Jälkitarkastus

Moi kaikki! Kastajaiset, joulu, uusivuosi, kolmekymppiset... siis huuuuuh. No, nyt on ollut kaikki yhdellä rytinällä, sekä viikon kestänyt flunssa. Onneksi siitä ollaan jo voiton puolella, ihan kamalaa hoitaa vauvaa kipeänä! Iski sopivasti vielä miehen työreissun aikana. Ja onneksi ainakaan vielä vauva ei ole sairastunut, sitä olen pelännyt kun on saanut vauhdilla steriloida tutteja, kun ensin aivastelee niiden päälle. 

Tänään ajattelen raskauden olevan virallisesti ohi, minulla oli nimittäin jälkitarkastus. Pääsen siis taas kertomaan lempiaiheesta, eli itsestäni. :D Vaavin 2kk neuvola on huomenna, joten sitten enemmän niitä kuulumisia. 

Tapani mukaan jännitin jälkitarkastusta hirveästi, vaikka samalla myös odotin, eräänlaisena etappina. Mutta jestas, aikaa meni 1,5 tuntia! Nyt olen sitten ihan kamalan väsynyt, vielä kuitenkin toipilaana. Verenpaineet mittailin taas kotona, ne olivat aika samalla tasolla kuin ennen raskautta. Hemoglobiini oli palautunut normaaliksi, oli enää "vaan" 144. Muuten sitten käytiin vielä läpi synnytystä ja miten on vauvan kanssa mennyt. Käytiin läpi lomake mielialastani ja onhan se yllättävää, että minulla ei ole minkäänlaisia synnytyksen jälkeisen masennuksen oireita. Olen kuitenkin aikamoista kohderyhmää. En ole kuitenkaan edes itkeskellyt juurikaan, ihan ihme. 

Papa-koe otettiin, siinä kun pitäisi käydä tänä vuonna muutenkin. Se oli kyllä kamalaa, kuten aina. Noin muuten olen palautunut synnytyksestä täysin. Tuntuu ihan uskomattomalta! Aikaa on kuitenkin mennyt vasta kaksi kuukautta. No toki lantionpohjassa voi mennä kuulema vuosikin, mutta niidenkään lihasten tilanne ei ole toivoton. Lopullinen arvio oli, että olen selvinnyt raskaudesta ja toipumisesta keskimääräistä paremmin. Ei huono. :) 

Jalatkin ovat parantuneet huomattavasti, lääkärikäyntiin ei siis ole suonikohjuasioissa tarvetta, ainakaan nyt. Toki sukkien käyttöä suositeltiin edelleen, sekä muutenkin hoitotoimenpiteitä, kuten jalkojen kohoasentoa. 

Ainoa miinus, että vatsalihasten tilannetta neuvolan täti ei osannut kertoa. Menen kuitenkin iltapäivällä tapaamaan personal traineria, koska salille paluu on edessä helmikuussa. Ehkä se elämä vielä voittaa!!! :D  

Tässä pikaiset kuulumiset, vauva on tänään hieman kärttyinen. 

Omasta toipumisesta

Hetki taas koneella, kylläpä tähänkin on haasteellista löytää aikaa nykyään. Juttua kyllä riittäisi tännekin puolelle. Arvon tässä että kirjoitellako imetyksestä, vai itsestä ja koska edelleen olen varsin itsekeskeinen ihminen, arvaatte lopputuloksen. :p Haluan vähän purkaa tässä mitä kropassa on nyt synnytyksen jälkeen tapahtunut, sehän oli yksi asia, josta olen panikoinut ja skitsonnut täällä koko raskausajan! Yhtenä kappaleena kuitenkin ollaan (tai kahtena, heh heh...) kaikesta huolimatta. 

Alkuun olin vain todella helpottunut kun kaikki oli ohi ja mitään todella pahaa ei käynyt. Nyt kun olo alkaa olla vähän parempi, on muutama asia ehtinyt aiheuttaa jo angstausta. Tämä on kyllä sellainen aihe, josta mielelläni kuulen toistenkin kokemuksia. Ja jos löydät tämän niin että olet raskaana niin hei, tässä nyt suoraa puhetta!

Aloitetaanko vaikka sitten alhalta ylös?

