Rv 27

Alle 3 kk laskettuun aikaan, huh huh... voisi pistää jännittämään! Mutta toisaalta, mielestäni raskaana olo ei ole koko aikana ollut yhtään mukavaa tai millään lailla nautittavaa, joten odotan kyllä sitä että vauva syntyy. Kyllä, minä! Odotan että saan vauvan! Kun se nyt siellä masussa kerran on, niin pitäähän se poiskin saada. 

Olisi viimeinen viikko kesälomaa ja olo on levoton, en osaa relata en yhtään. Nukun huonosti, yhtäkkiä 6 tuntia unta saattaa riittää niin että herään virkeänä välillä 5-7, sitten jos koetan vielä saada unta, pyörin sängyssä miten sattuu. Olen oppinut nukkumaan kyljelläni, mutta tuollaisina levottomina pyörimishetkinä nukun miten sattuu ja herään monesti selälläni. Aamulla sitten olo on hieman huono ja tuntuu, ettei happi kulje kunnolla. Onneksi se tunne menee äkkiä ohi. Näen myös paljon unia, levottomia nekin. Toissa yönä näin unta miten kuljetimme vauvaa salikassissani kaikkialle, pitäisiköhän tuota hankkia jotakin tavaraa jos mieli rauhoittuisi.

Mutta en tosiaan tykkää, en mahan kasvamisesta, en suonikohjuista, en siitä että joudun vahtimaan syömisiäni, tai etten saa napata Buranaa silloin kun siltä tuntuu. Vain muutaman asian mainitakseni. Haluan olla normaalisti! Väillä tulee edelleen itkukohtauksia, kun tajuaa ettei muuten enää koskaan olla "normaalisti". Meitä on sitten kolme.

Tuli tuosta ruokahommasta mieleen, kun putsasin tänään 10 kiloa mansikoita, huh. Osan pakkaseen, osan syötäväksi. Mutta niin, törmäsin sitten sattumalta yksi päivä aiheeseen, että osa raskaana olevista pesee mansikat ennen syöntiä? Siis mitä ihmettä, ei ole käynyt edes mielessä. Toki putsatessa olen katsonut marjat sen verran tarkemmin, ettei ole multaa tai muuta roskaa, mutta mikään pesu ei ole kyllä suoraan sanottuna tullut edes mieleen, ikinä. 

Missään saamissani lapuissa ei ole mansikoista varoiteltu, eikä kyllä neuvolassakaan ole ollut puhetta. Itse kerätystä mustikasta vain, että voi huoletta käyttää suoraan pakkasesta. Että kiva, mansikkaa olen syönyt tänä kesänä melkoisen paljon, ihan tuota kotimaista. Tuleeko taas vuoden paskamutsi-titteli, en nyt sitten tiedä olenko onnistunut aiheuttamaan vauvalle jonkun vaaratilanteen. Toivottavasti en. Juuri tällaiset asiat minua turhauttaa kamalasti, eipä ole ensimmäinen kerta raskausaikana kun olen syönyt vahingossa jotain, mitä ei saisi. Tai nyt en edes tiedä, olenko toiminut jotenkin hölmösti vai en. Mutta kun jos ei ole missään varoitettu, en nyt tosiaankaan ala googlaamaan jokaista syömääni ruoka-ainetta!

Asiasta toiseen, eilen minulla oli mielenkiintoisena iltalukemisena "välilihaöljyt", siinä muuten ällö sanahirviö. Törmäsin aiheeseen joskus alkuraskaudesta ja nyt kaivelin sen uudestaan esiin. Ei mitään käsitystä toimiiko oikeasti, mutta todellakin aion kokeilla, kaikkea mikä saattaa vähänkin auttaa ettei kokemus olisi niin epämiellyttävä. Öljyistä tietoa etsiessä löytyi tietenkin ihania kommentteja, että miten siitä huolimatta repesi perse ja pelit ja vehkeet, arvatkaapa alkoiko hirvittää, taas!

Öljyistä luettuani päädyin Weleda merkkiseen, vaikutti kivan luonnonmukaiselta. Saa esimerkiksi ihan Sokoksilta, tosin meidän Sokoksellamme ei ollut, en löytänyt ainakaan. Tilasin siis Sokoksen verkkokaupasta, helposti ja nopeasti kuin pornoa! Tulee vielä lähi S-marketin pakettiautomaattiin, ilman postikuluja. 

Siitäpä sitten vain rasvailemaan ja venyttelemään viikosta 34 eteenpäin, voi näitä raskauden iloja, millaista mukavaa ajanvietettä löytyykään! 

