Omasta toipumisesta

Hetki taas koneella, kylläpä tähänkin on haasteellista löytää aikaa nykyään. Juttua kyllä riittäisi tännekin puolelle. Arvon tässä että kirjoitellako imetyksestä, vai itsestä ja koska edelleen olen varsin itsekeskeinen ihminen, arvaatte lopputuloksen. :p Haluan vähän purkaa tässä mitä kropassa on nyt synnytyksen jälkeen tapahtunut, sehän oli yksi asia, josta olen panikoinut ja skitsonnut täällä koko raskausajan! Yhtenä kappaleena kuitenkin ollaan (tai kahtena, heh heh...) kaikesta huolimatta. 

Alkuun olin vain todella helpottunut kun kaikki oli ohi ja mitään todella pahaa ei käynyt. Nyt kun olo alkaa olla vähän parempi, on muutama asia ehtinyt aiheuttaa jo angstausta. Tämä on kyllä sellainen aihe, josta mielelläni kuulen toistenkin kokemuksia. Ja jos löydät tämän niin että olet raskaana niin hei, tässä nyt suoraa puhetta!

Aloitetaanko vaikka sitten alhalta ylös?

Jalat:

Suonikohjuthan ne olivat yksi pahin raskauden aikainen riesani. Minulle sanottiin että ne saattavat vaalentua, mutta väläyteltiin myös leikkauksia ja muuta, että en ollut turhan toiveikas. Yllätys olikin melkoinen, kun ne alkoivat vaaleta ja hävitä jo sairaalassa! Myös yksi pullottava suoni joka oli jo ennen raskautta, on painunut kasaan. Siinäpä hoito, jota ei huvita uudelleen kokeilla. Olen siis optimistinen, että muutamassa kuukaudessa saattavat kadota vaikka kaikki mitä on tullut, niin hyvin ovat jo nyt kahdessa viikossa hävinneet/vaalenneet. Laskimotukkotulehdukset ovat myös jo lähes hävinneet. Alkuun muutaman päivän synnytyksen jälkeen jalkoja kyllä pakotteli koko ajan, mutta sairaalastakin annettiin vain ohjeeksi lähteä liikkeelle mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen. Olenkin käynyt lenkillä joka päivä siitä asti kun pääsin kotiin, matkat eivät ole vielä pitkiä, mutta vauhti alkaa normalisoitua. <3

Alapää:

No niin, en ole uskaltanut katsoa miltä siellä näyttää! Alkuun oli kiristystä ja paineen tunnetta, jos seisoin liian kauan. Se paine oli kyllä todella ikävää. Nyt on onneksi alkanut helpottaa. Pieni eppari minulle leikattiin ja ilmeisesti emättimeen tuli joku repeämä, jota kätilö ei edes huomannut, eli tuskin on iso. Oli vain kuulema paikattu istukan poiston yhteydessä. O_o Istumaan olen pystynyt koko ajan, nyt jo ihan ilman kipuja. Jälkivuoto on ällöttävää, vaikka onkin vähentynyt ja vaalentunut, mutta lisääntyy vielä välillä esim. kävellessä. Tänään säikähdin kun huomasin vessareissulla, että jostakin vuosi kirkasta verta. Paikallistin sen juurikin tikkien kohtaan ja hätäännyin tietysti. Onneksi meillä sattui olemaan neuvolassa painokontrolli, niin tuttu hoitaja vilkaisi minut samalla. Ei ollut mitään hälyyttävää, sanoi että voi olla mahdollista että joku tikki irtosi tai ompeleiden välistä vuotaa, mutta ei ole kuulema vakavaa, että siitä se kaikesta huolimatta paranee. Kuulema siistiä jälkeä eikä ole edes turvotusta, jälkitarkastusta odotellessa. Ihan pelottaa kuntoutuuko tämä alue ja lantionpohjaa koetan treenata joka päivä edes vähän, koska arvatkaa pelottaako myös laskeumat. :( 

Maha:

Pelkäsin miltä maha näyttää synnytyksen jälkeen, mutta sepä olikin lähes kateissa jo synnytyspäivän iltana, minulle kätilö sanoikin että olenko edes synnyttänyt, kun kohtu on palautunut niin vauhdilla. Ei siis kriisiä siitä, 5 päivää synnytyksestä maha oli taas aivan litteä, sain myös oman napakoruni takaisin. <3 Toki se huolettaa, että milloin vatsalihakset ovat takaisin paikallaan, että voi alkaa treenaamaan. Maha on myös muuten reistannut synnytyksen jälkeen, ummetusta ollut melkein koko ajan ja ihan sama mitä syö, alkaa kuulua ihme murinaa. Varmaan sitten suolisto etsii vielä paikkaansa, tai jotain. :/ Mahaan tuli myös loppuraskaudesta se ällö hormoniviiva, eikä ole vielä vaalentunut yhtään. Häviääköhän se? Raskausarpia ei tullut!

