. En oikeasti ajatellut jääväni saikulle, luulin että kurkkukin on allergiaa tjsp. 

Ajoin sitten työpaikalle ja kerroin asian, eihän siellä mitään tiedetty. Työkaveri soitti pomolle ja tosiaan hänellekin oli puhelimessa marmattanut, miten olisin voinut ilmoittaa että on kipeä olo. Saivat nyt asiat sitten jotenkin sumplittua, tänään siellä on ilmeisesti suljettu aiemmin ja huomenna kesätyöntekijä tekee illan. Mutta tuli kyllä kurja olo, ihan kuin kaikki olisi nyt minun vikani. Eniten työkaverin jaksaminen harmittaa.

Ehkä tämä nyt opettaa, että voitaisiinkohan raskauteeni nyt varautua pikkuhiljaa? Entä jos tulee jotain muuta? Syyllistetäänkö minua sitten aina? Nyt pitäisi vaan koettaa levätä ja unohtaa tämä huonoihminen olo. Meillä ei ole työvoimaa tarpeeksi ja se on aivan hanurista. 

Huimaa edistystä

Ainakin minulle! Nyt on raskauden kanssa melko seesteisen rauhallinen vaihe, jos noita hemmetin suonikohjuja ei olisi, saattaisin olla jopa välillä ihan tyytyväinen. Toki kaikenlaista pikku vaivaa ja kolotusta on lähes koko ajan, että en kyllä nauti raskaudesta yhtään. Jos nyt rehellisiä ollaan. Mutta, olen oikeasti välillä jo alkanut odotella, millainen pikku tyyppi sieltä tulee! Minä! Aika hauskaa. Neuvolastakin sanottiin viimeksi, että alkuun nähden tilanne on huomattavasti parantunut.
 

Olen jopa metsästänyt huuto.netistä lehden, jossa on kastemekon kaava ja paljon neuleohjeita vauvalle. Haluan nimittäin todellakin ommella mekon itse, että saan siitä persoonallisen. En vielä tiedä mitä haluan varsinaisesti neuloa, eikä ole kiirekään, kun neuleinnostus tulee aina vasta syksyllä. Mutta nappasin kuitenkin alesta söpöä keltaista Ipana-lankaa pari kerää, ihanan pehmoista. Harmittaa kyllä kun alkukesästä näin Prismassamme Anne Geddesin vauvalankaa, 2€ kerä. Siellä oli aivan ihana baby-green, mutta en hölmö tullut ostaneeksi. Nytpä ne sitten ovatkin kaikki loppu, siis aivan kaikki värit. No, silloin ei lapsiasia vielä niin motivoinut, niin en voinut kuvitellakaan shoppaavani edes lankaa.

 

 

Stressiä helpotti myös vähän se että neuvolasta soitettiin tuossa yksi päivä, he olivat olleet äitipolille yhteyksissä verenpaineasiastani ja sieltä sanottiin, että kotimittauksia uskotaan ja jos neuvolassa mitataan, sitä ei saa kirjata ylös sotkemaan. Jee! Ihanaa kun suhtaudutaan niin ymmärtäväisesti!
 

Tänään palailin lomalta töihin ja kipu jaloissa on sen mukainen. 2 viikkoa ja 3 päivää, sitten uusi lomapätkä. Olo tosin on vähän surkea, töitä on hirveästi, tuolle pätkälle mahtuu vain 3 päivää vapaata ja siihen on myös ympätty verikoe, sokerirasitus ja lääkäri. Eli todellakin odotan seuraavaa lomaa, silloin kaikki tämä on takana päin.

Kun raskaudesta tehdään ongelma

Huh huh, tänään on taas ollut henkisesti raskas päivä. Olen hoitanut asioita, kaikenlaisia asioita. Aamulla oli taas ihanan  pitkä neuvolasessio, jossa käytiin läpi mm. Kelan papereita ja sain jo töihin vietäväksi raskaustodistuksen ja sellaista. No, onhan sitä toki Kelassakin stressiä kerrakseen. Muutama asia vaan alkoi suututtaa, vaikka neuvolantätini mukava onkin.

