Stressiä painosta

Kirjoittelenpa tässä aikani kuluksi varmasti monen mielestä niin pinnallisen postauksen että huh, mutta uskoisin että joku jakaa samanlaisia ajatuksia ja pelkoja kanssani. Tajusin tuossa yksi päivä, että minä en tosiaan nauti raskaudesta pätkääkään. Siis en yhtään. Vaikka olenkin päässyt melko helpolla ainakin tähän asti, kaikki esimerkiksi ulkonäköön liittyvät muutokset ovat olleet pelkästään negatiivisia. No tukka on ehkä vähän paksuuntunut joo, mutta se on ollut pitkä ja paksu muutenkin, todennäköisesti sekin menee vaan pilalle sitten imetysaikaan. :/

 

Paino on sellainen asia, mistä olen nyt raskaana ottanut vähän stressiä, vaikka onhan se periaatteessa tyhmää. Minulla ei ole ikinä ollut mahaa, vaan se on aina ollut litteä ja sainpa juuri treenattua itselleni vielä kivat vatsalihakset, jotka nyt loistavat poissaolollaan. Ahdistaa jotenkin kamalasti se että mikä osa painosta on vauvaa, mikä läskiä, jota varmaan salakavalasti saattaisi nyt tulla, vaikka olenkin koettanut jättää herkuttelun mahdollisimman vähiin, sorrun siihen kyllä aina välillä. Nyt viikolla 28 painoa on tullut 4 kiloa, no ei tämä varmastikaan liikaa ole, vaikka itse vauvan painohan onkin vain noin kilon verran. En voi kuitenkaan mitään että pelottaa, juurikin se että miten paljon painoa meinaa vielä tulla. Yhtään ylimääräistä ei haluaisi, tarpeeksi raskasta henkisesti muutenkin. Painoindeksini ennen raskautta oli 19. Kerkesin juuri kasvatella lihasmassaa muutaman kilon. Sitten kuulee näitä juttuja, että osalle on tullut 20-30 kiloa...

 

Mahan näkyminen on kanssa minulle rankka paikka, sitä kun ei saa enää oikein vaatteilla piiloon. Ja vielä on kuitenkin viikkoja jäljellä... mahdottoman iso se toki ei ole, mutta friikkiä kun edestä sitä ei juuri huomaa, sitten sivusta näyttääkin ihan pullerolle. Lantio on levinnyt jonkin verran myös. Neuvolasta kyllä sanottiin alkuun, että kovin isoa mahaa minulle tuskin tulee. Sehän alkoi näkyäkin vasta muutamia viikkoja sitten. Kuulemma kun on pitkä selkä ja leveä lantio, kohdulla on tilaa olla siellä, eikä maha tule niin paljoa eteen. Mutta silti, aina jos joku huomauttaa jotakin mahastani, otan sen raskaasti. Loukkaannuin kun kaverini totesi viime viikolla, että "kylläpä mahasi on selvästi isompi, kuin viimeksi kun näimme". Niin, näimme edellisen kerran kolme päivää aiemmin. Toki sekin vaikuttaa millainen vaate on päällä ja ilmeisesti myös vauvan asento, olen huomannut että joinakin päivinä maha on todella pieni ja toisina taas jotenkin enemmän ulkoneva, tosin se saattaa sitten "korjaantua" muutamassa tunnissa.

 

Töihinkin tullessa ensimmäinen kommentti oli tietysti että "no johan se maha on kasvanut". Kiitos, hyvillä fiiliksillä siis. Pitäisi valita uutta työvaatetta, joten ajattelin että johan tuota olisi sama marssia täällä reilusti maha esillä, eikä koettaa sitä enää peitellä, kun ei se peity kuitenkaan. Kai sitä pitäisi opetella olemaan raskaana.

