Ahdistuksen paluu

Herran tähden meille on oikeasti tulossa vauva. Tänään se iski tajuntaan, töissä, kun täällä juoksenteli ylivilkas pikkutyttö. Ensin meinasi tulla itku, sitten pahaolo. En tiedä hyvässä vai pahassa. Olen ihan mahdoton, mikään ei oikein kiinnosta kun vointi on mitä sattuu ja kiukuttelen paljon. Kurja sää vaikuttaa kevät ihmiselle suoraan mielialaan, joten olen tänään ollut erityisen huonolla tuulella. Säätiedotus lupasi, että aurinko paistaa seuraavan kerran 7.4. No niin, viikko siihen. Olo on surkea myös siksi että tänään olen tuntenut vanhan kunnon ahdistuneisuushäiriön palailevan. Voi noita tuttuja pelkotiloja, joista ei ole tarvinnut kärsiä kuukausiin. Hirveän kotoisa olo, ei hyvällä tavalla. Koetan sulkea mieleni tältä kaikelta, olen oppinut työntämään pelkoja pois. Mutta fiilis on joka tapauksessa pilalla.

 

Olen muutenkin aivan mahdoton, olen alkanut myöhästellä töistä. Vielä kertaakaan en ole jäänyt siitä kiinni, onneksi. Työmotivaatio on tosiaan nollassa, niin kuin motivaatio nyt vähän kaikkeen. No se ei johdu pelkästään raskaudesta, kuten edellisessä kirjoitinkin, vaan myös paikasta itsestään. En vain ole tällä hetkellä onnellinen, en yhtään.

 

Ensimmäinen neuvola-aika on viikon päästä perjantaina. Kyllä niillä voi olla tekemistä kanssani. Odottelen jo pääsiäistä, onneksi se on kokonaan vapaa. Tällä viikolla työtahti onkin sitten huima. Täytyy raivata kalenteriin tilaa karkkikauppareissulle, että saa minisuklaamunia pääsiäiseksi. Muita koristuksia ei tarvitakaan. ;)

 

Ilmeisesti tällä kertaa kellojen siirtokin vaikutti koko perheeseen, olemme nukkuneet kaikki koirasta lähtien tosi huonosti. Palelee ja väsyttää. Olen ihan valkoinen ja silmät verestävät, lienen ollut ihanan freesi ilmestys töissä tänään. Maailmankirjat ovat nyt siinäkin mielessä sekaisin, että olen edellisen viikon aikana pikku hiljaa jättänyt kahvin juonnin. Se ei vaan kertakaikkiaan maistu ja kuvottaa pelkkä ajatuskin. Minä, joka rakastaa kahvia! Olen yrittänyt juoda aamuisin vähän välttääkseni päänsäryt, mutta tänä aamuna totesin ettei se mene alas. Pitänee vaihtaa mustaan teehen, etenkin lady Grey on melko kahvimaista, jos siihen laittaa tipan maitoa. Ainakin eilen illalla testattuna se meni alas. Mitäs "kivaa" seuraavaksi? Mandariinien suurkuluttaja olen edelleen, ne on mukavan raikkaita ja helppoja syödä.

Pahoinvointia, melkein

Olo on ollut aamuisin lievään krapulaan verrattava, erittäin epämiellyttävä, mutta kuitenkin sellainen että lasillinen tuoremehua, keksi, tai jotakin vastaavaa on riittänyt asian korjaamaan. Eilen kuitenkin tuo epämiellyttävä kuvotus jäi päälle koko päiväksi ja aamulla olin aivan varma, että nyt oksennan. En sitten kuitenkaan. Onneksi olin vapaapäivällä, en saanut oikein mitään aikaan, kaupassa käyntikin tuntui ylivoimaiselta. Eilen oli juuri sellainen päivä, että oikeasti toivoin että joku olisi ollut passaamassa minua. Viikoissa mennään nyt 7 + jotain.