Ensiksikin verenpaineenmittaus. Olen kirjoitellut täällä ennenkin, miten jännitän sitä kamalasti ja miten se ei koskaan lääkärissä onnistu. Siihen on suhtauduttu tähän asti ymmärtäväisesti ja olen mittaillut kotona, saaden ihan hyviä lukemia. Tänään hän sitten kysyi, saisiko mitata verenpaineen myös neuvolassa. Suostuin vähän pitkin hampain ja kohollahan se oli, kuten myös pulssi. Sanoi kyllä että ihan hyvät lukemat jännitykseen nähden, että monella on isommatkin. Mutta, sitten ihan lopussa piti todeta että heidän täytyy raportoida äitipolille nämä tapaukset, joissa kotimittauksissa lukemat ovat hyvät mutta neuvolassa koholla. Yleensä kuulema vastaus on että kotimittauksiin voidaan luottaa. No, miksi asiasta pitää sitten ilmoitella ympäriinsä? Ei liene harvinaista että jännittää? Kaikenlisäksi hän tenttasi minulta millainen mittari minulla on ja pyysi tuomaan sen ensi kerralla mukaan, että hän voi vaikka itsellään testata antaako mittari samoja lukemia kuin heidän mittarinsa. Tästä vähän nöksähdin, ai kun kotona saa kelpo tuloksia, niin sitä ei uskota? Aika ihme käytäntö, ymmärrän toki että verenpainetta on tärkeää seurata, mutta alkaa mennä jo yli...

Toinen asia joka *ituttaa, on sokerirasituskoe. Selitin tänään miksi pelkään sitä ja miksi minusta on epäreilua mennä sinne, jolloin minulta kysyttiin että pystynkö menemään. Hämmennyin. Sanoin että eikös se ole nyt sitten pakollinen? Johon sain vastauksen että periaatteessa mitkään neuvolapalvelut eivät ole pakollisia, mutta kyllähän siellä olisi hyvä käydä ja lähete on jo laitettu eteenpäin. Niin... eli toisin sanoen on pakko, miksi sitä ei voi vaan silloin sanoa suoraan. En jaksa enää yhtään ylimääräistä koetta ja syynäystä! Tuloksia pelkään, en todellakaan kuulu diabeteksen riskiryhmään, mutta muistelin että kun työterveydessä mitattiin sokerit 1,5 vuotta takaperin, paastoarvo oli jotakin 5,5. eihän siihen puututtu, kun raja on se 6. Mutta raskaana olevillahan  se raja on laskettu 5,3:een, eli on täysin mahdollista, että yli menee! Toki en oleta että sokerit ovat samat kuin noin pitkä aika sitten, mutta huolestuttaa. En ymmärrä mikä arvon on tuolloin nostanut, kun paastonäytteestä kuitenkin kyse. Voihan olla että tulokset ovat hyvät, mutta ahdistaa. Inhoan myös sitä 12 tunnin paastoa. Sitä lystiä saan nyt odotella vielä melkein 3 viikkoa, kun raskausviikkoja täytyy kuulema olla täynnä 24. 

Kaikenlisäksi räväytin ja soitin tänään töihin. Minulla on vielä viikko lomaa, joten jotenkin asia oli helpompi sanoa puhelimessa. Vaikka olin jo varautunut pomon ärsyttävään asenteeseen, sehän oli juuri sitä ja tulin tästäkin pahalle tuulelle. Kuten odotin, hän sanoi tietenkin jo arvanneensa ja katsoneensa että mahani on vähän pyöristynyt. Tästä loukkaannuin, koska mahani _ei todellakaan_ ole vielä iso, lisäksi olen onnistunut peittelemään aika taidolla. Tai näin luulin. Kai se sitten näkyy, olen normaalisti niin kauhean kapea. Suhtautui toki muuten ihan hyvin ei siinä, nytpähän ehtivät viikon juoruta miten jo tiesivät kun olen niin lihava jne jne. Kysyi vielä että miksi kerroin nyt, kasvoiko maha jotenkin loman aikana. Heh heh... kerroin itseasiassa siksi että heinäkuun aikana lain mukaan minun jo pitää, lisäksi minulle varattiin lääkäri sellaiseen päivään että on pakko lähteä töistä sinne kesken päivän. Että näin.