Jalat:

Suonikohjuthan ne olivat yksi pahin raskauden aikainen riesani. Minulle sanottiin että ne saattavat vaalentua, mutta väläyteltiin myös leikkauksia ja muuta, että en ollut turhan toiveikas. Yllätys olikin melkoinen, kun ne alkoivat vaaleta ja hävitä jo sairaalassa! Myös yksi pullottava suoni joka oli jo ennen raskautta, on painunut kasaan. Siinäpä hoito, jota ei huvita uudelleen kokeilla. Olen siis optimistinen, että muutamassa kuukaudessa saattavat kadota vaikka kaikki mitä on tullut, niin hyvin ovat jo nyt kahdessa viikossa hävinneet/vaalenneet. Laskimotukkotulehdukset ovat myös jo lähes hävinneet. Alkuun muutaman päivän synnytyksen jälkeen jalkoja kyllä pakotteli koko ajan, mutta sairaalastakin annettiin vain ohjeeksi lähteä liikkeelle mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen. Olenkin käynyt lenkillä joka päivä siitä asti kun pääsin kotiin, matkat eivät ole vielä pitkiä, mutta vauhti alkaa normalisoitua. <3

Alapää:

No niin, en ole uskaltanut katsoa miltä siellä näyttää! Alkuun oli kiristystä ja paineen tunnetta, jos seisoin liian kauan. Se paine oli kyllä todella ikävää. Nyt on onneksi alkanut helpottaa. Pieni eppari minulle leikattiin ja ilmeisesti emättimeen tuli joku repeämä, jota kätilö ei edes huomannut, eli tuskin on iso. Oli vain kuulema paikattu istukan poiston yhteydessä. O_o Istumaan olen pystynyt koko ajan, nyt jo ihan ilman kipuja. Jälkivuoto on ällöttävää, vaikka onkin vähentynyt ja vaalentunut, mutta lisääntyy vielä välillä esim. kävellessä. Tänään säikähdin kun huomasin vessareissulla, että jostakin vuosi kirkasta verta. Paikallistin sen juurikin tikkien kohtaan ja hätäännyin tietysti. Onneksi meillä sattui olemaan neuvolassa painokontrolli, niin tuttu hoitaja vilkaisi minut samalla. Ei ollut mitään hälyyttävää, sanoi että voi olla mahdollista että joku tikki irtosi tai ompeleiden välistä vuotaa, mutta ei ole kuulema vakavaa, että siitä se kaikesta huolimatta paranee. Kuulema siistiä jälkeä eikä ole edes turvotusta, jälkitarkastusta odotellessa. Ihan pelottaa kuntoutuuko tämä alue ja lantionpohjaa koetan treenata joka päivä edes vähän, koska arvatkaa pelottaako myös laskeumat. :( 

Maha:

Pelkäsin miltä maha näyttää synnytyksen jälkeen, mutta sepä olikin lähes kateissa jo synnytyspäivän iltana, minulle kätilö sanoikin että olenko edes synnyttänyt, kun kohtu on palautunut niin vauhdilla. Ei siis kriisiä siitä, 5 päivää synnytyksestä maha oli taas aivan litteä, sain myös oman napakoruni takaisin. <3 Toki se huolettaa, että milloin vatsalihakset ovat takaisin paikallaan, että voi alkaa treenaamaan. Maha on myös muuten reistannut synnytyksen jälkeen, ummetusta ollut melkein koko ajan ja ihan sama mitä syö, alkaa kuulua ihme murinaa. Varmaan sitten suolisto etsii vielä paikkaansa, tai jotain. :/ Mahaan tuli myös loppuraskaudesta se ällö hormoniviiva, eikä ole vielä vaalentunut yhtään. Häviääköhän se? Raskausarpia ei tullut!

Rinnat:

Imetyksestä lisää seuraavassa postauksessa. Maitoa ei tule riittävästi. Noin muuten en yhtään pidä siitä, miten muhkuraisilta tissit tuntuvat kun niissä on maitoa. Kerran toinen oli kivikova niin kauan että pumppasin maitoa kolme kertaa, olin jo aivan varma että nyt siinä on joku tulehdus. Eivät roiku ainakaan vielä. :p

Pää:

Alkuun oli huimausta ja vähän pahoinvointia, mutta on helpottanut. Pyysin että katsovat neuvolassa hb:n kun sairaalassa ei sitä tehty. No oli 148, ennen synnytystä 136, että ei tarvetta lisärautaan. :p Jonkin verran on itkettänyt ja toki väsyttää, turhauttaa ja kiukuttaa joskus, mutta mieli on ollut yllättävän valoisa. Kai olen  niin helpottunut kun raskaus on ohi, se kun oli minulle niin vaikeaa. 

Noin muuten olen saanut palautetta että näytän terveeltä ja hyvävointiselta. Painoa en ole uskaltanut mitata, enkä vielä kokeilla mahtuuko omat farkut jalkaan. Riittävästi syöminen ja juominen tuottaa kamalia vaikeuksia, päivät menevät kuin sumussa ja hirveän nopeaan.   

