Rv 29+0 ja neuvola

Kuulumisten päivitystä. Väsymys on hirveä, jännitin taas neuvolaa, kun ei ole siellä 1,5 kuukauteen tarvinnut käydä. Lisäksi nukkuminen on aika huonoa tuon jalan takia, sitä saa laastaroida koko ajan, on älyttömän herkkä vuotamaan ja kaksi kertaa sen ensiapureissun jälkeen se onkin alkanut vuotaa uudestaan. Todella stressaavaa, vaikka vuoto tyrehtyykin suunnilleen samantien kun nostat jalkaa ylös. Kerroin tämän tarinan neuvolassa ja eipä siellä osattu muuten auttaa, kuin antaa ohjeet että laastari pitäisi vaihtaa kerran päivään että kohta saa ilmaa ja huuhdella samalla ihan vedellä, mutta suositteli laittamaan vettä vaikka lasiin ja laskemaan siitä varovasti ettei suihkun paine riko ihoa uudelleen. Tuli tuosta kyllä nyt hirveä riesa. Siinä mielessä neuvolassa oli taas hyvää palvelua, että hän lupasi soittaa loppuviikosta neuvolalääkärille tämän ollessa paikalla ja kysyä ohjeita, että tarvitseeko asialle nyt jotain enempää tehdä. Soittaa sitten minulle. Eli nyt vaan sitten laastaroidaan ja suihkutellaan ja varotaan. Ja pidetään tukisukkia, se on kuulema aivan ehdoton että painaa suonta kasaan.

 

Muuten jännitin neuvolaa turhaan, hoitajani on niin mukava, että kiva oli hänen kanssaan taas höpötellä. Kaikki oli aivan erinomaisesti, siis todella, virtsanäytteestä lähtien. Neuvolassa kehutaan oudoista asioista. :D Heillä kun on se värikoodisysteemi siinä, niin kuulema proteiinin kohta yleensä vähän vihertää, mutta minulla se on aina ihan kirkkaan keltainen, mikä on ilmeisesti hyvä asia.

 

Tilitin siellä myös suoraan miten inhoan raskautta ja päivääkään en ole nauttinut ja hän sanoi, että onpa hyvä että uskallan sanoa suoraan miltä tuntuu, kun kaikki eivät kuulema siihen pysty, kun tuntuu jotenkin väärältä. Hirveän ymmärtäväinen on kyllä ollut hän. Panikoin myös painostani ja mahan koosta, mutta molemmat ovat kuulema aivan täysin normaaleja tähän kohtan raskautta. Mahaa mittailtiin ja sekin mitta osui aivan täsmälleen keskikäyrälle. Kysyi muuten vielä kohteliaasti, että haluanko ettei hän kerro painoa, mutta se nyt ei olisi auttanut, ehdin aamulla jo vaa'alle! Vauvan sykkeet olivat vahvat ja liikkui kovasti, eli vaikutti kaikki olevan hyvin sielläkin. Sain myös samalla kysyttyä kaikki tyhmät kysymykseni, että voiko koiran mahalla hyppiminen vahingoittaa vauvaa jne. :p

 

Tällä kertaa myös testattiin minun kotimittarini ja saan jatkaa sillä verenpaineenmittausta, ei näytä ainakaan liian alakanttiin kun sitä testailtiin. Minäkin suostuin neuvolassa mitattavaksi ja saatiin aikaan hauska tilanne, kun sain paremman tuloksen kun neuvolantäti itse, vaikka jännitän. :) Verenpaineen mittaaminen on kyllä helpompaa nykyään, ehkä tässä raskauden aikana on tullut niin paljon kaikkea, että se on se pienin ongelma.