Sieluun sattuu

Ei pitäisi oikeasti varmaan kierrellä kaupoissa, kun sormet syyhyää vaatteiden perään ja visa kuumottelee laukussa. Sitten muistat että niin, timmi maha on poissa, lantio on levinnyt ja muuta ihanaa. On niin järkyttävät shoppailun tuskat, etten kestä. Lasten juttuja ei huvita ostella, että se ei nyt tätä asiaa auta. 

Olen juuri sellainen että bongailen lehdistä ja tv:stä kivoja ideoita, joita sitten sovellan ja yhdistelen. Nyt tuntuu että luovuus kuihtuu kokonaan, kun joutuu käyttämään mukavia vaatteita.

Siivosin tänään vaatekaapista sellaiset housut pois kiusaamasta, jotka eivät nyt mahdu jalkaan. Niistä tuli matkalaukullinen, joka ei meinannut mahtua kiinni. Survoin sen äksynä vaatehuoneeseen, kaappiin jäi lähinnä legginsejä, yhdet mammafarkut ja muutamia trikoohousuja. Kaikista tuskaisinta oli eilen, kun keksin että haluan suunnilleen tällaiset housut;

Kiertelin Seppälän alessa muuten vain ja eikös vastaan tulleet juuri tuollaiset hintaan 15€!!! Siis milloin edes käy niin, että jos haluat jotain, löydät sen heti alesta. Tuntui siis niiiiiin pahalle, etten osaa edes sanoin kuvailla, sieluun sattui ja syvälle. Olin loppu päivän pahalla tuulella. En viitsinyt luonnollisesti edes sovittaa, koska mistäpä tiedän mikä koko on passeli kunhan saan oman kroppani taas takaisin. Äksysin sitten loppu päivän sitä että vielä kolme kuukautta. Mur!

Päivän kevennys, olimme eilen ystäväpariskunnan luona ja mieheltäni tiedusteltiin, onko hänkin jo tuntenut vauvan liikkeet. Mieheni sanoi että joo, tuntuu jännälle, tule kokeilemaan. Johon ystäväni sitten totesi että hän ei muuten uskalla, kun olen sanonut että jos joku mahaani koskee, katkaisen käden. En nyt tällaista muista, mutta kuulostaa kyllä ihan minulta... :D 

Tosiasiassa en halua että kukaan koskee mahaani, ahdistun siitä kamalasti. Tänään jouduin keskelle tuollaista painajaista, kun olimme syömässä anoppilassa, jossa oli myös mieheni täti. Hän asuu ulkomailla, joten emme näe kovin usein ja eikös heti tervehdittyä käsi mennyt vatsalle, kun istuin ruokapöydässä syömässä. Että kivaa... Siitä alkoi sitten jankutus noin viiden minuutin välein että joko vauva potkii ja minua ahdisti koko aika, että milloin mahassa ollaan taas kiinni. Vielä hän tätä yritti kun oli lähdössä ja silloin jo työnsin käden pois ja valehtelin sujuvasti että vauva ei vielä juuri potki, liikkuu todella vähän. Tosi asiassa kahvia juotuani vaavi alkoi riehua niin kovaa että koko maha tärisi jopa paidan läpi, siinä sitten sohvalla polvia koukkuun ja kättä vatsan päälle, sekä koiraa kainaloon suojaksi, miettien että koeta nyt hemmetti pentu käyttäytyä! 

Neuvolalääkäri

Tulipas tästä päivästä kaoottinen, en olisi osannut etukäteen arvata. Nyt ollaan sitten periaatteessa taas kesälomalla, pitäisi kai osata nauttia?

Tänään minulla oli raskaana oleville kuuluva lääkärin tarkistus, jota tietenkin jännitin kun aika oli vasta iltapäivästä. Matkalla piti käydä antamassa virtsanäyte neuvolaan, kun muuten kuulema tulisi liian pitkä väli, kun seuraava aika sinne on vasta elokuun puolenvälin jälkeen. Vähän pitkin hampain hoidin asian, viikko sitten käynyt sokerikokeessa, niin motivoi. Joo joo, tutkitaanhan siitä muutakin. Lienee ollut kaikki ok, kun kukaan ei soittanut perään.