Kauhea ahdistus

Rv 37+2 ja olen itkenyt koko aamun ihan hysteerisesti, kun en vain jaksa. Tänään pahan olon laukaisi niinkin pieni asia kuin kipuileva suonikohju, se samainen joka puhkesi aiemmin kesällä. Heti iskee pelko, että mitähän nyt taas. Onneksi ainakaan vielä ei särje sentään levossa, mutta juuri eilen sanoin miehelleni, että jos tämä menee hyvin pitkälle, saan viettää loppuraskauden koivet kohti kattoa. :/ En vain jaksa enää. Tuntuu niin epäreilulle, että vaivat eivät parane millään muulla kuin vauvan syntymällä ja siellä se valmis vauva mahassa köllii ja omat oireet vaan pahenevat päivä päivältä. Varmaan fiilikseen vaikuttaa sekin, että viime yö oli ihan hirveä, heräsin vessaan varmaan viisi kertaa. 

Olo on yksinäinen, mutta en jaksa ketään. Ehkä jaksaisin toista raskaana olevaa, tai sellaista jolla kaikki on vielä tuoreessa muistissa. 

Toivon niin kovasti, että vauva syntyisi pian. Jo ihan oman mielenterveyden takia. Ahdistaa myös olla ensikertalainen, kun mistään ei tiedä mitään. En minä tiedä miltä supistukset tuntuu, missä ne tuntuvat, tai mikä kolottelu on mitäkin. Asioita joita olen itse pitänyt "positiivisina" niistä sen enempää tietämättä, niin se että maha on laskeutunut alemmas ja välillä kävellessä tuntuu painetta nivusissa. Muutamana päivänä on ollut epämääräisiä tuntemuksia alavatsalla, sellaista jomotusta kuin että menkat alkaisivat. Mutta ei kuitenkaan kivuliasta. Välillä vetää edelleen mahaa kireän ja kovan tuntuiseksi ja myös alaselkää vihloo, mutta toki nämä kaikki voivat olla vain normaalia raskauteen liittyvää paskaa oloa, eikä viestiä mistään sen ihmeemmästä. Olen herkkä, joten kuulostelen kehoani vähän liiankin tarkkaan. 

Jos olisi jotain keinoja nopeuttaa synnytyksen käynnistymistä, voitte uskoa että tekisin joka ikisen. En vain oikein luota että mikään oikeasti toimii. Kontrollifriikkiä myös ahdistaa, että vaikka olo on sellainen että voisin mennä synnyttämään vaikka heti, niin minusta on kamalaa ettei tätä voi suunnitella kalenterin kanssa, enkä yhtään tiedä milloin ja mihin aikaan se tapahtuu. Olen sellainen ihminen, että jokainen meno on kirjattava ylös. 

Jatkan siis synkistelyä...

Pelottava lääkäritarina

Ette usko mikä taas vaivaa, no jalat. Siis tämä raskaus on uskomatonta paskaa, en jaksa ja voisin sanoa itseni irti tästä touhusta. Viimeinen kerta kun sorrun edes ajattelemaan, että olisi jotenkin kiva fiilis. Samalla tuntuu hirveän kurjalta, että olen ihan yksin näiden vaivojen kanssa. Jotenkin tuntuu että tutuillakaan ei ole mitään ongelmia ollut, tai sitten niistä ei puhuta. On niin reppana ja masentunut olo, ettei toista. :(

Aletaanpa sitten kertoa tarinaa. Tässä parina yönä olen huomannut, että yksi nilkassa oleva pikku kohju on kipuillut, mitä ne eivät yleensä levossa tee. Eilen aamulla sitten asiaa tutkailin ja huomasinkin nilkassa pienen punoittavan kohdan, joka oli todella kosketusarka. En ollut varma onko se jotenkin myös kova, kun nilkkaluu on siinä alla. Muistelen vain että neuvolassa on sanottu että jos menee kipeäksi, punaiseksi ja kovaksi, niin sitten on tulehdus johon tarvitsee hoitoa raskaana. Soitin sitten neuvolaan ja oma hoitajani sattui vastaamaan, kehotti että tulisin näyttämään jalkaa, kun puhelimessa on hankalaa mitään sanoa.

Kävin sitten iltapäivästä ja hän oli sitä mieltä, että kyllä kannattaisi lääkärille näyttää, ettei tee tulehdusta. Neuvolalääkäripäivä olisi ollut tänään, mutta eihän sinne ollut enää aikoja eilen iltapäivällä. Hän sai metsästettyä minulle kuitenkin ajan arvauskeskuksesta perjantaiaamuksi. Tajusin sitten illasta että hetkinen, enhän minä ole vielä virallisesti äitiyslomalla, voin mennä työterveyteen. Sain varattua ajan täksi aamupäiväksi lääkärille joka näköjään oli vielä meidän firman "oma", en ollutkaan hänellä koskaan käynyt niin ajattelin että kokeillaan.

Teki nimittäin mieli varata aika vähän nopeammin, kun neuvolasta saatiin minut peloteltua. Ensin sanottiin että ei näytä pahalta ollenkaan, sitten alettiin kysellä suvun tukoksista, sanoin että ei ole kellään ollut paitsi isällä kerran kun hänellä oli LÄÄKITYS joka sen aiheutti, niin siitäkös neuvolassa mentiin varpailleen ja sanottiin että minun pitää ehdottomasti mainita tästä lääkärille. (Mainitsin, ei ollut kiinnostunut.) 