Mutta kuten neuvolassa totesinkin, miksi raskaana olemisesta on tehty näin kamalan vaikeaa? Minulla on stressi. Nyt pitäisi koettaa saada itsensä takaisin lomafiilikseen... 

Otimme viime viikolla kaverini kanssa ulkona poseerauskuvia, jotka päätyivät lähinnä facebookiin ja instagramiin. (uuuuuh) Mikä siinä on, että kun tuntee olevansa lihava ja raskaana, pitää pönkittää itsetuntoaan jotenkin. :D  

Työmietteitä

Tänäänhän se oli taas lystiaamu, kun koetin lähteä salille. Sen jälkeen kun aamupuurot jäivät wc-pönttöön, totesin ettei onnistu. Kävin paikalla kuitenkin sen verran että  selitin tilanteeni ja pyysin uutta kunto-ohjelmaa, joka nyt jotenkin menisi yksiin raskauden ja tämän vetämättömän olon kanssa. Masentaa, kävinpä sitten salilla vielä kertaalleen oksentamassa ennen kuin pääsin kotiin. En ole varsinaisesti väsynyt, olo vain on jotenkin voimaton. Mitään en jaksa ja mikään ei kiinnosta. Tai no, yleensä jaksan lopulta jos alan tekemään, kaikki vaan vaatíi jotenkin kauheaa ponnistelua. Voi milloin tulee se raskausajan energisyys mistä kaikki puhuvat, vai onko se kuitenkin urbaanilegenda? Tuon salijutun otan vain aika raskaasti nyt, koska olen tottunut käymään vähintään kaksi kertaa viikossa ja jaksanut tehdä ihan mukavan kokoisilla painoilla. Ja nyt yhtäkkiä kaikki voimat ovat tiessään, ihan kun olisin jotenkin vakavasti sairas. :(

 

Salista puheenollen, vatsalihakseni ovat taas hankalan tuntuiset. Selkä suoranakin ne tuntuvat kireiltä, saati jos röhnöttää sohvalla lukemassa ja nousee ylös, saattaa vihlaista kovaakin. Sama oli tänä aamuna kun nousin sängystä. Nyt olen vointini takia pitänyt treenitaukoa melkein kaksi viikkoa, joten sellainen kipu ei voi olla kyseessä. Luin yhdestä blogista, että mitä timmimpi vatsa, sen kovemmat kivut, koska vatsalihakset eivät tahdo antaa periksi. Jee?

 

Tänään onkin sitten heikotellut ja töissä oleminen ei taas voinut vähempää kiinnostaa. Jäi muutenkin häiritsemään, kun pomoni kuittasi minulle taas "jospa olet raskaana". Hän on toki vitsaillut minulle aiheesta aiemminkin ja useasti, koska tietää etten halua lapsia. Nyt vain viime aikoina sitä on tullut pari kolme kertaa erinäisistä asioista, vaikka olen koettanut olla töissä mahdollisimman normaalisti. Tai sitten se vain nyt särähtää korvaan, kun olen raskaana. Mutta kertaakaan en ole töissä oksentanut, saati pahaa oloani valittanut, yhtään kenellekään. Olen vain koettanut pärjätä. Mistä sen voisi muka huomata? Ei kroppakaan ole vielä muuttunut niin, että sitä huomaisi. Tänäänkin se tuli niin epämääräisestä asiasta, pomoni kävi tauolla hakemassa jäätelön ja kysyi eikö tekisi mieli, johon sitten totesin että itseasiassa ei nyt. Niin sitten sieltä tuli se "jospa olet raskaana". Jotenkin oli niin irrallaan asian yhteydestä, että aloin epäillä että hän epäilee!