 

Noin muuten töihin paluu sujui ihmeen kivuttomasti, kirjaimellisesti. Asiat eivät kyllä ratkenneet juurikaan suuntaan eikä toiseen, mutta ainakaan yli 7 tunnin päiviä minulle ei pitäisi tulla, jo tehtyjä vuorojakin fiksattiin sillä tavoin. Jalkoja kiristeli vähän ja mahaa vihloi välillä, mutta muuten suht hyvin meni siihen mitä pelkäsin. Minulle oli myös varattu jonkin verran tietokoneella tehtäviä hommia, mutta jalkojen päällä siinäkin ollaan, joten enpä tiedä auttoiko nyt sinällään mitään. :)

 

Asian vierestä, osaako joku kertoa, miksi joskus maha menee ikävän kireän tuntuiseksi? Mitään kipua ei tunnu, vaan kiristää ja se tuntuu liian pinkeältä. Vaikea selittää. Etenkin jos sattuu juuri olemaan vaikka kävelemässä, se tuntuu aika tuskaiselle. Eikä loppujen lopuksi kestä pitkään, onko tässä nyt kyse niistä harjoitussupistuksista tai jotain? Jos on mahdollisuus päästä pitkälleen, se jotenkin tuntuu korjaavan asian nopeasti.

Työmietteitä

Tänäänhän se oli taas lystiaamu, kun koetin lähteä salille. Sen jälkeen kun aamupuurot jäivät wc-pönttöön, totesin ettei onnistu. Kävin paikalla kuitenkin sen verran että  selitin tilanteeni ja pyysin uutta kunto-ohjelmaa, joka nyt jotenkin menisi yksiin raskauden ja tämän vetämättömän olon kanssa. Masentaa, kävinpä sitten salilla vielä kertaalleen oksentamassa ennen kuin pääsin kotiin. En ole varsinaisesti väsynyt, olo vain on jotenkin voimaton. Mitään en jaksa ja mikään ei kiinnosta. Tai no, yleensä jaksan lopulta jos alan tekemään, kaikki vaan vaatíi jotenkin kauheaa ponnistelua. Voi milloin tulee se raskausajan energisyys mistä kaikki puhuvat, vai onko se kuitenkin urbaanilegenda? Tuon salijutun otan vain aika raskaasti nyt, koska olen tottunut käymään vähintään kaksi kertaa viikossa ja jaksanut tehdä ihan mukavan kokoisilla painoilla. Ja nyt yhtäkkiä kaikki voimat ovat tiessään, ihan kun olisin jotenkin vakavasti sairas. :(

 

Salista puheenollen, vatsalihakseni ovat taas hankalan tuntuiset. Selkä suoranakin ne tuntuvat kireiltä, saati jos röhnöttää sohvalla lukemassa ja nousee ylös, saattaa vihlaista kovaakin. Sama oli tänä aamuna kun nousin sängystä. Nyt olen vointini takia pitänyt treenitaukoa melkein kaksi viikkoa, joten sellainen kipu ei voi olla kyseessä. Luin yhdestä blogista, että mitä timmimpi vatsa, sen kovemmat kivut, koska vatsalihakset eivät tahdo antaa periksi. Jee?

 

Tänään onkin sitten heikotellut ja töissä oleminen ei taas voinut vähempää kiinnostaa. Jäi muutenkin häiritsemään, kun pomoni kuittasi minulle taas "jospa olet raskaana". Hän on toki vitsaillut minulle aiheesta aiemminkin ja useasti, koska tietää etten halua lapsia. Nyt vain viime aikoina sitä on tullut pari kolme kertaa erinäisistä asioista, vaikka olen koettanut olla töissä mahdollisimman normaalisti. Tai sitten se vain nyt särähtää korvaan, kun olen raskaana. Mutta kertaakaan en ole töissä oksentanut, saati pahaa oloani valittanut, yhtään kenellekään. Olen vain koettanut pärjätä. Mistä sen voisi muka huomata? Ei kroppakaan ole vielä muuttunut niin, että sitä huomaisi. Tänäänkin se tuli niin epämääräisestä asiasta, pomoni kävi tauolla hakemassa jäätelön ja kysyi eikö tekisi mieli, johon sitten totesin että itseasiassa ei nyt. Niin sitten sieltä tuli se "jospa olet raskaana". Jotenkin oli niin irrallaan asian yhteydestä, että aloin epäillä että hän epäilee!

 

Ajattelin ensin että kertoisin töissä ultran jälkeen, koska olemme kuitenkin pieni kolmen hengen työyhteisö, en voi jäkittää uutista kovin myöhään. Mutta nyt ei itseasiassa huvita yhtään, kunhan vain olo korjaantuisi. Tämä iski tajuntaani sairauslomalla, kun pomoni joka on kauhea höyry ja skitsoaa kaikesta, soitti minulle TIISTAINA että olenko LAUANTAINA työkunnossa. No olin aika varma olevani, mutta totesin siihen että niin, olen saikulla ja lauantaihin on kolme päivää, en tiedä! Niin aloinpa miettiä, että jos kerron, niin sitten alkaa päivittäinen höyryäminen siitä milloinkahan jään äitiyslomalle, pitää tietää. Että enpä oikein jaksa nyt. 