Laitoin jalkaan yöksi Hirudoid fortea ja se poisti kaikki säryt, eikä se nyt aamulla ollut läheskään yhtä kipeä, vaikka kohta punoitti edelleen. En siis osannut sinällään lääkäriä pelätä, vaikka tämä asia onkin vaivannut koko raskauden. Kerroin hänelle stoorin ja näytin jalkaa, sanoi aika heti että on pinnallinen laskimotukkotulehdus, ei vaarallinen ollenkaan ja ihan Hirudoid forte riittää hoidoksi. Hänen mielestään "akuutimpi ongelma" oli tämä kerran vuotanut suoni, josta juuri eilen sain neuvolassa kuulla että onpa parantunut hyvin! Siitä lääkäri olikin sitten vähän kujalla, antoi laastariakin mukaan jos alkaa vuotaa, vaikka sanoin että tapauksesta on yli kuukausi, on kunnossa nyt. Hän olisi laittanut verisuonikirurgille ja kuulema julkisellakin näitä kyllä leikataan jos vuotavat, siihen sitten totesin että mites tästä mihinkään leikkaukseen menen, kun olen raskaana. Eikös sitä kuitenkin sanota, että raskauden jälkeenkin pitää odottaa puolisen vuotta ennen kuin näitä hoidetaan. Siitäpä meni setä vähän hämilleen ja totesi että niinpä se taitaa olla, eli ilmeisesti tiesin sitten aiheesta lääkäriä enemmän. Varmistin vielä että tukosriskiä ei siis ole ja ei kuulema, sitten hän kuitenkin sanoi, että oman mielenrauhani takia voidaan ottaa verikoe (en muista nimeä) joka paljastaa tukosriskin. Tuloksen saisi parissa tunnissa, joten ajattelin että samapa tuo sitten. Menin salille ja siitä kotiin. 

Peruin siinä perjantain lääkäriajan ja sittenpä tämä soittelikin minulle tuloksista. Voitte uskoa että shokki oli melkoinen, kun hän sanoi että testi oli hieman yli viitearvon, nyt pitäisi lähteä sairaalalle lisätutkimuksiin, että sinne on mennyt lähete. Sanoi että tuleehan näistä paljon vääriä positiivisia, mutta olisi hoitovirhe jättää tutkimatta. 

No, siinä sitten aivan paniikissa sairaalalle, jossa jo ilmoittautumisen yhteydessä rauhoiteltiin, että ei tarkoita vielä mitään. Ensin hoitajan haastatteluun, joka kyseli enemmän jalasta ja että ahdistaako henkeä (arvatkaa onko sen jälkeen ahdistanut kun kysyttiin, sanoin kyllä että ei, mitä nyt tätä raskaudesta johtuvaa kun kohtu painaa, ei ottautunut tähän mitenkään. Sitä on kyllä ollut niin monta viikkoa jo, että enpä varmaan tässä kirjoittelisi jos veritulppa olisi...) Katsoi happitasot sormesta jollain laitteella ja ne olivat normaalit. Kertoi että raja-arvo tuossa minulta otetussa verikokeessa on 0,5 ja minulla arvo oli 0,7, että jo raskaus riittää nostamaan sitä sen verran, hänellä on omakohtaista kokemusta. Taas rauhoittava kommentti, kuitenkin ensiavun puolelle lääkäriä odottamaan. 

Tunnin siinä venailin ja ehdin kyllä miettiä vaikka mitä. Ahdistus oli kamala. Yhtäkkiä hoitaja hyökkäsi kimppuuni ja alkoi siinä odotustilassa (!) mitata verenpainetta, sokeria ja tunkea kuumemittaria korvaan. Olin ihan hädissäni että mitä ihmettä, pitääkö nyt huolestua. Kuulema ihan rutiinijuttuja. Verenpaine huiteli taivaissa, ihmekös tuo...

No näihin juttuihin ei enää palattu, minut otti vastaan tosi mukava mieslääkäri ja siinä kohtaa repesin itkemään, kun ahdisti jo niin kovaa. Hän rauhoitteli että arvo on niin minimaalisesti koholla, että tuskinpa on hätää. Hän katsoi molemmat jalkani ultralla ja tilanne oli niin hyvä ja suonet "hyvin auki", ettei kuulema tarvinnut edes röntgenlääkäriä asiaa tutkimaan, että jopa hän sen näkee. Mitään hätää ei siis ollut. Hän sanoi että minulta otettu verikoe on todella huono, eikä mitenkään tarkka mittari. Yleensä kuulema tukosasioissa arvo on 4-5 kertaisesti koholla, sanoi että tuohon 0,2 nostoon riittää tosiaan raskaus, tai tuo pikku tulehdus. En ole sen enempää riskiryhmässä kuin muutkaan raskaana olevat, eikä asiaa tarvitse nyt pelätä. Sanoi että ei halua maalailla piruja seinille mutta toki raskaus välillä tukoksia aiheuttaa, että jos jalka kipeytyy tai turpoaa niin suoraan päivystykseen, eikä mihinkään työterveyteen jossa eivät mitään tiedä. Lähdin jopa miltei hymyssä suin kotiin, kaikesta huolimatta. Onpahan nyt ainakin tutkittu sitten! Hänestä muuten vuotanut pintasuoni ei ollut mitenkään akuuttivaiva, sanoi että ei sille muuta olisi edes voinut tehdä, kuin laastaria päälle.

