Selvisin!

Tänään soitin sydän tykyttäen neuvolaan, tiedustellen sokerirasituksen tuloksia. Tapani mukaan jännitin aivan hirveästi ja pelkäsin pahinta. No siinä vaiheessa kun sanottiin että paastoarvo oli 4,8, olin jo helpottunut. Koska en tosiaan tiedä mikä sen viimeksi paaston jälkeen sinne 5,6:een nosti. Olin ihan varma, että siinä narahtaa. Neuvolantäti luetteli arvot yksitellen ja läpi meni! Kaikki rajojen sisällä. Muistaakseni ne oli tähän suuntaan, vaikka olin niin paniikissa etten ihan satavarma ole:

Paasto 4,8 (alle 5,3)

1h 9,5 (alle 10)

2h 5,2 (alle 8,6)

Eli tuo keskimmäinen oli kyllä hurjan lähellä! Siitä sainkin vähän huomautusta, että on kyllä melko korkea. No siis anteeksi vain, miksi on nämä rajat jos niistäkin pitää valittaa? Mutta eihän asialle toki mitään tehdä, kun ei mennyt yli. Tämän vielä varmistin. Mikä helpotus! Taas yksi stressi vähemmän ja ihanaa kun ei tarvitse joka suupalaa kytätä.

Syön kyllä muutenkin melko terveellisesti. Nyt viikonloppuna annoin itselleni luvan vähän herkutella jos vaikka tuomio olisi tullut ja miten kävi, olen ollut surullinen, äksy ja itkuinen. Ei siis sokeria minulle! Paino on noussut raskausaikana 3 kiloa, että mielestäni ei tosiaan liikaa. Nythän siis alkoi viikko 25.

Se pelottava sokerirasitus

No niin, nyt se on sitten ohi! Tuo pelottava sokerirasitus, josta liikkuu vaikka minkälaista juttua ja jolla pelotellaan enemmän ja vähemmän. Minua alkoi tietenkin jännittää jo keskiviikkona, vaikka otinkin mielestäni melko rauhallisesti. Eilen oli töissä 9,5 tunnin päivä ja pidin itseni kiireisenä, tulin kotiin vasta seitsemän jälkeen joten enpä juuri muuta ehtinyt kuin syödä ennen paastoa, joka piti aloittaa kahdeksalta. 

Paasto jännitti kyllä kanssa pitkästä aikaa, mutta selvisin siitä ilman ongelmia. Syötyäni kävin suihkussa ja pesin hampaat, menin sitten sohvalle peiton alle katsomaan telkkaria ja kymmeneltä sänkyyn ja väkisin nukkumaan, ei huvittanut valvoa ja jännittää. Yö oli pitkä ja tuskallinen, heräilin tunnin välein ja valvoinkin välillä, mutta ihmeen hyvin sain nukuttua kuitenkin. Aamulla sitten miehen kanssa ylös ennen seitsemää ja kipittämään sairaalalle kahdeksaksi. 

En ottanut aamulla edes sitä sallittua vesilasillista, kostutin vain suuta. Että jos se litku menisi paremmin alas, kun suuta kuivasi jo melkoisesti. Labraan pääsin ajallaan ja kokeen ottaja oli onneksi mukava nuori tyttö. Kerroin hänelle huoleni myös tästä että kun olen lukenut että stressi nostaa verensokeria ja olen jännittänyt kamalasti, niin meneekö koe nyt sitten sillä pilalle. Hän sanoi, että sen ei pitäisi niin paljon vaikuttaa. Hyvä. Ehkä se sitten koskee ihan kunnollista stressitilaa, kai se nyt on yleistä tätäkin testiä jännittää? Enkä sentään itkenyt tämän takia kertaakaan, jännitin vain siivosti. ;)

Verikokeen jälkeen se jännittävä hetki, tuo pelottava paljon puhuttu "litku". Se oli ihan väritöntä ja ajattelin jo että mitähän tuo on... yllätys oli melkoinen, kun se maistuikin ihan hyvälle! Labran tyttöä hieman hymyilytti, kun näki yllättyneen ilmeeni. Sitä piti juoda kaksi pientä muovimukillista ja se maistui makealle vadelmamehutiivisteelle. Ja oli kylmää. Eli meni alas todella helposti, oli jo niin kova jano. Sitten meninkin odotustilan puolelle lueskelemaan. Aluksi toki vähän jännitti, että tuleeko minulle tästä huono olo, mutta ei tullut. Vauva veti pienimuotoiset bileet noin viisi minuuttia tuon juoman vetämisestä. Sai ilmeisesti jonkinlaiset sokeripärinät, mutta rauhoittui noin puolessa tunnissa. Sen ekan tunnin olo oli aika hermostunut, mutta kun huomasin että olo ei tosiaan huonone, helpotti. Muuten istuskelin aulassa kirjaa lukemassa, joten aika meni ihan siedettävästi. Vessassa kävin molempien kokeiden välissä, mutta muutenhan sitä piti paikoillaan pysyä. 

