Neuvola rv 36+1

Kylläpä tämä päivä taas jännitti ja hermostutti, ensin aamusta verikokeeseen, joka toivottavasti on jo viimeinen raskauden tiimoilta ja siitä suoraan neuvolaan. Neuvolassa oli nyt eri täti ekaa kertaa, mikä hermostutti. Mutta sehän olikin sitten ihan mukava! Ei pidä sanoa että on hyvä fiilis, koska silloin kaikki on mennyt päin helvettiä aiemminkin. Mutta sanotaan nyt, että oli ihan hyvä ja valaiseva käynti. 

Juteltiin siinä vielä, että mistä tietää milloin pitää lähteä synnyttämään. Sanoi että yleisohjeena on että pitäisi malttaa mielensä sinne viikkoon 38 asti, sitten voin kuulema alkaa rehkiä ihan urakalla ja vauhdittaa asioita itsekin. Sinne on vielä niin pitkä aika! Seuraava neuvola on viikon päästä perjantaina, jospa silloin saisi jo rehkimisluvan. :p Muuten kaikki oli taas oikein mallillaan, painoa on tullut 200g/viikko, eli kuulema voin lohduttautua, että itse en ole lihonut yhtään, vaan kaikki on vauvaa. 

Katsottiin ultralla juttuja ja tältä naiselta sain nyt vähän tarkempaa informaatiota. Hän kokeili ensin käsikopelolla vauvan asentoa ja päätä, pää on kuulema kiinnittymässä. Havainnollisti tätä kuvalla, eli periaatteessa päälaki on jo kiinnittynyt, mutta pään liikuttelu vielä onnistuu, oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa, kirjaimellisesti. Istukka kuulema osoitti kalkkeutumisen merkkejä, eli asteikolla 1-3 ei ole enää 1, vaan jotain välillä 1-2. Alkaa siis vanheta ja rappeutua, mutta ei ole mitään hätää sen kanssa kuitenkaan, tärkeää vaan seurata että vauva liikkuu. Mutta merkit kuulema viittaavat siihen, että ei menisi ainakaan yliajalle. (Vaikka näitä ei voikaan ennustaa tarkasti.) Silti oli hirveän mukava kuulla, että asiat siellä etenevät! Käsikopelon perusteella arveli vauvan olevan pieni ja painavan tällä hetkellä jotakin väliltä 3-3,5kg. SF-mitta jäi hieman keskikäyrän alapuolelle.

Syke oli muuten taas niin vahva, että kysyi onko siellä poika. Sanoin että itseasiassa pitäisi olla tyttö, niin pyöräytti vain silmiään että kylläpä saadaan topakka tyttö sitten. :D (Äitiinsä tullut, ei liene hyvä asia.)

Ainoa mikä oli ikävää, oli se streptokokkinäyte. Nopeastihan se oli ohi, mutta silti. Tulos tulee parissa päivässä, jos ei kuulu mitään on ollut negatiivinen. Eli nyt saa sitten pelätä, aina kun puhelin soi. :/ Eihän siinä muuta, mutta positiivinen tosiaan meinaa sitä, että sitten heti kun alkaa supistaa, sairaalaan antibioottitippaan. Eli ei ole mahdollista odotella synnytyksen alkua kotona. Positiivisiahan on 30% raskaana olevista, eli ihan reilusti... koetti vain tsempata että pitäisi ajatella se niin, että näin vältytään vauvan turhalta infektiolta, ettei pieni sitten joudu heti teholle ja lääkitykselle. Eihän sekään kiva ole, itsellehän tuosta ei vaaraa ole ja virus on elimistössä kaikilla. Pidetään peukkuja, että olisi nega kuitenkin!

Jaloista kommentoi että voin jatkaa vain rasvaamista, kun ovat menneet parempaan suuntaan. Pelkäsin hieman, että laittavat vielä lääkäriin, mutta tältä erää sekin asia ok!

Äitiyspakkaus ja hoitopöytä

Tänään se äitiyspakkaus lopulta saapui, melko nopeasti, pari viikkoa sitten vein hakemukset Kelaan. Olinkin sitä jo odotellut, kun aika pian hakemuksien jättämisestä tuli tieto, että pakkaus on lähetetty. Tosin muissa päätöksissä näköjään kestää vielä, niitä odotellessa koska tarvitsisin tietoja mm. liittoon. 