Tänä aamuna otin sitten ystäväni neuvon käyttöön. Varasin mandariinin yöpöydälle ja mussutin sen sängyssä heti herättyäni. Aamulla oli lievästi kuvottava olo, mutta tuoremehu paransi sitä, eikä päiväkään ole ollut niin paha. Mandariinissa on voimaa! Olen muutenkin syönyt paljon hedelmiä, kun ruoka ei aina meinaa maistua. Tosin välillä olen ollut taas töissä niin nälkäinen, että mietin kuinka pärjään päivän loppuun. Kahvi ei ole olosta johtuen maistunut, joten minua väsyttää ihan kauheasti.

Fiilis on aika kurja. Koko raskaushomma kiukuttaa minua jälleen. Missä on ne hyvät tunteet? Koetan jotenkin olla ajattelematta neuvoloita ja lääkärikäyntejä, koska jos alan miettiä, lääkäripelkoisena alan itkeä. Että näin. Asiat olivat mallillaan, miksi siis juuri nyt? En selvästikään ole henkisesti valmis tähän. Olisin halunnut vain jatkaa entiseen tapaan ja odotella kesää.

Ainoa hyvä puoli minkä olen löytänyt, on äitiysloma. Tällä hetkellä vihaan työtäni ja työpaikkaani. Tämä alkoi oikeastaan esimiehen vaihdoksen myötä vuodenvaihteessa, en viihdy siellä enää ollenkaan. Olenkin laskeskellut, että äitiyslomaan on puolisen vuotta. Siihen vielä kuukauden kesäloma. Eli viisikuukautta. Kai sen nyt jaksaa vaikka miten päin. Tulossa pääsiäistä ja vappua, kaikkea mikä katkaisee arkea vähän. Tarkoituksena on olla oikea vuoden työntekijä, jatkaa vapaita ns. pakollisen äitiysloman jälkeen ja vaihtaa työpaikkaa sitten lennosta. Toivotaan että onnistuu!

Pahoinvointia aiheuttaa myös tästä koko raskaudesta puhuminen. Neljä läheisintä ystävääni tietää ja kaikki ovat kyllä olleet ihmeen iloisia ja kannustavia. Vaikka kyse on minusta, hämmentävää. Ainoa mihin menee hermot, on se että tuntuu välillä ettei voi puhua mistään muusta. Minulta kysellään vointia, joko on pahaolo, vieläkö pelottaa, onko vieläkään hyvä fiilis, jne jne jne. Hermot menee! En jaksa itsekään vatvoa aiheesta koko aikaa. Eilen jouduin jo pyytämään, että voidaanko välillä juoruilla normi asioista, alkaa oikeasti kuvottaa. Edelleen liian kova henkinen stressi koko asiasta.

Masentaa...

Treenaus

Kuntoilu on minulle nykyään kamalan tärkeää mikä on hauskaa, koska joskus teini-iässä en ollut yhtään liikunnallinen. Olen aina kävellyt paljon ja näin, mutta ei muuta. Minulla ei ikinä ole ollut ongelmaa painon kanssa, joten sitäkään kautta ei ole tullut tarve. Tosin sitten joskus 20+ löysin liikunnan ilon uudestaan hartiavaivojen takia ja kyllähän sitä nykyään on sitten paremmassa kunnossa, vaikka hartiat jumissa edelleen jatkuvasti ovatkin. ;)

 

Yksi ensimmäisiä asioita alkujärkytyksen jälkeen joita mielessä alkoi pyöriä, oli että mites liikunta. Löysin muutaman ihan mielenkiintoisen artikkelin otsikolla "kuntoile koko raskausaika". Ilmeisesti ensimmäiset 13 viikkoa ainakin saa harrastaa ihan kaikenlaista liikuntaa, kunhan ei ole vaaraa kaatua, pudota tai saada iskua vatsaan. Käyn salilla treenaamassa vähintään kaksi kertaa viikossa ja ainakin vielä treeni kulkee lujaa. Itseasiassa nyt ihan yhtäkkiä, voimaa on tullut järjettömän paljon lisää. Ainoa minkä olen huomannut on se, että vatsalihakseni kipeytyvät helpommin. Liekkö nyt sitten jollain konstilla liittyy raskauteen tämäkin. Toisaalta olen koettanut panostaa vatsa- ja selkätreeniin, että kroppa kestäisi sitten kasvavan vatsan.