Sellainen päivä. Olo on ihan kamala edelleen, ahdistaa niin paljon että rintaa puristaa. Nyt pitäisi koettaa vaan rauhoittua, voitte uskoa että säikähdin! Lämmitän saunan ja koetan syödä jotain, illaksi ostin jätskiä ja suklaata ilman morkkista. :/ Mieheni lähtee keikalle kavereiden kanssa, ärsyttää kun en pääse mukaan. Mutta en halua enää tässä vaiheessa ottaa riskiä, että tulee nyrkistä mahaan. Toisaalta oli varmaan hyvä, että nyt on käyty tutkimuksissa. Huomasin tuossa jalkaa rasvaillessa että onhan siinä toinenkin punoittava kohta, joka tuntuu vähän kovemmalta, ei ole kyllä kipeä. Eli nythän olisin ihan paniikissa että siinä se tulehdus nyt leviää kaikkialle. Hieman ahdistaa, mutta koetan rauhoitella itseäni sillä että nuo pinnalliset tulehduksen eivät ole vaarallisia ja rasvaa vaan. Mutta kyllähän tämä nyt on loppuraskauden seurattava riesa. 

Rv 34 neuvola ja kiukku

Ajattelin jo että nytpä teen ensimmäisen positiivisen raskauspostauksen, koska ihme kyllä viime aikoina fiilis on ollut ihan hyvä. Mieskin sanoi että ihmeiden aika ei ole ohi, kun totesin välillä jopa hieman odottavani vauvaa. Maha ei ole ahdistanut ja mieli on ollut valoisa, ihan siitä syystä että kohta raskaus loppuu! Minun tuurillani se toki menee nyt sen 2 viikkoa yli, mutta on mahdollista, että muutaman viikon päästä tämä raskaus on ohi! Yhtä suonikohjuakin on taas alkanut pakotella, mutta siitäkin olen ajatellut että kohtapa se varmaan siitä katoaa. On ollut sellainen hyvä jännitys päällänsä, kun on ajatellut että muutama viikko ja sen jälkeen se voi periaatteessa syntyä koska vain. Mutta sitten kävin eilen neuvolassa ja nyt taas kaikki puhtaasti *ituttaa.

Sinänsä käynnillä ei tullut esiin mitään huolestuttavaa, että kaikki oli hyvin. Virtsanäyte oli puhdas, verenpaineet yhtä hyvät kuin ennenkin (kotona mitatut, tosin neuvolassakin mitatut ekaa kertaa normaalit!), hemoglobiinia ei nyt edes katsottu, kun se on ollut koko ajan erinomainen. Paino oli taas noussut ja nyt sitä on kertynyt noin 7 kiloa. En tykkää, mutta en kuulema ole päässyt painonnousussa edes alarajalle, suositus on kuulema vähintään 10 kiloa. Siitä sanoin että välillä huimaa, mutta kuulema jo itsessään raskaus aiheuttaa sitä.

Katsottiin vauvaa jälleen vanhalla, rakeisella 90-luvun ultralla ja siellä se oli edelleen pää alaspäin, itseasiassa myös samalla kyljellään kuin kolme viikkoa sitten. Neuvolan täti sanoi että on erittäin epätodennäköistä, että enää kääntyisi väärään asentoon. Vauvalla oli taas kunnon jumppatuokio, joten pulssi huiteli sillä melkein 160. Se riehuminen alkoi samantien kun mahaani tunnusteltiin ensin päältä päin ja neuvolan tätikin sanoi, että jestas miten herkästi reagoi kosketukseen. Ihan kuin olisi ärsyyntynyt. Sanoin että liikkeitä en ole laskenut ensimmäistäkään ja hän ymmärsi kyllä miksi. eikä kuulema tarvitse. Tämä vauva liikkuu ihan järjettömän paljon, pitkin päivää kamala mutkuilu ja potkiminen, joka on pahinta illalla. Että paras olisi älytä syntyä ajoissa, kun on jo niin vauhti päällä! 