Pakkaus olikin sinällään ihan positiivinen yllätys, sinänsä ei varmaan kukaan ihmettele, etten ollut juurikaan sisältöön tutustunut ennakkoon. :D Sen tiesin että uudistetussa pakkauksessa on paljon pöllö-kuoseja, jee! Myös värimaailma oli minulle mieluinen, niin paljon kaikkea vihreää. Oli siellä toki pari ällötystäkin ja ei ihan nappaa myöskään tuo valkoinen väri, mutta hyvä setti silti kaikenkaikkiaan. Päivällä menikin mukavasti aikaa niitä hypistellessä. Pahoittelut jälleen surkeasta kännykkäkamera kuvanlaadusta! 

Tässä suosikkini:

Ja tässä inhokkini:

Varsinkin tuo vauvanpaskan värinen ruskea, siis aivan kamala! Ihan liian retro minun makuuni. En sitten tiedä mikä noissa pilvissä tökkii, ei vaan nappaa ollenkaan. 

Olen sillä tavalla pessimisti että ei oikein huvita hankkia mitään tavaraa ennakkoon, kun pelottaa että entä jos sattuu vielä jotain. Vaikka sitten olen tullut siihen tulokseen, että pakkohan se on. Vietimme taas vaihteeksi äidin kanssa shoppailupäivää alkuviikosta ja mukaan tarttui kyllä muutamia lasten ale-löytöjä. Itselle on nyt niin hankala ostella mitään, kun tuo maha...

Suunnitelma ostaa neutraaleja molemmille sopivia värejä ja vaatteita, meni ns. päin helvettiä heti alkuunsa. On tuossa yksi body, joka kävisi myös pojalle. :p Meille on nyt kahdesti ultrassa tyttöä luvattu, että pidetään sormet ja varpaat ristissä! 

Kauppareissun ensisijainen tarkoitus, oli ostaa Ikeasta hoitopöytä. Äitini sen netistä bongasi ja minä olin heti aivan myyty. Ihanan tyylikäs mielestäni, näyttää ihan kunnon huonekalulle. Kyseinen malli tosiaan toimittaa sekä hoitopöydän, että lipaston virkaa. Kyllä minä paljon mieluummin tällaista olohuoneen nurkassa pidän, kun jotain perus hoitopöytää! En muutenkaan halua asunnosta liian lapsiperheenkodin näköistä, vaikka siltä ei liene voi täysin välttyä. Mutta kuitenkin, joku tyyli on pakko saada säilyttää. 

Samalla reissulla hankimme myös tällaisen, kun oli niin täydellinen väri meille. Omamme on vielä muovipussissa, joten lainaan kuvaa Ikean sivuilta:

Ensi maanantaina pitäisi palata töihin ja alkaa hermostuttaa, pelottaa miten paljon jalkoihin taas koskee ja muutenkin, että miten jaksan. Lomalla ei ole kyllä juurikaan mitään ongelmia ollut. Jotenkin vaan tympäisee seisomatyö jo valmiiksi, jos saa taas tauot tihrustaa itkua kun sattuu, kuten ennen lomaa. Mahakin jos tästä kasvaa... Muutaman kerran olen joutunut lomalla esimiehen kanssa puhumaan puhelimessa ja aina sieltä aletaan jaaritella, että onko maha kasvanut ja miten jaksan. Tarkoittaa varmaan hyvää, mutta on ihan todella rasittavaa. Varsinkin kun aina lisätään se todettuani että eipä ole maha mitenkään turhan iso, niin "onko se kuitenkin kasvanut käyrien mukaan". Hän myös vuodattaa kaikki minun niskaani, kuten sen että mitähän tehdään, kukahan tilalleni tulee, mitähän nyt kun en voi varmaan osallistua inventaarioon viikko ennen äitiyslomaani (juu en aikonut) ja muuta vastaavaa. Ei välttämättä kuulosta pahalta, mutta pomoni on rasittava hössö, joka vetää turhaa stressiä asioista ja tekee kaiken vaikeimman kautta, joten kyllästyttää. Odotan kieltämättä äitiyslomaa! 

Voihan se olla että töihin paluu on mukavaakin, olen nyt kaksi päivää ollut vain kotona ilman meikkiä ja vaihtanut järjestystä ja siivonnut. Sain eilen itseni niin väsyneeksi, että huimasi ja mahaa kiristeli, tänään on ollut sitten pakko tehdä vähän rennommin. Yläkerta on vielä painajainen ja huomenna jatkuu ainakin varaston siivouksella, hirveä tarve heittää turhaa tavaraa pois. Onneksi mieheni on koko päivän bändinsä kanssa nauhoituksissa, joten saan mellastaa rauhassa. :p Luulin että tällainen vimma tulee vasta loppuraskaudessa, mutta tuli huoli, että entä jos ei sitten jaksakaan!

Neuvolalääkäri

Tulipas tästä päivästä kaoottinen, en olisi osannut etukäteen arvata. Nyt ollaan sitten periaatteessa taas kesälomalla, pitäisi kai osata nauttia?

