Epätodellisuus

Ensiksi haluan sanoa muutaman sanasen. Jos olet kukkahattutäti, älä lue tätä blogia. Jos lapset ovat elämän tarkoitus ja ihaninta maailmassa, älä lue tätä blogia, jos et halua avartaa näkemyksiäsi. Jos taas olet vastaavassa tilanteessa tai kiinnostunut kuinka tästä selvitään, tervetuloa!

Alkuun täytyy kertoa, että olen aina vihannut lapsia. AINA! Olivat ne minkä ikäisiä tahansa, sisälläni ei liikahda niin minkäänlaisia tunteita, paitsi ehkä hieman inhoa ja epämukavuutta. En leikkinyt edes lapsena nukeilla. Eläimistä sen sijaan olen pitänyt aina. Olen melkoisen itsekeskeinen ja pinnallinen, en kuitenkaan niitä pahimpia narttuja, minulla on kuitenkin tunteet ja välitän ystävistäni ja perheestäni. Olen aina ajatellut, että minusta täytyy puuttua jotakin. Se geeni, joka kertoo että nyt haluaa äidiksi. Olen odotellut sitä tunnetta kolmisenkymmentä vuotta, ajatellen aina että kyllähän se sieltä tulee, koska senhän on pakko. Ei ole kuulunut. Olen joskus kertonut ystävilleni, että on minulla välillä ollut 5 minuuttia sellainen tunne, että ehkä kakara voisi olla ihan kiva. He ovat nauraneet minulle ja todenneet, että kohta se kestää 15 minuuttia ja sitten on myöhäistä, siinä ajassahan ehtii jo kahdesti! Mieheni haluaa lapsia, joten sen takia olen näitä asioita pyöritellyt. Miettinyt olisinko valmis tällaiseen myönnytykseen. Olen myös saanut aika perinteisen kasvatuksen, joten tavallaan en kai ole koskaan ajatellut lapsettomuuden olevan vaihtoehto. Kun niitä vaan kuuluu saada, tai jotain. Meillä on jo oma talo ja koira, niin eikös se ole luonnollinen siirtymä?

Sitten tapahtui se, että odottelin menkkojani alkavaksi. Ei kuulunut. Pms oli kamala, joten ajattelin että kyllä ne sieltä, hetkenä minä hyvänsä. Ei kuulunut. Oireet alkoivat hellittää. Kiertoni on epäsäännöllinen, joten en varsinaisesti hätäillyt, vaikka alkoi jo mietityttää. Neljä päivää myöhässä ajattelin, että varmaan viimeistään viikon päästä testi pitää tehdä. Valvoin yöllä neljän aikaan hereillä ja pyörittelin asioita mielessäni. Mietin sitten että no hitto, tehdään testi, pääsenpähän tästäkin stressistä. Kolme minuuttia elämästäni. Muistelin teiniaikoja, jolloin testi rauhoitti mielen ja menkat alkoivat samana iltana negan pamahdettua ruutuun. Ehkä nytkin. Seuraavana iltana oli tiedossa illanvietto ystävien kanssa, joten ajattelin myös että saanpahan ottaa viiniä hyvällä omalla tunnolla. 

Menin siis ja tein testin. Negatiivisesta kertova kontrolliviiva ilmestyi tikkuun kirkkaana ja vahvana, huokaisin jo helpotuksesta. Asetin tikun lavuaarin reunalle ja katselin rannekellosta aikaa, vilkuillen testiä samalla. Vielä minuutti, sitten takaisin nukkumaan. Hetkinen, oliko tikkuun ilmestynyt toinen viiva? Tuijotin sitä epäuskoisena, sydän alkoi hakata tuhatta ja sataa, en voinut uskoa näkemääni. Kyllä, tikkuun alkoi ehdottomasti muodostua toinen, hyvin haalea vaaleanpunainen viiva. Muistelin joskus kuulleeni haamuviivoista, joten säntäsin googleen. Epäusko ja ahdistus valtasivat mieleni, kun yksi toisensa jälkeen ruutuun pomppasi raskaana, raskaana, raskaana. Herätin mieheni, joka kärttyisenä totesi että "etkä ole". Sytytin valot ja heiluttelin testiä hänen edessään. Seuraavan tunnin makasin valveilla, lamaantuneena. Seuraavan aamun itkin hysteerisesti, sain välissä soitettua ystävälleni. Menin töihin ja pidättelin itkua. Kävin apteekista uuden testin, digitaalisen, jossa ei ole mitään *elvetin viivoja! Farmaseutti kehotti odottamaan muutaman päivän, siihen asti että kierto on oikeasti pisimmillään. Hän sanoi haalean viivan olevan aika 50/50 tässä vaiheessa, mutta pelkään hänen luovan vain turhaa toivoa. En edes halua tehdä uutta testiä vielä, koska pelkään liikaa. Positiivinen tuntuu maailman lopulta, haluan ensin valmistautua henkisesti. Olen todella vahva ihminen, mutta välillä hermot vain pettävät. Odotan epätoivoisesti (ja turhaan) että entä jos menkat kuitenkin tulisivat, alavatsaan koskee välillä. Voi kun tämä kaikki olisi vain pahaa unta. 

Itkin töiden jälkeen silmät turvoksissa koko illan, kunnes keräsin itseni. Laitoin tukkani, meikkasin ja puin nätit vaatteet. Menin pää pystyssä ystävieni luo, tekosyyllä miksi en aio juoda mitään. Syynä oli tällä kertaa treenaus, jonka olen oikeastikin aloittanut puolisen vuotta sitten. Lihasten kasvu ja alkoholi ei ole oikein hyvä yhdistelmä. Ilta oli onneksi mukava ja sain ajatuksia muualle. Pelasimme Täydelliset naiset lautapeliä, jossa kaikilla on joku salaisuus. Kuinka osuvaa...