Rinnat:

Imetyksestä lisää seuraavassa postauksessa. Maitoa ei tule riittävästi. Noin muuten en yhtään pidä siitä, miten muhkuraisilta tissit tuntuvat kun niissä on maitoa. Kerran toinen oli kivikova niin kauan että pumppasin maitoa kolme kertaa, olin jo aivan varma että nyt siinä on joku tulehdus. Eivät roiku ainakaan vielä. :p

Pää:

Alkuun oli huimausta ja vähän pahoinvointia, mutta on helpottanut. Pyysin että katsovat neuvolassa hb:n kun sairaalassa ei sitä tehty. No oli 148, ennen synnytystä 136, että ei tarvetta lisärautaan. :p Jonkin verran on itkettänyt ja toki väsyttää, turhauttaa ja kiukuttaa joskus, mutta mieli on ollut yllättävän valoisa. Kai olen  niin helpottunut kun raskaus on ohi, se kun oli minulle niin vaikeaa. 

Noin muuten olen saanut palautetta että näytän terveeltä ja hyvävointiselta. Painoa en ole uskaltanut mitata, enkä vielä kokeilla mahtuuko omat farkut jalkaan. Riittävästi syöminen ja juominen tuottaa kamalia vaikeuksia, päivät menevät kuin sumussa ja hirveän nopeaan.   

Raskausvaivoja

Ajattelin tehdä aikani kuluksi tällaisen tilityspostauksen, mitä kaikkea raskaus on tuonut tähän mennessä tullessaan. Nyt rv 32+3. Jokainen voi sitten miettiä, kannattaako raskaaksi hankkiutua. :D Vaikka itsehän olen päässyt melko helpolla, *koputtaa puuta* ja raskaus on edennyt tähän asti normaalisti. Silti päivääkään en ole nauttinut, kuten olen täällä monesti valittanut. Koko ajan vaan mietin että jos en olisi raskaana, eipä olisi näitäkään tullut. Nyt sitten koetan vaan mennä päivä kerrallaan, koska vaavi on mahassa ja pois se täytyy sieltä saada! Synnytys on myös vielä sellainen pelottava haaste matkalla, etten osaa yhtään ajatellakaan vauva-arkea.

 

 

- Klassinen alkuraskauden pahoinvointi, tosin vasta viikon 10 jälkeen. Luulin jo ensin säästyneeni siltä. Ensin niin että jos en syönyt aamulla tarpeeksi äkkiä, oksensin. Sitten niin että jos söin jotain, oksensin! Hauskaa. Mandariinit olivat kavereita.

 

- Ensin hirveästi voimaa, salilla jaksoi vaikka mitä. Sitten voimattomuus ja hirveä takapakki, turhauttavaa. Nyt on sitten treenailtu vain kevyesti ja ylläpitävästi.

 

- Suonikohjut ja verenpurkaumat, se pahin vaiva. Fyysisesti niitä on pakottanut välillä töissä tukisukista huolimatta ja ne on niin rumia, toinen nilkka ihan sininen. :( Asia joka masentaa oikeastaan päivittäin, eli myös henkinen vaiva. Alkoihan se yksi niistä vuotaakin! Lääkärin ja foorumeiden mukaan suurimman osan pitäisi kuitenkin hävitä synnytyksen jälkeen, toivotaan parasta.

 

- Sokerirasitus ja kaikki muut verikokeet eivät vain ole kivoja.

 

- Alussa oli aika ikäviä vatsan vihlaisuja, kun vatsalihakset lähtivät erkanemaan. Nyt myöhemmässä vaiheessa välillä tuntuu, kuin joku tökkisi puukolla alavatsaan. Hieman pelottavaa, kun tällaista jatkuu päivän. On tosin neuvolan mukaan normaalia kohdun venymistä.

 

- Hengitysvaikeudet, selällään ei voi nukkua. Joinakin päivinä happi ei kulje yhtä hyvin, kuin toisina.

 

- Lonkkakivut vaivaavat öisin, ei onneksi joka yö. Joskus sitten särkee niin paljon, ettei nukuttua saa ja kylkeä saa kääntää koko ajan.

 

- Jos ei syö tasaisin väliajoin, alkaa huimata. Tätä minulla on kyllä ollut muutenkin, mutta raskaana se on rajumpaa ja kestää pidempään.

 

- Ruoasta kysytään paljon, mitään mielitekoja ei ole tullut. Pikemminkin mitään ei ole juuri tehnyt mieli koko raskausaikana ja syöminen on siinä mielessä ollut haastavaa. Nyt kyllä loppuvaiheessa makean himo meinaa iskeä ja sitä vastaan taistelen, mutta aina välillä sorrun. Minkä verran olette uskaltaneet herkutella raskausaikana? Minulla on nykyään kamala ruokastressi, jos syön mitään sokerista, pelkään että vauva vetää sen kaiken energian ja kasvaa jättikokoiseksi. Vaikka syön muuten terveellisesti ja normaalia kotiruokaa, tuosta sokeriasiasta ahdistun. Silti en osaa olla esimerkiksi ilman suklaata! Minun herkutteluni toki on muutama rivi suklaata tai vähän jäätelöä, ei siis mitään älyttömiä määriä. Limppareita en juo juuri koskaan, pullaan ja kekseihin en koske ja sipsejäkin tulee syötyä max. kerran kuussa. Karkkeja en myöskään syö, paitsi suklaata ja lakritsia. Neuvolasta jo sanottiin, että tapani ottaa aamukahvin kanssa pala tummaa suklaata ei ole millään tavalla haitallinen. Se oli pakko tarkistaa. :)

 

- Sitten tietysti henkinen puoli... kaikenlainen tuppaa ahdistamaan!

 

Mutta kohta mammalomalle rentoutumaan, töitä on jäljellä neljä päivää! Maha kasvaa ja pelottaa mitä se tuo tullessaan.