Perjantai oli sikäli hyvä labrapäivä, että siellä ei ollut juuri ketään. Kolmanteen kokeeseeen mennessä olo oli aika täysin normaali ja silloin vointiani kyseltiinkin. Ainoa miinus, että viimeinen verikoe kyllä koski. :/ Sitä vähän pelkäsinkin, kun molemmat kädet jo piikitetty ja mustelmilla. Onneksi sen kesti sillä, että tiesi että nyt se loppuu. Olin tehnyt varuilta leivät mukaan, mutta en malttanut jäädä niitä sairaalalle syömään vaan hipsin suoraan kotiin. 

Kotona olin varautunut pakastepizzalla, että saan ruokaa äkkiä. Nyt viikonloppuna aion vähän herkutella pitkästä aikaa, mistä sen tietää mikä tuomio tuolta vielä tulee! Fiksuna ja energisenä naisena aloin sitten siinä uunin lämmetessä siivota keittiötä, iloisena ja virkeänä. Sittenpä yhtäkkiä iski hirveä huimaus, silmissä musteni ja hikeä puski, niin että naama oli aivan märkä. Äkkiä leivät ja vesilasi mukaan ja sohvalle makoilemaan. Olo korjaantui melkoisen äkkiä kun sain syötyä, ilmeisesti putosi sokerit jo liian alas, olisi esim. pitänyt syödä heti. Viestittelin kaverin kanssa ja hän sanoi että hänelle kävi samoin, kokeen jälkeen oli ihan ihme virtapiikki. 

Nyt syötyäni ja kahvin jälkeen olo alkaakin olla taas ihan hyvä. Onneksi sentään itse kokeessa ei tullut pahaolo! Tulokset kieltämättä vähän huolettavat, mutta en taida jaksaa vatvoa niitä koko viikonloppua, ne saa sitten ensi viikolla. Illalla kaverin synttäreille, joten sokerin mättäminen jatkukoon. ;) 

Sellainen mielenkiintoinen huomio, että noin tunti kokeen alusta, minulle tuli ihan kamala karkin himo... siis alkoi tehdä niin paljon mieli vaikka irtokarkkeja, mitä en syö koskaan. Ilmeisesti kun kerran sokerin makuun pääsi! 

Mutta niin, älkää jännittäkö, paitsi vähän saa. Koe on oikeasti aika iisi! Nyt tekisi mieli taas shopata itselleni lohdutukseksi jotain, kun kävin niin reippaasti.

Sokerirasitus jännittää

Palaan taas vinkumaan tästä aiheesta nimittäin sokerirasituksesta, johon minut pakotetaan koska olen yli 25-vuotias ensisynnyttäjä. :/ Se olisi edessä ensi perjantaina ja ahdistaa! En sinänsä pelkää itse koetta, vaikka verikokeita vihaankin, minulla on suonet niin pinnassa että ne on helppo ottaa. Kaverini sanoi myös että se litku ei ole pahaa ollenkaan, jos on yhtään perso makealle. Mutta niin, tapani mukaan pelkään tuloksia valmiiksi.

Jos joku on tässä käynyt, saa tsempata! No saa vaikkei olisi kokemusta. :p 

Sitten menin tietenkin lukemaan, että stressi nostaa verensokeria. Eli kaatuuko tämäkin helvetin homma siihen että minua jännittää? Enpä tiedä, kuinka osaisin ottaa rennosti. Muutamia ruokamokiakin on tullut, olen syönyt tälläkin viikolla valkeaa pastaa ja riisiä, käytiin tänään pizzalla kun pääsin töistä... puhumatakaan ajasta kun oli pahoinvointia, suklaata ja tuoremehua meni. Että näin. En olisi muutenkaan halunnut sinne vielä heti viikolla 24, mutta tuo päivä oli ainoa mahdollisuus, kun töitä on niin paljon. Sitten parin viikon päästä olen taas lomalla ja sinne en tällaista stressiä ota. 

Tietääkö joku muuten miksi esim. samana aamuna tai kokeen aikana ei saa liikkua? Mitä tapahtuu? Varmaan vaikuttaa tuloksiin, mutta miten? Saako sairaalalle mennä kävellen kun asuu lähellä? Paljon mielen päällä.

No, pääsen maanantaina kivasti harjoittelemaan, kun joudun toiseen verikokeeseen, jota ei saa ottaa perjantaina kun näyte lähtee toiseen kaupunkiin. Onneksi siihen ei tarvitse paastota, se on kamalaa! Koko ajan jano kun tietää ettei saa. :p

Kun raskaudesta tehdään ongelma

Huh huh, tänään on taas ollut henkisesti raskas päivä. Olen hoitanut asioita, kaikenlaisia asioita. Aamulla oli taas ihanan  pitkä neuvolasessio, jossa käytiin läpi mm. Kelan papereita ja sain jo töihin vietäväksi raskaustodistuksen ja sellaista. No, onhan sitä toki Kelassakin stressiä kerrakseen. Muutama asia vaan alkoi suututtaa, vaikka neuvolantätini mukava onkin.