Lääkäri oli huippukiva nuori nainen, onneksi! Esittelin hänelle kauniit mustelmaiset ja suonikohjuiset sääreni ja hän sanoi, että vaikka ajattelen mitä, rauhallisen näköiset ovat ja hän on nähnyt pahempaakin. Eivät luonnollisesti ainakaan helpota raskausaikana ja tukisukat ovat ainoa mahdollinen toimiva hoitomuoto. Sanoi kuitenkin, että kun paine helpottaa raskauden jälkeen, niin vaivan pitäisi myös helpottua ja osan kohjuista kadota, vaikkei varmastikaan kaikki. Kerroin huoleni siitä että kun minulla teetetään pitkää päivää jalkojen päällä, vakio 7-9 tuntia eikä mahdollisuutta istua juuri ole, tauot tietysti. Lääkäri sanoi että nyt pitäisi tosiaan jutella esimiehen kanssa, koska muuten alkaa napsahdella saikkua. Hän kirjoittaa ja postittaa minulle lausunnon, jonka voin sitten viedä töihin tätä asiaa selventämään. Siitä se kuulkaas riemu repeää! Olen nimittäin sanonut töissä tästä asiasta joka kerta, jos vointiani tiedustellaan. Mutta jotenkin se ei mene jakeluun.

Muuten lähinnä juteltiin. kyseltiin onko ollut sitä ja tätä vaivaa, ei ollut, totesi että hyvin olen terveenä ollut. Verenpaineetkin ovat kuulema erinomaiset. (Minulla, jännää!) Masun tilanne tarkistettiin ultralla, sellaisella todella vanhanaikaisella. :) Siellä oli kaikki ok, vauva pötkötteli sivuttain tällä hetkellä ja liikkui. Kysyin että näyttääkö se edelleen tytöltä ja vaikka asento oli huono, niin hetken vilautti jalkoväliä sen verran että kiveksiä ei kuulema edelleenkään ole. :D Eli tyttöä odotamme edelleen. 

Minulla olisi tosiaan ollut töitä tämä ilta ja huomenna piiitkä 8 tunnin iltavuoro (tai koko päivähän se melkein jo on), jotka ovat vetäneet minut ihan väsyneeksi tällä viikolla. Sitten lauantaina olisi alkanut kesäloma. Kurkku on kipuillut pari päivää ja olo ollut sen ansiosta vähän vetelä, joten pyysin voisiko lääkäri katsoa sen samalla. Sehän punoitti ja siellä kuulema oli vähän rakkulaa, mikä viittaisi virusperäiseen nielutulehdukseen. Lämpöäkin oli vähän. Kysyin sitten, että onko mahdollista saada se huominen saikkua, että saisin levätä. Tuli mieleen kauhukuvat, miten taas väsytän itseni sillä pitkällä vuorolla ja sitten sairastun nätisti lomalle. Niin kävi nimittäin viime kesänä ja olin melkein koko loman vähän kipeänä... Tätähän sain, kun lääkettäkään en oikein saa nyt ottaa. Morkkisteli kyllä aika pahasti, kun mietin että kuka minun vuorot tekee. En siis todellakaan ole mikään lusmu, vaikka töistä välillä valitankin. Nyt vain olen koettanut opetella ajattelemaan itseäni ja vauvaa, sekä juuri sitä jaksamista. Ja nyt olo on väsynyt ja flunssainen. 

Soitin esimiehelleni heti lääkärin jälkeen ja eipä kuulostanut yhtään iloiselta. Hän on itse lomalla lauantaihin ja ilmoitti, ettei aio tulla töihin ennen sitä ja hänpä nyt soittelee liikkeelle. Soitti sitten hetken päästä minulle takaisin ja hötkysi, miten ei saa liikkeelle yhteyttä, että menee vastaajaan. Kiitos Sonera tästä, se nyt oli se mikä lie valtakunallinen vika. Eikä työkaveri pidä koskaan puhelinta kassalla. Tarjouduin menemään liikkeelle itse, koska minun täytyi muutenkin hakea sieltä juttuja ennen lomaa ja pomo kuitenkin asuu kauempana. Mutta sekin oli hirveää empimistä, että turhaanpa minä sinne nyt sairaana menen. Huoh... sitten sain käytännössä haukut siitä, että olisipa ollut kiva tietää, että minulla on lääkäri. Tässä vaiheessa häkellyin tästä sekoilusta. Eihän se olekaan ollut tiedossa kuin kolme viikkoa, sen takia minulla oli tarkoitus olla tänään vaan lyhyt iltavuoro. Tämän hänelle sanoinkin. Sitten sain valitukset, että olisin voinut sanoa aamulla jo, että minulla on sellainen olo että olen kipeä. Työkaveri onneksi sanoi että tämä ei olisi auttanut *ittuakaan, kesätyöläisellä oli sovittu tärkeä meno, joten eipä se tilannetta olisi muuttanut. Tuli aika kurja olo. En oikeasti ajatellut jääväni saikulle, luulin että kurkkukin on allergiaa tjsp. 