 

Ällötysfakta jota en olisi halunnut vielä tietää, oli se että viikon 20 jälkeen ei saa treenata kaikkia vatsalihaksia, kun ne siirtyvät kohti kylkiä. Jos tänä aikana treenaa, lihakset saattavat jäädä väärään paikkaan, tai ainakin palautuminen synnytyksen jälkeen voi hidastua. Hyi helv... Siis minusta vain ajatuksena tuntuu niin kuvottavalta, että lihakset ja sisäelimet liikkuvat mikä minnekin. Parempi kuin ei mieti liikaa! Mutta niin, siksi teen nyt vatsoja, selkää ja lankkua, kun vielä pystyy ja jaksaa.

 

Vaikka olen liikkunut suhteellisen paljon jo vuosia, aloitin salilla treenaamisen ns. tosissani lihasten kasvatus mielessä vasta viime syksynä. Että toivottavasti olen jotakin saanut aikaiseksi, omaa jaksamista ja kuntoa ajatellen. Tarkoitus oli hankkia kohtuulliset lihakset ennen kuin täytän kolmekymmentä, koska minusta on ajatuksena hauska että kroppa on paremmassa kunnossa kuin parikymppisenä, mutta tämä nyt meni sitten näin. Mikäpä sitä tietysti estää treenaamasta käsiä ja ylävartaloa.

 

Nyt sitten vissiin treenataan myös lantionpohjaa, ei ole niin helppoa voimistelua miltä kuulostaa, joutuu ihan harjoittelemaan! ;)

Kunto-ohjelmani päivitys onkin edessä toukokuun alussa, silloin täytynee mainita raskaudesta salillakin. Onneksi melkein kaikki ohjaajat ovat olleet raskaana  jossakin vaiheessa, joten heiltä varmasti saa neuvoja senkin asian suhteen ja osaavat rakentaa ohjelman, joka on turvallinen tehdä.

 

Siihen millaista liikunta voi olla myöhemmässä vaiheessa, en ole vielä mennyt edes ajatusasteella. Asia kerrallaan!  Minulla on nyt muutama päivä vapaata, joten koetan ihan oikeasti saada rentouduttua ja vähän nollattua tätä hirveää ajatusrumbaa. Eipä ole tähän mennessä onnistunut, heh.

Pinnallinen(?) ongelma

Jos en ole vielä tarpeeksi korostanut, niin ettei nyt vaan jää epäselväksi, olen erittäin erittäin ulkonäkökeskeinen ihminen, Myös järkevällä tavalla, en pelkästään pinnallisella tavalla. Pidän huolta itsestäni, hoidan ihoa, hiuksia, koetan elää suht terveellisesti, tykkään näyttäytyä julkisilla paikoilla huoliteltuna ja laitettuna, kotiasutkin yleensä sopivat yhteen edes väreiltänsä. Olen myös aina ollut suhteellisen tyytyväinen ulkonäkööni, vaikka en ole missään nimessä täydellinen, löytyy pientä vikaa kuten alkavat vaivaisenluut ja muuta mukavaa! Mutta niin, sitten tajusin että kroppa oikeasti muuttuu raskauden aikana, tavoilla joihin en voi itse vaikuttaa. Ja minua alkoi pelottaa ihan kamalasti.

Sain eilen taas "pitkästä aikaa" hysteerisen itkukohtauksen. Kaikki lähti siitä, kun keräsin irtohiuksia hiusharjasta ja aloin miettiä näitä juttuja, että vaikka raskausaikana hiukset yleensä ovat loistokunnossa, imetysaikana tukkaa voi lähteä niin paljon että päähän tulee kaljuja kohtia. No, kun on aina ollut pitkä ja paksuhko tukka, tottakai se tuntui pahalta. Minulla oli teininä anemia, jonka seurauksena tukasta ohentui vähintään puolet. Se oli kamalaa aikaa, kesti monta vuotta ennen kuin tukka oli taas entisensä. Sen jälkeen olen ollut jossain määrin hysteerinen jokaisesta irtohiuksesta, jonka lavuaarista löydän. Eli tässä asiassa olisi ollut jo riittämiin, mutta sitten mieleni lähti laukkaamaan kaikkeen muuhunkin, mitä muistan kuulleeni tai lukeneeni. 