Se mikä alkoi ärsyttää, oli se että joudun vielä yhteen verikokeeseen parin viikon päästä, koska verestäni löytyi jo alkuraskaudessa "heikko tunnistamaton vasta-aine, jolla ei ole merkitystä raskauden kannalta", mutta sitä nyt tutkitaan ja syynätään. Tämä on jo kolmas koe asian tiimoilta. Lisäksi sokerirasituksen jälkeen minulle luvattiin, että kaikki kokeet oli nyt tässä. No, eipä mitä. Kuulema vielä otetaan streptokokkinäyte. Sanoi että tullut pakolliseksi kaikille 1,5 vuotta sitten, mutta eipä ollut eri paikkakunnalla asuvan kaverini tätä lystiä tarvinnut kokea, hän synnytti keväällä. Onhan jo sinänsä kamalan hauskaa levitellä neuvolassa kun vanupuikko tungetaan tuonne alakertaan, mutta kuulema jos tulos on positiivinen, sitten ollaan synnytys tipassa kiinni, koska streptokokki voi aiheuttaa infektion vauvalle. Itselle se ei tee mitään, kuulema kaikilla on tuo virus elimistössä ja se voi välillä aktivoitua, eli sepä on taas sitten varmaan paskaa tuuria, jos niin käy! Lisäksi jos vauva ei synny kuukauden kuluttua näytteestä, pitää ottaa uusi. Lisää stressiä, en jaksa. Neuvolan täti kyllä näki naamastani, että nyt suututtaa ja rankasti. Siksi on kiva käydä tutuksi tulleella ihmisellä. <3 

Tosin, ensi kerralla joudun menemään toiselle, mikä ahdistaa. :/ Tekevät töitä osapäiväisesti, joten tämä sattuu juuri olemaan silloin poissa ja menisi kuulema liian pitkälle, jos odottelisi että hän palaa töihin. Kiva kiva, olen puhunut pari kertaa puhelimessa tämän toisen kanssa ja on vaikuttanut ihan kamalalta stressaaja hössöltä. Ehkä vain sitten pakolliset testit ja kotiin? 

Illalla olin tosi huonoissa fiiliksissä ja itkeskelin, taas myös niitä suonikohjuja. Oli niin sellainen olo että nyt sanon itseni irti tästä koko raskausrumbasta, en jaksa enää. Vauvalla oli taas kamala ralli päällä illalla ja sekin tuntui ihan kamalan pahalta, vaikka tiedän että sitten huolestuisin, jos se ei liikkuisi. Halusin olla rauhassa ja sitten mahassa on tuollainen ylimääräinen loinen. Että tällaiset fiilikset nyt sitten taas. 

Loppukevennyksenä lelu, jonka ostin sillä ajatuksella, että se sopii roikkumaan violetteihin vaunuihin:

Raskausvaivoja

Ajattelin tehdä aikani kuluksi tällaisen tilityspostauksen, mitä kaikkea raskaus on tuonut tähän mennessä tullessaan. Nyt rv 32+3. Jokainen voi sitten miettiä, kannattaako raskaaksi hankkiutua. :D Vaikka itsehän olen päässyt melko helpolla, *koputtaa puuta* ja raskaus on edennyt tähän asti normaalisti. Silti päivääkään en ole nauttinut, kuten olen täällä monesti valittanut. Koko ajan vaan mietin että jos en olisi raskaana, eipä olisi näitäkään tullut. Nyt sitten koetan vaan mennä päivä kerrallaan, koska vaavi on mahassa ja pois se täytyy sieltä saada! Synnytys on myös vielä sellainen pelottava haaste matkalla, etten osaa yhtään ajatellakaan vauva-arkea.

 

 

- Klassinen alkuraskauden pahoinvointi, tosin vasta viikon 10 jälkeen. Luulin jo ensin säästyneeni siltä. Ensin niin että jos en syönyt aamulla tarpeeksi äkkiä, oksensin. Sitten niin että jos söin jotain, oksensin! Hauskaa. Mandariinit olivat kavereita.

 

- Ensin hirveästi voimaa, salilla jaksoi vaikka mitä. Sitten voimattomuus ja hirveä takapakki, turhauttavaa. Nyt on sitten treenailtu vain kevyesti ja ylläpitävästi.

 

- Suonikohjut ja verenpurkaumat, se pahin vaiva. Fyysisesti niitä on pakottanut välillä töissä tukisukista huolimatta ja ne on niin rumia, toinen nilkka ihan sininen. :( Asia joka masentaa oikeastaan päivittäin, eli myös henkinen vaiva. Alkoihan se yksi niistä vuotaakin! Lääkärin ja foorumeiden mukaan suurimman osan pitäisi kuitenkin hävitä synnytyksen jälkeen, toivotaan parasta.

 

- Sokerirasitus ja kaikki muut verikokeet eivät vain ole kivoja.