 

Meidän pitäisi kuulema vähitellen ilmoittautua sairaalalle kierrokselle, jossa käydään läpi tilat ja synnytystä ja esimerkiksi sitä, milloin pitää lähteä sairaalaan. Vähän jännittää se, kun en tiedä haluanko edelleenkään liikaa infoa. Koetin töissä lukea vähän saamaani linkkiä ja tietoa aiheesta ja alkoi itkettää, piti laittaa äkkiä pois. Jotenkin synnytys on edelleenkin todella pelottava ja vieras asia. Mihin liittyykin se, että pitäisi vähitellen päättää, haluanko käydä juttelemassa pelkopolilla, vai en. Onko joku käynyt, onko ollut apua? En oikeasti tiedä yhtään, että mitähän tekisin. Seuraava neuvola on syyskuun alussa ja siihen mennessä pitäisi tietää, koska jonoa kuulema on. Kyllä siinä muutama kyynel tirahti, kun neuvolantäti koetti kysellä, mikä siinä pelottaa. No, kuolema, tai että vauva ei selviä, leikkaus, ylipäätänsä leikkely, tai mikä repeää, AAAAAARGH!!! Pää leviää jos ajattelenkin. 

Reissu ensiapuun

Olipahan taas ilta. Olin suihkussa, kun yhtäkkiä huomasin vedessä reilusti verta. Voitte uskoa, että säikähdin! Ensimmäinen ajatus oli tietenkin, että vuoto on tuolla alakerrassa ja nyt on joku hätänä. Sitten huomasin, että yksi suonikohju oli puhjennut! Yhdessä verenpurkaumassa oli sellainen pieni violetti koholla oleva suonen pätkä, josta suihkusi nyt verta. Reikä oli ehkä neulan piston kokoinen, mutta se miten verta suihkusi seinillekin... huusin miehen apuun, joka ohjeisti istumaan ja nostamaan jalan koholle. Se auttoi kyllä, mutta vuoto jatkui. Pyysin häntä tuomaan laastarin ja kiedoin vanhan pyyhkeen laastarista huolimatta vuotavan jalan ympärille ja raahauduin soittamaan päivystykseen.

Mieheni oli jo ehtinyt googlata ettei ole vaarallista, kyseinen suoni vain tyhjenee. Puhelimessa minulle kuitenkin sanottiin, että voisin käydä näyttämässä jalkaa. No asumme ihan sairaalan lähellä, joten lähdimme.

Hetken jouduin odottelemaan ja sitten hoitajamies haastatteli minut, purki laastariviritykseni, vuoto oli onneksi tyrehtynyt. Hän putsasi kohdan ja laittoi paremman siteen, käski mennä kotiin. Epäili että suoneen on tullut joku nirhauma, esim. sheivatessa tai olen lyönyt sen johonkin tai jotain. Mutta ei tosiaan mitän tehtävissä ja jatkossa jos näitä tulee, jalkaa ylös ja puristusta, jos ei tyrehdy puolessa tunnissa, näytille. Miksi tätä ei kerrottu jo puhelimessa? Vähän turha reissu, lasku varmaan seuraa perässä...

Ainoa hyöty oli toki se, että nyt tiedoissani on sitten merkintä että kävi näin. Jos jalat alkavat enemmän reistailla, tai muuta. Totesi vain, että raskaana näitä tulee. Kivasti muuten ensiavun nainen kysyi ensiksi, että tulenko päivystykseen vai synnyttämään. :p Olin vain, että jos ei vielä pariin kuukauteen synnyttämään. 

Hirveä vapina jäi, vähitellen helpottaa. En kestä oikein verta ja säikähdin. Siksi teksti voi olla sekava, sori.

Hyviä uutisia töistä!

Äitiysloma-asiat alkavat lopultakin selviämään. Nyt näyttäisi siltä, että saan pitää talvilomani ennen äitiyslomaa. Siihen yhdistettynä viikkovapaa, joten se tarkoittaisi että tällä hetkellä erittäin todennäköisesti viimeinen työpäivä ennen lomia olisi siis 24.9. Ei pitkä aika ollenkaan! Varsinkin kun syyskuun alussa on vielä viikon lomautuspätkä, joten tässä olisi pari noin kahden ja puolen viikon jaksoa. Jaksaa jaksaa!