Tänään minulla oli raskaana oleville kuuluva lääkärin tarkistus, jota tietenkin jännitin kun aika oli vasta iltapäivästä. Matkalla piti käydä antamassa virtsanäyte neuvolaan, kun muuten kuulema tulisi liian pitkä väli, kun seuraava aika sinne on vasta elokuun puolenvälin jälkeen. Vähän pitkin hampain hoidin asian, viikko sitten käynyt sokerikokeessa, niin motivoi. Joo joo, tutkitaanhan siitä muutakin. Lienee ollut kaikki ok, kun kukaan ei soittanut perään.

Lääkäri oli huippukiva nuori nainen, onneksi! Esittelin hänelle kauniit mustelmaiset ja suonikohjuiset sääreni ja hän sanoi, että vaikka ajattelen mitä, rauhallisen näköiset ovat ja hän on nähnyt pahempaakin. Eivät luonnollisesti ainakaan helpota raskausaikana ja tukisukat ovat ainoa mahdollinen toimiva hoitomuoto. Sanoi kuitenkin, että kun paine helpottaa raskauden jälkeen, niin vaivan pitäisi myös helpottua ja osan kohjuista kadota, vaikkei varmastikaan kaikki. Kerroin huoleni siitä että kun minulla teetetään pitkää päivää jalkojen päällä, vakio 7-9 tuntia eikä mahdollisuutta istua juuri ole, tauot tietysti. Lääkäri sanoi että nyt pitäisi tosiaan jutella esimiehen kanssa, koska muuten alkaa napsahdella saikkua. Hän kirjoittaa ja postittaa minulle lausunnon, jonka voin sitten viedä töihin tätä asiaa selventämään. Siitä se kuulkaas riemu repeää! Olen nimittäin sanonut töissä tästä asiasta joka kerta, jos vointiani tiedustellaan. Mutta jotenkin se ei mene jakeluun.

Muuten lähinnä juteltiin. kyseltiin onko ollut sitä ja tätä vaivaa, ei ollut, totesi että hyvin olen terveenä ollut. Verenpaineetkin ovat kuulema erinomaiset. (Minulla, jännää!) Masun tilanne tarkistettiin ultralla, sellaisella todella vanhanaikaisella. :) Siellä oli kaikki ok, vauva pötkötteli sivuttain tällä hetkellä ja liikkui. Kysyin että näyttääkö se edelleen tytöltä ja vaikka asento oli huono, niin hetken vilautti jalkoväliä sen verran että kiveksiä ei kuulema edelleenkään ole. :D Eli tyttöä odotamme edelleen. 

Minulla olisi tosiaan ollut töitä tämä ilta ja huomenna piiitkä 8 tunnin iltavuoro (tai koko päivähän se melkein jo on), jotka ovat vetäneet minut ihan väsyneeksi tällä viikolla. Sitten lauantaina olisi alkanut kesäloma. Kurkku on kipuillut pari päivää ja olo ollut sen ansiosta vähän vetelä, joten pyysin voisiko lääkäri katsoa sen samalla. Sehän punoitti ja siellä kuulema oli vähän rakkulaa, mikä viittaisi virusperäiseen nielutulehdukseen. Lämpöäkin oli vähän. Kysyin sitten, että onko mahdollista saada se huominen saikkua, että saisin levätä. Tuli mieleen kauhukuvat, miten taas väsytän itseni sillä pitkällä vuorolla ja sitten sairastun nätisti lomalle. Niin kävi nimittäin viime kesänä ja olin melkein koko loman vähän kipeänä... Tätähän sain, kun lääkettäkään en oikein saa nyt ottaa. Morkkisteli kyllä aika pahasti, kun mietin että kuka minun vuorot tekee. En siis todellakaan ole mikään lusmu, vaikka töistä välillä valitankin. Nyt vain olen koettanut opetella ajattelemaan itseäni ja vauvaa, sekä juuri sitä jaksamista. Ja nyt olo on väsynyt ja flunssainen. 