Imetyksen aikana rinnat häviää kokonaan. Kyllä, tuntuu pahalta. Minulla on tosi pienet rinnat, mutta ainakin ne on terhakat ja sojottavat pystyssä! Jotain positiivista, tuolla kokoluokalla ne eivät ainakaan roiku navassa?

Raskausarvista en edes aloita, harmittaa jo napakorunkin poistaminen. Se on ollut seuranani yläasteesta asti. Saako niitä arpia jotenkin ehkäistyä?

Jalkojen koko voi kasvaa, no sehän kiva! Eli kohta shoppaillaan miesten osastolla? 

Olen kuullut myös, että alakerta voi revetä synnytyksessä niin pahasti, että pahimmassa tapauksessa paskot housuusi koko loppu ikäsi. 

Joten, ymmärrättekö miksi menin paniikkiin? Ajatus kaljusta housuun paskantavasta riipputissistä kun ei nyt ihan hirveästi houkuttele. Nyt mennään taas syvissä vesissä, Itkin eilen sitä että en halua lasta, tämä ei ole sen arvoista. En ihan tosissaan tiedä, onko. Ja miesparkani joutuu tätä kaikkea kuuntelemaan. Olen tänäänkin miettinyt, että kyllä teen ihan mielettömän ison myönnytyksen tässä asiassa ja vain siksi, koska mieheni haluaa lapsia niin kovasti. Edelleen, minä pärjäisin ilmankin. Minua ihan totta pelottaa, että jos tunteeni eivät tästä muutu. Eikö tämän asian jo pitäisi tuntua hyvältä?

Nyt olisi hirveän hyvä hetki kaikkien hottis mutsien astua esiin ja rauhoitella pelkojani! Pelkään että pilaan elämäni ja vartaloni, jälkimmäinen on minulle oikeasti iso juttu. 

Taikoja

Olen jossakin määrin taikauskoinen ihminen. No okei, en valehtele, olen äärimmäisen taikauskoinen. En ole kuitenkaan sellainen että pelkään mustia kissoja, enemmänkin uskon henkimaailmaan. Olen käynyt pari kertaa meediotilaisuudessa ja saanut viestejä. Näen toisinaan enneunia, joita kulkee meillä suvussa. Minulla on muutama koru, joissa on kristalleja erinäisillä vaikutuksilla. Ja uskon kaikkeen ihan täysillä, koska mielestäni elämä olisi muuten melkoisen tylsää. Tiedän, että joidenkin mielestä nämä asiat ovat "noloja", mutta minun mielestäni on noloa kulkea kaupungilla crocseissa ja sävy sävyyn olevassa t-paidassa joten siinä, meillä jokaisella on omat mieltymyksemme.

En ole itseasiassa perehtynyt, että liittyykö raskauteen kuinka paljon uskomuksia ja vanhankansan taikoja. Varmaankin jotain. (Katsokaa nyt, pystyn välillä ajattelemaan asiaa myös muilta näkökannoilta, en ole aivain niiiiin paniikissa enää!) Lähinnä varmaan näitä on käytetty lapsen sukupuolen määrittämiseen. Joskus muistan katsoneeni jotakin dokkaria, jossa ihmiset halusivat epätoivoisesti tyttövauvan. Se oli aika kammottavaa, lapsia tuli niin kuin tukkeja rännistä ja aina ne olivat "väärää sukupuolta".