 

Eihän tämä töissä olo hirveästi enää kiinnosta, kun tietää että kohta tulee niin pitkä vapaa. Kroppa on kyllä kestänyt paremmin kuin edellisen loman jälkeen, jalkoja ei ole muuta kuin vähän kivistellyt välillä ja selkä ei ole juurikaan reistaillut. Toki nyt minulla on lupa istua välillä ja pitää extra taukoja, joten voi vaikuttaa asiaan. Joinakin päivinä vain on tuskaa, kuten tänään kun on koko ajan vessahätä. Ja sitten kun olet yksin sen neljä tuntia illasta, niin etpä pääse niin helposti. Niin, kaunis ajatus että voi pitää niitä taukoja, mutta kun näin syksyllä vuorot on tehty niin että olet helposti 4-6 tuntia yksin, siinä on mahdollisuus jäädä jo lakisääteiset tauotkin pitämättä. Näin meillä, tosi kivaa.

 

Pakko kertoa vielä esimerkki esimieheni jahkailusta, josta olen täälläkin niin monesti valittanut. Hän soitti meidän kaikkien pomolle, että onko tämä minun talviloma-asia mahdollinen. Tämä pomo sanoi että hänen puolestaan kyllä, mutta hän haluaa tarkistaa vielä palkanlaskennasta firman käytännön, että kaikkia kohdellaan varmasti samalla tavoin. Nythän loma tulee pidettyä vähän ennakkoon, kun virallisesti talvilomakausi alkaa meillä lokakuussa. Hän sitten laittoi sähköpostia esimiehelleni, että asia on ok, onnistuu. Noh, esimieheni sitten kertoi tämän minulle ja jaaritteli vielä että kyllä se nyt aika varma on, melko varmasti se nyt onnistuu, ehkä jos ei palkanlaskennassa ole mitään sitä vastaan jne. Ööö... niin, eikös sinne juuri soitettu ja kysytty? Käytännössä asia on siis varma, olen niin tottunut ja oppinut esimieheni rasittavaan empimiseen että en jaksa stressata.

 

Vähän sain itsekin vaikutelman, että haluavat minut pikkuhiljaa jaloista pois, jos tuo nyt onnistuu niin olen inventaarion aikaan jo lomalla, eipähän tarvitse sitten ottaa stressiä että jaksanko osallistua. 

Stressiä painosta

Kirjoittelenpa tässä aikani kuluksi varmasti monen mielestä niin pinnallisen postauksen että huh, mutta uskoisin että joku jakaa samanlaisia ajatuksia ja pelkoja kanssani. Tajusin tuossa yksi päivä, että minä en tosiaan nauti raskaudesta pätkääkään. Siis en yhtään. Vaikka olenkin päässyt melko helpolla ainakin tähän asti, kaikki esimerkiksi ulkonäköön liittyvät muutokset ovat olleet pelkästään negatiivisia. No tukka on ehkä vähän paksuuntunut joo, mutta se on ollut pitkä ja paksu muutenkin, todennäköisesti sekin menee vaan pilalle sitten imetysaikaan. :/

 

Paino on sellainen asia, mistä olen nyt raskaana ottanut vähän stressiä, vaikka onhan se periaatteessa tyhmää. Minulla ei ole ikinä ollut mahaa, vaan se on aina ollut litteä ja sainpa juuri treenattua itselleni vielä kivat vatsalihakset, jotka nyt loistavat poissaolollaan. Ahdistaa jotenkin kamalasti se että mikä osa painosta on vauvaa, mikä läskiä, jota varmaan salakavalasti saattaisi nyt tulla, vaikka olenkin koettanut jättää herkuttelun mahdollisimman vähiin, sorrun siihen kyllä aina välillä. Nyt viikolla 28 painoa on tullut 4 kiloa, no ei tämä varmastikaan liikaa ole, vaikka itse vauvan painohan onkin vain noin kilon verran. En voi kuitenkaan mitään että pelottaa, juurikin se että miten paljon painoa meinaa vielä tulla. Yhtään ylimääräistä ei haluaisi, tarpeeksi raskasta henkisesti muutenkin. Painoindeksini ennen raskautta oli 19. Kerkesin juuri kasvatella lihasmassaa muutaman kilon. Sitten kuulee näitä juttuja, että osalle on tullut 20-30 kiloa...