Ajoin sitten työpaikalle ja kerroin asian, eihän siellä mitään tiedetty. Työkaveri soitti pomolle ja tosiaan hänellekin oli puhelimessa marmattanut, miten olisin voinut ilmoittaa että on kipeä olo. Saivat nyt asiat sitten jotenkin sumplittua, tänään siellä on ilmeisesti suljettu aiemmin ja huomenna kesätyöntekijä tekee illan. Mutta tuli kyllä kurja olo, ihan kuin kaikki olisi nyt minun vikani. Eniten työkaverin jaksaminen harmittaa.

Ehkä tämä nyt opettaa, että voitaisiinkohan raskauteeni nyt varautua pikkuhiljaa? Entä jos tulee jotain muuta? Syyllistetäänkö minua sitten aina? Nyt pitäisi vaan koettaa levätä ja unohtaa tämä huonoihminen olo. Meillä ei ole työvoimaa tarpeeksi ja se on aivan hanurista. 

Selvisin!

Tänään soitin sydän tykyttäen neuvolaan, tiedustellen sokerirasituksen tuloksia. Tapani mukaan jännitin aivan hirveästi ja pelkäsin pahinta. No siinä vaiheessa kun sanottiin että paastoarvo oli 4,8, olin jo helpottunut. Koska en tosiaan tiedä mikä sen viimeksi paaston jälkeen sinne 5,6:een nosti. Olin ihan varma, että siinä narahtaa. Neuvolantäti luetteli arvot yksitellen ja läpi meni! Kaikki rajojen sisällä. Muistaakseni ne oli tähän suuntaan, vaikka olin niin paniikissa etten ihan satavarma ole:

Paasto 4,8 (alle 5,3)

1h 9,5 (alle 10)

2h 5,2 (alle 8,6)

Eli tuo keskimmäinen oli kyllä hurjan lähellä! Siitä sainkin vähän huomautusta, että on kyllä melko korkea. No siis anteeksi vain, miksi on nämä rajat jos niistäkin pitää valittaa? Mutta eihän asialle toki mitään tehdä, kun ei mennyt yli. Tämän vielä varmistin. Mikä helpotus! Taas yksi stressi vähemmän ja ihanaa kun ei tarvitse joka suupalaa kytätä.

Syön kyllä muutenkin melko terveellisesti. Nyt viikonloppuna annoin itselleni luvan vähän herkutella jos vaikka tuomio olisi tullut ja miten kävi, olen ollut surullinen, äksy ja itkuinen. Ei siis sokeria minulle! Paino on noussut raskausaikana 3 kiloa, että mielestäni ei tosiaan liikaa. Nythän siis alkoi viikko 25.

Potkuja ja vaunuja

Nyt mennään rv 24+6 ja olipa hämmentävää, kun tällä viikolla nyt ensimmäistä kertaa potkut on oikeasti voinut tuntea selvästi. Ei tarvitse tosiaan enää miettiä, että onkohan nuo nyt niitä lapsen liikkeitä. Viime tiistaina itseasiassa huomasin tämän ensimmäistä kertaa sohvalla makoillessa, kun vauva potkaisi pari kertaa niin, että maha värähti siitä kohtaa. Miehestäni tämä oli hirveän hauskaa, itse reagoin siihen tapani mukaan hienosti saamalla hysteerisen itkukohtauksen, kun mielestäni se oli niin ällöttävää. Jälkeenpäin oma reaktio kieltämättä vähän huvitti, lienee oli väsymykselläkin osuutta asiaan. Mutta tyypillistä minua joo, moni olisi innoissaan. Onhan tässä oltu yhtä hermorauniota koko raskausaika, joten hyvin sopii kuvaan. Vauva kuitenkin liikkuu paljon ja potkii päivittäin, mikä lienee hyvä.

 

Kävimme viikolla mieheni kanssa myös katsomassa vaunuja lastentarvikeliikkeessä, mikä oli aika hämmentävää. Minä! Vaunuostoksilla! Siis oikeasti. Myyjä oli kyllä mielettömän hyvä ja asiantunteva ja löysimmekin jo ehkä mieleisemme mallin, nimittäin Brion Smile. Yhdistelmärattaat johon saa kiinnitettyä pari erilaista koppaa, sekä vielä auton turvakaukalon, jolloin niistä tulee näppärän kokoiset shoppailuvaunut. Onpa kätevää!