Treenaus

Kuntoilu on minulle nykyään kamalan tärkeää mikä on hauskaa, koska joskus teini-iässä en ollut yhtään liikunnallinen. Olen aina kävellyt paljon ja näin, mutta ei muuta. Minulla ei ikinä ole ollut ongelmaa painon kanssa, joten sitäkään kautta ei ole tullut tarve. Tosin sitten joskus 20+ löysin liikunnan ilon uudestaan hartiavaivojen takia ja kyllähän sitä nykyään on sitten paremmassa kunnossa, vaikka hartiat jumissa edelleen jatkuvasti ovatkin. ;)

 

Yksi ensimmäisiä asioita alkujärkytyksen jälkeen joita mielessä alkoi pyöriä, oli että mites liikunta. Löysin muutaman ihan mielenkiintoisen artikkelin otsikolla "kuntoile koko raskausaika". Ilmeisesti ensimmäiset 13 viikkoa ainakin saa harrastaa ihan kaikenlaista liikuntaa, kunhan ei ole vaaraa kaatua, pudota tai saada iskua vatsaan. Käyn salilla treenaamassa vähintään kaksi kertaa viikossa ja ainakin vielä treeni kulkee lujaa. Itseasiassa nyt ihan yhtäkkiä, voimaa on tullut järjettömän paljon lisää. Ainoa minkä olen huomannut on se, että vatsalihakseni kipeytyvät helpommin. Liekkö nyt sitten jollain konstilla liittyy raskauteen tämäkin. Toisaalta olen koettanut panostaa vatsa- ja selkätreeniin, että kroppa kestäisi sitten kasvavan vatsan.

 

Ällötysfakta jota en olisi halunnut vielä tietää, oli se että viikon 20 jälkeen ei saa treenata kaikkia vatsalihaksia, kun ne siirtyvät kohti kylkiä. Jos tänä aikana treenaa, lihakset saattavat jäädä väärään paikkaan, tai ainakin palautuminen synnytyksen jälkeen voi hidastua. Hyi helv... Siis minusta vain ajatuksena tuntuu niin kuvottavalta, että lihakset ja sisäelimet liikkuvat mikä minnekin. Parempi kuin ei mieti liikaa! Mutta niin, siksi teen nyt vatsoja, selkää ja lankkua, kun vielä pystyy ja jaksaa.

 

Vaikka olen liikkunut suhteellisen paljon jo vuosia, aloitin salilla treenaamisen ns. tosissani lihasten kasvatus mielessä vasta viime syksynä. Että toivottavasti olen jotakin saanut aikaiseksi, omaa jaksamista ja kuntoa ajatellen. Tarkoitus oli hankkia kohtuulliset lihakset ennen kuin täytän kolmekymmentä, koska minusta on ajatuksena hauska että kroppa on paremmassa kunnossa kuin parikymppisenä, mutta tämä nyt meni sitten näin. Mikäpä sitä tietysti estää treenaamasta käsiä ja ylävartaloa.

 

Nyt sitten vissiin treenataan myös lantionpohjaa, ei ole niin helppoa voimistelua miltä kuulostaa, joutuu ihan harjoittelemaan! ;)

Kunto-ohjelmani päivitys onkin edessä toukokuun alussa, silloin täytynee mainita raskaudesta salillakin. Onneksi melkein kaikki ohjaajat ovat olleet raskaana  jossakin vaiheessa, joten heiltä varmasti saa neuvoja senkin asian suhteen ja osaavat rakentaa ohjelman, joka on turvallinen tehdä.

 

Siihen millaista liikunta voi olla myöhemmässä vaiheessa, en ole vielä mennyt edes ajatusasteella. Asia kerrallaan!  Minulla on nyt muutama päivä vapaata, joten koetan ihan oikeasti saada rentouduttua ja vähän nollattua tätä hirveää ajatusrumbaa. Eipä ole tähän mennessä onnistunut, heh.