Raskaana, jep!

Heräsin tänään aamulla ennen kelloa ja mietin, että pitäisikö se toinen testi nyt kuitenkin tehdä. Koska toisaalta jos päätän että teen sen huomenna, valvon sitten yön ja mietin. Nyt tuntuu, että epätietoisuus oli itseasiassa aika kiva olotila, pystyi leikittelemään sillä fiiliksellä että entä jos onkin raskaana, mutta toisaalta tuudittautumaan siihen ettei ehkä olekaan. Joten, vaikka osasin odottaa, olihan se kuin märkä pyyhe vasten kasvoja. Kyllä, toisenkin testin mukaan olen raskaana. Kiitos vaan *itusti Clearblue!

Osasihan tätä nyt odottaa, mutta olo on epäuskoinen ja aivan kamala. Onneksi edes mieheni on iloinen asiasta, ettemme molemmat panikoi täällä. Mielessäni on nyt miljoonia kysymyksiä, joihin en osaa vastata. Voiko omaa lastaan vihata? Tapahtuuko minulle raskausaikana jotain kamalaa? Selviänkö lääkärikäynneistä? Meneekö parisuhde pilalle? Miten mielenterveyteni kestää? Onko loppu elämä pilalla? Entäs vartalo?! Minussa on hieman luulosairastelijan vikaa ja _pelkään_ lääkäreitä, Siis oikeasti pelkään, jopa verenpaineenmittauksesta terkkarilla ei tahdo tulla mitään. Eli voitte kuvitella miten paljon minua tämäkin ahdistaa, nyt koetan vaan sulkea mieleni kaikelta ja... en tiedä. Lähteä töihin. 

Mitä nyt pitää tehdä? Soittaa neuvolaan? En pysty tekemään sitä ennen ensi viikkoa, koska tällä viikolla on niin paljon töitä. Huomioidaanko siellä tällainen neuroottinen ja pelokas tuleva äiti? Uhhh, täytynee mennä töihin jonkun kaupan kautta, pieni shoppailu yleensä pelastaa tilanteen kuin tilanteen. Tosin, ihan näin "pahaa" tilannetta ei ole vielä tullutkaan vastaan. 

Arvatkaa mikä tällä hetkellä pelottaa eniten? Omalle äidille kertominen! Olo on kuin pahaisella teinillä. En tiedä mitä pelkään, äidin reaktiota, tai sitä että imagoni tuhoutuu. Olen aina sanonut vihaavani lapsia ja etten halua omia. Tässä sitä nyt ollaan, itkuisena ja peloissaan.