 

 

 

 

Menee kuulema noin kolmeen ikävuoteen asti, joten hyvä ratkaisu mielestäni. Myös kivan sporttiset, lenkkeilemme paljon joten sekin täytyy huomioida, noilla renkailla pääsee kuulema vaikka sohjossa. Nyt meidän täytyy vielä käydä kehittävä keskustelu väristä, minä haluaisin vihreät, mieheni nuo violetit. Mutta siis jännä, minä höpöttämässä täällä vaunuista! Tämähän on kohta oikea mammablogi, tämän piti olla siitä miten kaikki ahdistaa ja on niin synkkää ja vaikeaa. :p

 

No menin vähän paniikkiin eilen, kun lueskelin mitä raskausviikolla 25 tapahtuu. Siinäpä sitten sanottiin, että viimeinen kolmannes alkaa! Siis oikeasti, nyt jo??! En tiedä missä kuplassa olen taas elänyt, mutta aika hurjaa. VIIMEINEN!



Se pelottava sokerirasitus

No niin, nyt se on sitten ohi! Tuo pelottava sokerirasitus, josta liikkuu vaikka minkälaista juttua ja jolla pelotellaan enemmän ja vähemmän. Minua alkoi tietenkin jännittää jo keskiviikkona, vaikka otinkin mielestäni melko rauhallisesti. Eilen oli töissä 9,5 tunnin päivä ja pidin itseni kiireisenä, tulin kotiin vasta seitsemän jälkeen joten enpä juuri muuta ehtinyt kuin syödä ennen paastoa, joka piti aloittaa kahdeksalta. 

Paasto jännitti kyllä kanssa pitkästä aikaa, mutta selvisin siitä ilman ongelmia. Syötyäni kävin suihkussa ja pesin hampaat, menin sitten sohvalle peiton alle katsomaan telkkaria ja kymmeneltä sänkyyn ja väkisin nukkumaan, ei huvittanut valvoa ja jännittää. Yö oli pitkä ja tuskallinen, heräilin tunnin välein ja valvoinkin välillä, mutta ihmeen hyvin sain nukuttua kuitenkin. Aamulla sitten miehen kanssa ylös ennen seitsemää ja kipittämään sairaalalle kahdeksaksi. 

En ottanut aamulla edes sitä sallittua vesilasillista, kostutin vain suuta. Että jos se litku menisi paremmin alas, kun suuta kuivasi jo melkoisesti. Labraan pääsin ajallaan ja kokeen ottaja oli onneksi mukava nuori tyttö. Kerroin hänelle huoleni myös tästä että kun olen lukenut että stressi nostaa verensokeria ja olen jännittänyt kamalasti, niin meneekö koe nyt sitten sillä pilalle. Hän sanoi, että sen ei pitäisi niin paljon vaikuttaa. Hyvä. Ehkä se sitten koskee ihan kunnollista stressitilaa, kai se nyt on yleistä tätäkin testiä jännittää? Enkä sentään itkenyt tämän takia kertaakaan, jännitin vain siivosti. ;)

Verikokeen jälkeen se jännittävä hetki, tuo pelottava paljon puhuttu "litku". Se oli ihan väritöntä ja ajattelin jo että mitähän tuo on... yllätys oli melkoinen, kun se maistuikin ihan hyvälle! Labran tyttöä hieman hymyilytti, kun näki yllättyneen ilmeeni. Sitä piti juoda kaksi pientä muovimukillista ja se maistui makealle vadelmamehutiivisteelle. Ja oli kylmää. Eli meni alas todella helposti, oli jo niin kova jano. Sitten meninkin odotustilan puolelle lueskelemaan. Aluksi toki vähän jännitti, että tuleeko minulle tästä huono olo, mutta ei tullut. Vauva veti pienimuotoiset bileet noin viisi minuuttia tuon juoman vetämisestä. Sai ilmeisesti jonkinlaiset sokeripärinät, mutta rauhoittui noin puolessa tunnissa. Sen ekan tunnin olo oli aika hermostunut, mutta kun huomasin että olo ei tosiaan huonone, helpotti. Muuten istuskelin aulassa kirjaa lukemassa, joten aika meni ihan siedettävästi. Vessassa kävin molempien kokeiden välissä, mutta muutenhan sitä piti paikoillaan pysyä. 