Soitin esimiehelleni heti lääkärin jälkeen ja eipä kuulostanut yhtään iloiselta. Hän on itse lomalla lauantaihin ja ilmoitti, ettei aio tulla töihin ennen sitä ja hänpä nyt soittelee liikkeelle. Soitti sitten hetken päästä minulle takaisin ja hötkysi, miten ei saa liikkeelle yhteyttä, että menee vastaajaan. Kiitos Sonera tästä, se nyt oli se mikä lie valtakunallinen vika. Eikä työkaveri pidä koskaan puhelinta kassalla. Tarjouduin menemään liikkeelle itse, koska minun täytyi muutenkin hakea sieltä juttuja ennen lomaa ja pomo kuitenkin asuu kauempana. Mutta sekin oli hirveää empimistä, että turhaanpa minä sinne nyt sairaana menen. Huoh... sitten sain käytännössä haukut siitä, että olisipa ollut kiva tietää, että minulla on lääkäri. Tässä vaiheessa häkellyin tästä sekoilusta. Eihän se olekaan ollut tiedossa kuin kolme viikkoa, sen takia minulla oli tarkoitus olla tänään vaan lyhyt iltavuoro. Tämän hänelle sanoinkin. Sitten sain valitukset, että olisin voinut sanoa aamulla jo, että minulla on sellainen olo että olen kipeä. Työkaveri onneksi sanoi että tämä ei olisi auttanut *ittuakaan, kesätyöläisellä oli sovittu tärkeä meno, joten eipä se tilannetta olisi muuttanut. Tuli aika kurja olo. En oikeasti ajatellut jääväni saikulle, luulin että kurkkukin on allergiaa tjsp. 

Ajoin sitten työpaikalle ja kerroin asian, eihän siellä mitään tiedetty. Työkaveri soitti pomolle ja tosiaan hänellekin oli puhelimessa marmattanut, miten olisin voinut ilmoittaa että on kipeä olo. Saivat nyt asiat sitten jotenkin sumplittua, tänään siellä on ilmeisesti suljettu aiemmin ja huomenna kesätyöntekijä tekee illan. Mutta tuli kyllä kurja olo, ihan kuin kaikki olisi nyt minun vikani. Eniten työkaverin jaksaminen harmittaa.

Ehkä tämä nyt opettaa, että voitaisiinkohan raskauteeni nyt varautua pikkuhiljaa? Entä jos tulee jotain muuta? Syyllistetäänkö minua sitten aina? Nyt pitäisi vaan koettaa levätä ja unohtaa tämä huonoihminen olo. Meillä ei ole työvoimaa tarpeeksi ja se on aivan hanurista. 

Meille tulee tyttö!

Ainakin ultran mukaan. :)

Aamulla seitsemältä menimme sairaalalle ja siellä olikin vielä mukavan rauhallista, mitä nyt yksi pariskunta ryntäsi synnyttämään. Huokaisin helpotukseta siinä vaiheessa kun huomasin että ultraaja on sama nainen kuin viimeksi, tiesin hänen kertovan sukupuolen, jos se näkyy. Noin muuten rakenneultra ei ollut erityisen mielenkiintoinen, pelkkää sotkua ruudulla. :p Aikaa meni puolisen tuntia. Masussa oli kaikki niin kuin pitää ja vauvan koko vastasi melko tarkalleen viikkoja. Sanoin aika alussa toiveemme tietää sukupuoli ja ultraaja sanoi, että tytöltä enemmän näyttää. Kuulema häpyhuulten rajat näkyvät ja vehkeitä ei ole. Toivotaan että pitää paikkansa, sen verran napakasti tieto tuli. Juu tiedän että näissä voidaan erehtyä, mutta tällä nyt mennään.

Oloni oli ultran jälkeen helpottunut. Olen koko ajan toivonut tyttöä, en varmaan osaisi olla pojan kanssa senkään vertaa. Ja onhan minulle tosiaan polttariennustuksissa luvattu tyttöä, lisäksi raskaaksi tuloni jälkeen roikotin vihkisormusta hiuksessa vatsani päällä ja kysyin, kumpi siellä on. Sormus alkoi pyöriä ympyrää, mikä tarkoittaa tyttöä. Mihin sitä olisi voinut enää uskoa! :D

Tämän jälkeen lähdimme äidin kanssa viettämään shoppailupäivää ja oli kyllä mukavaa. Äiti arvasikin jo uutiset, kun olin niin hyvällä tuulella sairaalasta tullessa.

Pyörimme kaupoissa usemman tunnin ja löysimme kyllä kaikkea ihanaa. Ja tarpeellista, kuten parit housut mukavalla vyötäröllä, kun juuri mitkään entiset ei mahdu enää päälle. Lisäksi hankinnan alla olivat isommat urheilurintsikat, sekä umpikärkiset kesäkengät, kun pitää käyttää niitä tukisukkia... Löysin myös jotain extraa kuten hamen ja mekon, joissa on kerrankin oikeasti pitkä helma.

Olo on hirveän väsynyt, mutta tyytyväinen. Vaikka olihan se hurjaa, kun ultraaja totesi että jos ei ihmeitä tule, niin seuraavaksi pitäisi tulla sitten synnyttämään!

Ihana sovituskoppikuva, millaisissa lökövaatteissa saakaan kulkea jos tahtoo peitellä mahaa!