Polttareissani joitakin vuosia sitten tehtiin luonnollisesti morsiustaikoja, joista pari liittyi lapsiin. Ensin se perinteinen saunavastan katolle heitto. Vasta jäi siihen asentoon, että tyttö olisi tulossa. Myöhemmin teimme sitten sen sormustaian, jossa kihla- tai vihkisormus ripustetaan lankaan ja sormusta roikotetaan olikohan nyt vasemman, ranteen yläpuolella. Odotetaan että sormus asettuu paikoilleen ja sitten katsotaan että mitä tapahtuu. Jos sormus alkaa tehdä pyörivää liikettä, on tulossa tyttö. Jos se heiluu edestakaisin, poika. Liikkeiden välissä sormuksen kuuluu pysähtyä ja sitten odotellaan, liikkuuko se uudelleen. Tämä oli melkoisen hauskaa. Minun kohdallani sormus lähti pyörimään ja pysähtyi sitten. Hetken päästä sama toistui. Tässä vaiheessa huusin jo että ei enempää! Sitten sormus pysähtyi.

Kaksi tyttöä siis sen mukaan tulossa. Sehän kiva, kun en tiedä haluanko ensimmäistäkään lasta. Minun tuurillani siellä tietenkin on kaksoset, se olisi niin tyypillistä. Meidän suvussa on yhdet kolmoset ja yksi kaksosraskaus joista toinen meni kesken, mieheni suvusta löytyy yhdet kaksoset. Mistä lie nämä sitten periytyvät.

En tiedä pystyvätkö jotkut vanhemmat pitämään lapsen sukupuolen salassa, mutta tämä kontrollifriikki haluaa ainakin tietää. Olen toki jotenkin henkisesti valmistautunut siihen että sieltä tulisi tyttö, olisihan se kivempi. Olen kohdannut liikaa pikku poikia, jotka ovat likaisia ja haisevat. Siis oikeasti. Mutta ehkäpä tähän asiaan voivat vanhemmat itse vaikuttaa. Tyttöä olisi kiva pukea, tehdä siitä sellainen pikku prinsessa. Mutta, tiedättekö sen tunteen, että on asioissa huono tuuri. Eli poikahan sieltä varmasti on tulossa, jolloin voi olla, että olen hieman pettynyt. En aio silti suunnitella puskevani laumaa lapsia maailmaan, vaan tyydyn kohtalooni.

Soitto neuvolaan ja henkimaailman hommia

Arvatkaapa huviksenne, mihin tilanteeseen jouduin eilen. Ystäväni soitti minulle ja kysyi, olenko raskaana. Aloin heti kelata, että mistä ihmeestä hän olisi sen voinut kuulla, kuka on vuotanut tietoa! Sitten aloin miettiä että hetkinen, mutta kun ei tästä tiedä juuri kukaan. Tiedustelin asiaa ja hän kertoi, että oli nähnyt edellisenä yönä paljon unia ja tietyt unisymbolit olivat jääneet mieleen. Hän oli aamulla mennyt selvittelemään asiaa unikirjasta ja joka ikinen noista oli antanut tulkinnaksi sen, että ystäväsi tai joku lähipiiristäsi on raskaana. Minä olin tullut ekana mieleen (millä logiikalla?) joten eihän se auttanut kuin todeta, että itseasiassa olen. Alkujärkytyksestä toivuttuaan ystäväni repesi huutonauruun, kun olen ennenkin valittanut miten häneltä ei mikään pysy salassa. Melko hauskaa, meillä on liian vahva henkinen yhteys. :) Uskon itsekin henkimaailmaan ja yliluonnolliseen, mutta tämän asian erittely vaatii oman tekstinsä, koska siihen liittyy myös polttaritaikoja!

Tänään sain lopulta soitettua neuvolaan. Koetin olla rauhallinen, mutta tottakai aloin nyyhkyttää puhelimessa, hävettää niin paljon! Jostain syystä minua jännitti kamalasti soittaa, raivostuttaa olla näin herkkä! Neuvolan täti oli kyllä mukava ja ymmärtäväinen, varmisteli vain pari kertaa että itkenhän nyt varmasti ilosta. No tuota, en ole ihan varma... sellaista ei tosin sanota puhelimessa, joten totesin vain että niin kai. Sitten hän kysyi onko minulla miestä ja kun sanoin että juu, hän haluaa lapsia enemmän kuin minä, niin täti totesi ihanasti: no niin, eihän sinulla mitään hätää siinä sitten. :)