 

- Alussa oli aika ikäviä vatsan vihlaisuja, kun vatsalihakset lähtivät erkanemaan. Nyt myöhemmässä vaiheessa välillä tuntuu, kuin joku tökkisi puukolla alavatsaan. Hieman pelottavaa, kun tällaista jatkuu päivän. On tosin neuvolan mukaan normaalia kohdun venymistä.

 

- Hengitysvaikeudet, selällään ei voi nukkua. Joinakin päivinä happi ei kulje yhtä hyvin, kuin toisina.

 

- Lonkkakivut vaivaavat öisin, ei onneksi joka yö. Joskus sitten särkee niin paljon, ettei nukuttua saa ja kylkeä saa kääntää koko ajan.

 

- Jos ei syö tasaisin väliajoin, alkaa huimata. Tätä minulla on kyllä ollut muutenkin, mutta raskaana se on rajumpaa ja kestää pidempään.

 

- Ruoasta kysytään paljon, mitään mielitekoja ei ole tullut. Pikemminkin mitään ei ole juuri tehnyt mieli koko raskausaikana ja syöminen on siinä mielessä ollut haastavaa. Nyt kyllä loppuvaiheessa makean himo meinaa iskeä ja sitä vastaan taistelen, mutta aina välillä sorrun. Minkä verran olette uskaltaneet herkutella raskausaikana? Minulla on nykyään kamala ruokastressi, jos syön mitään sokerista, pelkään että vauva vetää sen kaiken energian ja kasvaa jättikokoiseksi. Vaikka syön muuten terveellisesti ja normaalia kotiruokaa, tuosta sokeriasiasta ahdistun. Silti en osaa olla esimerkiksi ilman suklaata! Minun herkutteluni toki on muutama rivi suklaata tai vähän jäätelöä, ei siis mitään älyttömiä määriä. Limppareita en juo juuri koskaan, pullaan ja kekseihin en koske ja sipsejäkin tulee syötyä max. kerran kuussa. Karkkeja en myöskään syö, paitsi suklaata ja lakritsia. Neuvolasta jo sanottiin, että tapani ottaa aamukahvin kanssa pala tummaa suklaata ei ole millään tavalla haitallinen. Se oli pakko tarkistaa. :)

 

- Sitten tietysti henkinen puoli... kaikenlainen tuppaa ahdistamaan!

 

Mutta kohta mammalomalle rentoutumaan, töitä on jäljellä neljä päivää! Maha kasvaa ja pelottaa mitä se tuo tullessaan.

Rv 29+0 ja neuvola

Kuulumisten päivitystä. Väsymys on hirveä, jännitin taas neuvolaa, kun ei ole siellä 1,5 kuukauteen tarvinnut käydä. Lisäksi nukkuminen on aika huonoa tuon jalan takia, sitä saa laastaroida koko ajan, on älyttömän herkkä vuotamaan ja kaksi kertaa sen ensiapureissun jälkeen se onkin alkanut vuotaa uudestaan. Todella stressaavaa, vaikka vuoto tyrehtyykin suunnilleen samantien kun nostat jalkaa ylös. Kerroin tämän tarinan neuvolassa ja eipä siellä osattu muuten auttaa, kuin antaa ohjeet että laastari pitäisi vaihtaa kerran päivään että kohta saa ilmaa ja huuhdella samalla ihan vedellä, mutta suositteli laittamaan vettä vaikka lasiin ja laskemaan siitä varovasti ettei suihkun paine riko ihoa uudelleen. Tuli tuosta kyllä nyt hirveä riesa. Siinä mielessä neuvolassa oli taas hyvää palvelua, että hän lupasi soittaa loppuviikosta neuvolalääkärille tämän ollessa paikalla ja kysyä ohjeita, että tarvitseeko asialle nyt jotain enempää tehdä. Soittaa sitten minulle. Eli nyt vaan sitten laastaroidaan ja suihkutellaan ja varotaan. Ja pidetään tukisukkia, se on kuulema aivan ehdoton että painaa suonta kasaan.

 

Muuten jännitin neuvolaa turhaan, hoitajani on niin mukava, että kiva oli hänen kanssaan taas höpötellä. Kaikki oli aivan erinomaisesti, siis todella, virtsanäytteestä lähtien. Neuvolassa kehutaan oudoista asioista. :D Heillä kun on se värikoodisysteemi siinä, niin kuulema proteiinin kohta yleensä vähän vihertää, mutta minulla se on aina ihan kirkkaan keltainen, mikä on ilmeisesti hyvä asia.