Perjantai oli sikäli hyvä labrapäivä, että siellä ei ollut juuri ketään. Kolmanteen kokeeseeen mennessä olo oli aika täysin normaali ja silloin vointiani kyseltiinkin. Ainoa miinus, että viimeinen verikoe kyllä koski. :/ Sitä vähän pelkäsinkin, kun molemmat kädet jo piikitetty ja mustelmilla. Onneksi sen kesti sillä, että tiesi että nyt se loppuu. Olin tehnyt varuilta leivät mukaan, mutta en malttanut jäädä niitä sairaalalle syömään vaan hipsin suoraan kotiin. 

Kotona olin varautunut pakastepizzalla, että saan ruokaa äkkiä. Nyt viikonloppuna aion vähän herkutella pitkästä aikaa, mistä sen tietää mikä tuomio tuolta vielä tulee! Fiksuna ja energisenä naisena aloin sitten siinä uunin lämmetessä siivota keittiötä, iloisena ja virkeänä. Sittenpä yhtäkkiä iski hirveä huimaus, silmissä musteni ja hikeä puski, niin että naama oli aivan märkä. Äkkiä leivät ja vesilasi mukaan ja sohvalle makoilemaan. Olo korjaantui melkoisen äkkiä kun sain syötyä, ilmeisesti putosi sokerit jo liian alas, olisi esim. pitänyt syödä heti. Viestittelin kaverin kanssa ja hän sanoi että hänelle kävi samoin, kokeen jälkeen oli ihan ihme virtapiikki. 

Nyt syötyäni ja kahvin jälkeen olo alkaakin olla taas ihan hyvä. Onneksi sentään itse kokeessa ei tullut pahaolo! Tulokset kieltämättä vähän huolettavat, mutta en taida jaksaa vatvoa niitä koko viikonloppua, ne saa sitten ensi viikolla. Illalla kaverin synttäreille, joten sokerin mättäminen jatkukoon. ;) 

Sellainen mielenkiintoinen huomio, että noin tunti kokeen alusta, minulle tuli ihan kamala karkin himo... siis alkoi tehdä niin paljon mieli vaikka irtokarkkeja, mitä en syö koskaan. Ilmeisesti kun kerran sokerin makuun pääsi! 

Mutta niin, älkää jännittäkö, paitsi vähän saa. Koe on oikeasti aika iisi! Nyt tekisi mieli taas shopata itselleni lohdutukseksi jotain, kun kävin niin reippaasti.

Sokerirasitus jännittää

Palaan taas vinkumaan tästä aiheesta nimittäin sokerirasituksesta, johon minut pakotetaan koska olen yli 25-vuotias ensisynnyttäjä. :/ Se olisi edessä ensi perjantaina ja ahdistaa! En sinänsä pelkää itse koetta, vaikka verikokeita vihaankin, minulla on suonet niin pinnassa että ne on helppo ottaa. Kaverini sanoi myös että se litku ei ole pahaa ollenkaan, jos on yhtään perso makealle. Mutta niin, tapani mukaan pelkään tuloksia valmiiksi.

Jos joku on tässä käynyt, saa tsempata! No saa vaikkei olisi kokemusta. :p 

Sitten menin tietenkin lukemaan, että stressi nostaa verensokeria. Eli kaatuuko tämäkin helvetin homma siihen että minua jännittää? Enpä tiedä, kuinka osaisin ottaa rennosti. Muutamia ruokamokiakin on tullut, olen syönyt tälläkin viikolla valkeaa pastaa ja riisiä, käytiin tänään pizzalla kun pääsin töistä... puhumatakaan ajasta kun oli pahoinvointia, suklaata ja tuoremehua meni. Että näin. En olisi muutenkaan halunnut sinne vielä heti viikolla 24, mutta tuo päivä oli ainoa mahdollisuus, kun töitä on niin paljon. Sitten parin viikon päästä olen taas lomalla ja sinne en tällaista stressiä ota. 

Tietääkö joku muuten miksi esim. samana aamuna tai kokeen aikana ei saa liikkua? Mitä tapahtuu? Varmaan vaikuttaa tuloksiin, mutta miten? Saako sairaalalle mennä kävellen kun asuu lähellä? Paljon mielen päällä.

No, pääsen maanantaina kivasti harjoittelemaan, kun joudun toiseen verikokeeseen, jota ei saa ottaa perjantaina kun näyte lähtee toiseen kaupunkiin. Onneksi siihen ei tarvitse paastota, se on kamalaa! Koko ajan jano kun tietää ettei saa. :p