 

Ajattelin ensin että kertoisin töissä ultran jälkeen, koska olemme kuitenkin pieni kolmen hengen työyhteisö, en voi jäkittää uutista kovin myöhään. Mutta nyt ei itseasiassa huvita yhtään, kunhan vain olo korjaantuisi. Tämä iski tajuntaani sairauslomalla, kun pomoni joka on kauhea höyry ja skitsoaa kaikesta, soitti minulle TIISTAINA että olenko LAUANTAINA työkunnossa. No olin aika varma olevani, mutta totesin siihen että niin, olen saikulla ja lauantaihin on kolme päivää, en tiedä! Niin aloinpa miettiä, että jos kerron, niin sitten alkaa päivittäinen höyryäminen siitä milloinkahan jään äitiyslomalle, pitää tietää. Että enpä oikein jaksa nyt. 

Ahdistuksen paluu

Herran tähden meille on oikeasti tulossa vauva. Tänään se iski tajuntaan, töissä, kun täällä juoksenteli ylivilkas pikkutyttö. Ensin meinasi tulla itku, sitten pahaolo. En tiedä hyvässä vai pahassa. Olen ihan mahdoton, mikään ei oikein kiinnosta kun vointi on mitä sattuu ja kiukuttelen paljon. Kurja sää vaikuttaa kevät ihmiselle suoraan mielialaan, joten olen tänään ollut erityisen huonolla tuulella. Säätiedotus lupasi, että aurinko paistaa seuraavan kerran 7.4. No niin, viikko siihen. Olo on surkea myös siksi että tänään olen tuntenut vanhan kunnon ahdistuneisuushäiriön palailevan. Voi noita tuttuja pelkotiloja, joista ei ole tarvinnut kärsiä kuukausiin. Hirveän kotoisa olo, ei hyvällä tavalla. Koetan sulkea mieleni tältä kaikelta, olen oppinut työntämään pelkoja pois. Mutta fiilis on joka tapauksessa pilalla.

 

Olen muutenkin aivan mahdoton, olen alkanut myöhästellä töistä. Vielä kertaakaan en ole jäänyt siitä kiinni, onneksi. Työmotivaatio on tosiaan nollassa, niin kuin motivaatio nyt vähän kaikkeen. No se ei johdu pelkästään raskaudesta, kuten edellisessä kirjoitinkin, vaan myös paikasta itsestään. En vain ole tällä hetkellä onnellinen, en yhtään.

 

Ensimmäinen neuvola-aika on viikon päästä perjantaina. Kyllä niillä voi olla tekemistä kanssani. Odottelen jo pääsiäistä, onneksi se on kokonaan vapaa. Tällä viikolla työtahti onkin sitten huima. Täytyy raivata kalenteriin tilaa karkkikauppareissulle, että saa minisuklaamunia pääsiäiseksi. Muita koristuksia ei tarvitakaan. ;)

 

Ilmeisesti tällä kertaa kellojen siirtokin vaikutti koko perheeseen, olemme nukkuneet kaikki koirasta lähtien tosi huonosti. Palelee ja väsyttää. Olen ihan valkoinen ja silmät verestävät, lienen ollut ihanan freesi ilmestys töissä tänään. Maailmankirjat ovat nyt siinäkin mielessä sekaisin, että olen edellisen viikon aikana pikku hiljaa jättänyt kahvin juonnin. Se ei vaan kertakaikkiaan maistu ja kuvottaa pelkkä ajatuskin. Minä, joka rakastaa kahvia! Olen yrittänyt juoda aamuisin vähän välttääkseni päänsäryt, mutta tänä aamuna totesin ettei se mene alas. Pitänee vaihtaa mustaan teehen, etenkin lady Grey on melko kahvimaista, jos siihen laittaa tipan maitoa. Ainakin eilen illalla testattuna se meni alas. Mitäs "kivaa" seuraavaksi? Mandariinien suurkuluttaja olen edelleen, ne on mukavan raikkaita ja helppoja syödä.