Ensiksikin verenpaineenmittaus. Olen kirjoitellut täällä ennenkin, miten jännitän sitä kamalasti ja miten se ei koskaan lääkärissä onnistu. Siihen on suhtauduttu tähän asti ymmärtäväisesti ja olen mittaillut kotona, saaden ihan hyviä lukemia. Tänään hän sitten kysyi, saisiko mitata verenpaineen myös neuvolassa. Suostuin vähän pitkin hampain ja kohollahan se oli, kuten myös pulssi. Sanoi kyllä että ihan hyvät lukemat jännitykseen nähden, että monella on isommatkin. Mutta, sitten ihan lopussa piti todeta että heidän täytyy raportoida äitipolille nämä tapaukset, joissa kotimittauksissa lukemat ovat hyvät mutta neuvolassa koholla. Yleensä kuulema vastaus on että kotimittauksiin voidaan luottaa. No, miksi asiasta pitää sitten ilmoitella ympäriinsä? Ei liene harvinaista että jännittää? Kaikenlisäksi hän tenttasi minulta millainen mittari minulla on ja pyysi tuomaan sen ensi kerralla mukaan, että hän voi vaikka itsellään testata antaako mittari samoja lukemia kuin heidän mittarinsa. Tästä vähän nöksähdin, ai kun kotona saa kelpo tuloksia, niin sitä ei uskota? Aika ihme käytäntö, ymmärrän toki että verenpainetta on tärkeää seurata, mutta alkaa mennä jo yli...

Toinen asia joka *ituttaa, on sokerirasituskoe. Selitin tänään miksi pelkään sitä ja miksi minusta on epäreilua mennä sinne, jolloin minulta kysyttiin että pystynkö menemään. Hämmennyin. Sanoin että eikös se ole nyt sitten pakollinen? Johon sain vastauksen että periaatteessa mitkään neuvolapalvelut eivät ole pakollisia, mutta kyllähän siellä olisi hyvä käydä ja lähete on jo laitettu eteenpäin. Niin... eli toisin sanoen on pakko, miksi sitä ei voi vaan silloin sanoa suoraan. En jaksa enää yhtään ylimääräistä koetta ja syynäystä! Tuloksia pelkään, en todellakaan kuulu diabeteksen riskiryhmään, mutta muistelin että kun työterveydessä mitattiin sokerit 1,5 vuotta takaperin, paastoarvo oli jotakin 5,5. eihän siihen puututtu, kun raja on se 6. Mutta raskaana olevillahan  se raja on laskettu 5,3:een, eli on täysin mahdollista, että yli menee! Toki en oleta että sokerit ovat samat kuin noin pitkä aika sitten, mutta huolestuttaa. En ymmärrä mikä arvon on tuolloin nostanut, kun paastonäytteestä kuitenkin kyse. Voihan olla että tulokset ovat hyvät, mutta ahdistaa. Inhoan myös sitä 12 tunnin paastoa. Sitä lystiä saan nyt odotella vielä melkein 3 viikkoa, kun raskausviikkoja täytyy kuulema olla täynnä 24. 

Kaikenlisäksi räväytin ja soitin tänään töihin. Minulla on vielä viikko lomaa, joten jotenkin asia oli helpompi sanoa puhelimessa. Vaikka olin jo varautunut pomon ärsyttävään asenteeseen, sehän oli juuri sitä ja tulin tästäkin pahalle tuulelle. Kuten odotin, hän sanoi tietenkin jo arvanneensa ja katsoneensa että mahani on vähän pyöristynyt. Tästä loukkaannuin, koska mahani _ei todellakaan_ ole vielä iso, lisäksi olen onnistunut peittelemään aika taidolla. Tai näin luulin. Kai se sitten näkyy, olen normaalisti niin kauhean kapea. Suhtautui toki muuten ihan hyvin ei siinä, nytpähän ehtivät viikon juoruta miten jo tiesivät kun olen niin lihava jne jne. Kysyi vielä että miksi kerroin nyt, kasvoiko maha jotenkin loman aikana. Heh heh... kerroin itseasiassa siksi että heinäkuun aikana lain mukaan minun jo pitää, lisäksi minulle varattiin lääkäri sellaiseen päivään että on pakko lähteä töistä sinne kesken päivän. Että näin.

Mutta kuten neuvolassa totesinkin, miksi raskaana olemisesta on tehty näin kamalan vaikeaa? Minulla on stressi. Nyt pitäisi koettaa saada itsensä takaisin lomafiilikseen... 

Otimme viime viikolla kaverini kanssa ulkona poseerauskuvia, jotka päätyivät lähinnä facebookiin ja instagramiin. (uuuuuh) Mikä siinä on, että kun tuntee olevansa lihava ja raskaana, pitää pönkittää itsetuntoaan jotenkin. :D