Ajan tosin sain vasta pääsiäisen jälkeiselle viikolle, mutta hyvin kuulema ehtii. Raskaus on nyt kuulema viikolla 6+1, eli silloin mennään jotain yhdeksässä. Emme saaneet aikaa sopimaan aiemmin, koska heille ei ollut vapaana ensikäynnin vaatimaa pitkää aikaa silloin kun minulla olisi ollut lyhyempää työpäivää. Mutta sanoi itsekin minulle että mieluummin aika vähän pidemmälle ja vapaapäivään, ettei töissä todellakaan kannata kertoa vielä. Samaa mieltä siinä. Painotti vielä että ovat molemmat mukavia eli ei tarvitse jännittää. :) Muuta ihmeellistä ei puhelussa tullutkaan, kielsi buranan ja kehotti syömään foolihappoa ja d:tä, mutta kun kuuli minun aloittaneen vitamiinilisän raskaana oleville, oli oikein tyytyväinen. 

Oireista hän kysyi, mutta niitä ei juuri ole  *koputtaa puuta*. Arvatkaa siis pelkäänkö kamalasti, milloin ne alkavat. Rinat ovat arat ja turvonneet, sekä alavatsaa nipistelee välillä, mutta ei muuta. Jos menkat eivät olisi jääneet pois, en osaisi arvata mistään. Muutenkin tuntuu, että kaikki muut ovat kamalan innoissaan tästä rakaudesta, paitsi minä itse. Toivottavasti mieliala vielä kohenee. 

Värjäättekö hiuksianne?

Taas yksi asia, joka tuli eilen mieleen tietämättömälle, kun laitoin tukkaani värjäävää hoitonaamiota. Saako raskaana värjätä hiuksia? Huvittavaa tässä on että minulla oli projekti oman värin kasvatus puolisen vuotta, otin siis vain raitaa. Mutta sitten halusin väriä elämään ja palasin kuukausi sitten takaisin entiseen väriin, joka sopii minulle niin paljon omaani paremmin. Että niin, tätä ei muuten olla värjäämättä yhdeksää kuukautta. 

Kuinka te muut teette, oletteko värjänneet hiuksianne raskaana, tai mitä teille on siitä sanottu?

Koetin etsiä netistä infoa, mutta tuli niin sekalaista tavaraa että en tullut viisaammaksi. Osassa värjäämistä ei suositella, osassa sanotaan että saa värjätä, kunhan ei värjää jatkuvasti. Itselläni se värjäysväli on yleensä 6-8vko. Sitten suositeltiin raitaa ja kevytväriä, tai kasviväriä. Että näin, mihin nyt sitten uskoa. Olisi nimittäin aikaa kampaajalle varattuna tuohon parin viikon päähän. Löytyi myös sellainen kanta, ettei raskauden ensimmäisellä kolmanneksella suositella. No huh huh, en pysty kyllä tätä juurta kasvattelemaan vielä paria kuukautta. Kyllä, olen sen verran turhamainen, tiedostan sen itsekin, kiitos!

Kasvivärit kieltämättä houkuttavat. Olen värjännyt niillä joskus ennenkin, ja värjäystulos oli minun mielestäni hyvä. Tukka kiilsi ja oli hyvässä kunnossa. Ennen kasviväreihin siirtymistä luin todella paljon infoa niistä, niin suomeksi kuin englanniksikin. Varsinkin kun tukassa oli kemiallisia käsittelyjä pohjalla, halusin varmistua asiasta. Muutenkin kasviväreihin paluu voisi olla fiksua, ei enää myrkyllisiä kemikaaleja. Kampaajathan niitä eivät tietenkään tue, mutta yhtään järkevää perustelua en ole kuullut. Lääketiede ei suosittele kun ei ole tutkittu tarpeeksi, paitsi synteettistä hennaa, joka on aiheuttanut koeläimille syötettynä syöpää. Siihen tuntuu perustuvan se miksi henna on laitettu pannaan, myös kampaajien keskuudessa. Kaikki allergiatapauksetkin liittyivät juuri tähän synteettiseen.

Tarkoitus olisi hankkia luonnonhennaa kuten ennenkin ja olla syömättä sitä, mutta jatkan asian selvittelyä.