 

Tilitin siellä myös suoraan miten inhoan raskautta ja päivääkään en ole nauttinut ja hän sanoi, että onpa hyvä että uskallan sanoa suoraan miltä tuntuu, kun kaikki eivät kuulema siihen pysty, kun tuntuu jotenkin väärältä. Hirveän ymmärtäväinen on kyllä ollut hän. Panikoin myös painostani ja mahan koosta, mutta molemmat ovat kuulema aivan täysin normaaleja tähän kohtan raskautta. Mahaa mittailtiin ja sekin mitta osui aivan täsmälleen keskikäyrälle. Kysyi muuten vielä kohteliaasti, että haluanko ettei hän kerro painoa, mutta se nyt ei olisi auttanut, ehdin aamulla jo vaa'alle! Vauvan sykkeet olivat vahvat ja liikkui kovasti, eli vaikutti kaikki olevan hyvin sielläkin. Sain myös samalla kysyttyä kaikki tyhmät kysymykseni, että voiko koiran mahalla hyppiminen vahingoittaa vauvaa jne. :p

 

Tällä kertaa myös testattiin minun kotimittarini ja saan jatkaa sillä verenpaineenmittausta, ei näytä ainakaan liian alakanttiin kun sitä testailtiin. Minäkin suostuin neuvolassa mitattavaksi ja saatiin aikaan hauska tilanne, kun sain paremman tuloksen kun neuvolantäti itse, vaikka jännitän. :) Verenpaineen mittaaminen on kyllä helpompaa nykyään, ehkä tässä raskauden aikana on tullut niin paljon kaikkea, että se on se pienin ongelma.

 

Meidän pitäisi kuulema vähitellen ilmoittautua sairaalalle kierrokselle, jossa käydään läpi tilat ja synnytystä ja esimerkiksi sitä, milloin pitää lähteä sairaalaan. Vähän jännittää se, kun en tiedä haluanko edelleenkään liikaa infoa. Koetin töissä lukea vähän saamaani linkkiä ja tietoa aiheesta ja alkoi itkettää, piti laittaa äkkiä pois. Jotenkin synnytys on edelleenkin todella pelottava ja vieras asia. Mihin liittyykin se, että pitäisi vähitellen päättää, haluanko käydä juttelemassa pelkopolilla, vai en. Onko joku käynyt, onko ollut apua? En oikeasti tiedä yhtään, että mitähän tekisin. Seuraava neuvola on syyskuun alussa ja siihen mennessä pitäisi tietää, koska jonoa kuulema on. Kyllä siinä muutama kyynel tirahti, kun neuvolantäti koetti kysellä, mikä siinä pelottaa. No, kuolema, tai että vauva ei selviä, leikkaus, ylipäätänsä leikkely, tai mikä repeää, AAAAAARGH!!! Pää leviää jos ajattelenkin. 

Reissu ensiapuun

Olipahan taas ilta. Olin suihkussa, kun yhtäkkiä huomasin vedessä reilusti verta. Voitte uskoa, että säikähdin! Ensimmäinen ajatus oli tietenkin, että vuoto on tuolla alakerrassa ja nyt on joku hätänä. Sitten huomasin, että yksi suonikohju oli puhjennut! Yhdessä verenpurkaumassa oli sellainen pieni violetti koholla oleva suonen pätkä, josta suihkusi nyt verta. Reikä oli ehkä neulan piston kokoinen, mutta se miten verta suihkusi seinillekin... huusin miehen apuun, joka ohjeisti istumaan ja nostamaan jalan koholle. Se auttoi kyllä, mutta vuoto jatkui. Pyysin häntä tuomaan laastarin ja kiedoin vanhan pyyhkeen laastarista huolimatta vuotavan jalan ympärille ja raahauduin soittamaan päivystykseen.

Mieheni oli jo ehtinyt googlata ettei ole vaarallista, kyseinen suoni vain tyhjenee. Puhelimessa minulle kuitenkin sanottiin, että voisin käydä näyttämässä jalkaa. No asumme ihan sairaalan lähellä, joten lähdimme.

Hetken jouduin odottelemaan ja sitten hoitajamies haastatteli minut, purki laastariviritykseni, vuoto oli onneksi tyrehtynyt. Hän putsasi kohdan ja laittoi paremman siteen, käski mennä kotiin. Epäili että suoneen on tullut joku nirhauma, esim. sheivatessa tai olen lyönyt sen johonkin tai jotain. Mutta ei tosiaan mitän tehtävissä ja jatkossa jos näitä tulee, jalkaa ylös ja puristusta, jos ei tyrehdy puolessa tunnissa, näytille. Miksi tätä ei kerrottu jo puhelimessa? Vähän turha reissu, lasku varmaan seuraa perässä...

Ainoa hyöty oli toki se, että nyt tiedoissani on sitten merkintä että kävi näin. Jos jalat alkavat enemmän reistailla, tai muuta. Totesi vain, että raskaana näitä tulee. Kivasti muuten ensiavun nainen kysyi ensiksi, että tulenko päivystykseen vai synnyttämään. :p Olin vain, että jos ei vielä pariin kuukauteen synnyttämään. 

Hirveä vapina jäi, vähitellen helpottaa. En kestä oikein verta ja säikähdin. Siksi teksti voi olla sekava, sori.