 

Mahan näkyminen on kanssa minulle rankka paikka, sitä kun ei saa enää oikein vaatteilla piiloon. Ja vielä on kuitenkin viikkoja jäljellä... mahdottoman iso se toki ei ole, mutta friikkiä kun edestä sitä ei juuri huomaa, sitten sivusta näyttääkin ihan pullerolle. Lantio on levinnyt jonkin verran myös. Neuvolasta kyllä sanottiin alkuun, että kovin isoa mahaa minulle tuskin tulee. Sehän alkoi näkyäkin vasta muutamia viikkoja sitten. Kuulemma kun on pitkä selkä ja leveä lantio, kohdulla on tilaa olla siellä, eikä maha tule niin paljoa eteen. Mutta silti, aina jos joku huomauttaa jotakin mahastani, otan sen raskaasti. Loukkaannuin kun kaverini totesi viime viikolla, että "kylläpä mahasi on selvästi isompi, kuin viimeksi kun näimme". Niin, näimme edellisen kerran kolme päivää aiemmin. Toki sekin vaikuttaa millainen vaate on päällä ja ilmeisesti myös vauvan asento, olen huomannut että joinakin päivinä maha on todella pieni ja toisina taas jotenkin enemmän ulkoneva, tosin se saattaa sitten "korjaantua" muutamassa tunnissa.

 

Töihinkin tullessa ensimmäinen kommentti oli tietysti että "no johan se maha on kasvanut". Kiitos, hyvillä fiiliksillä siis. Pitäisi valita uutta työvaatetta, joten ajattelin että johan tuota olisi sama marssia täällä reilusti maha esillä, eikä koettaa sitä enää peitellä, kun ei se peity kuitenkaan. Kai sitä pitäisi opetella olemaan raskaana.

 

Noin muuten töihin paluu sujui ihmeen kivuttomasti, kirjaimellisesti. Asiat eivät kyllä ratkenneet juurikaan suuntaan eikä toiseen, mutta ainakaan yli 7 tunnin päiviä minulle ei pitäisi tulla, jo tehtyjä vuorojakin fiksattiin sillä tavoin. Jalkoja kiristeli vähän ja mahaa vihloi välillä, mutta muuten suht hyvin meni siihen mitä pelkäsin. Minulle oli myös varattu jonkin verran tietokoneella tehtäviä hommia, mutta jalkojen päällä siinäkin ollaan, joten enpä tiedä auttoiko nyt sinällään mitään. :)

 

Asian vierestä, osaako joku kertoa, miksi joskus maha menee ikävän kireän tuntuiseksi? Mitään kipua ei tunnu, vaan kiristää ja se tuntuu liian pinkeältä. Vaikea selittää. Etenkin jos sattuu juuri olemaan vaikka kävelemässä, se tuntuu aika tuskaiselle. Eikä loppujen lopuksi kestä pitkään, onko tässä nyt kyse niistä harjoitussupistuksista tai jotain? Jos on mahdollisuus päästä pitkälleen, se jotenkin tuntuu korjaavan asian nopeasti.

Äitiyspakkaus ja hoitopöytä

Tänään se äitiyspakkaus lopulta saapui, melko nopeasti, pari viikkoa sitten vein hakemukset Kelaan. Olinkin sitä jo odotellut, kun aika pian hakemuksien jättämisestä tuli tieto, että pakkaus on lähetetty. Tosin muissa päätöksissä näköjään kestää vielä, niitä odotellessa koska tarvitsisin tietoja mm. liittoon. 

Pakkaus olikin sinällään ihan positiivinen yllätys, sinänsä ei varmaan kukaan ihmettele, etten ollut juurikaan sisältöön tutustunut ennakkoon. :D Sen tiesin että uudistetussa pakkauksessa on paljon pöllö-kuoseja, jee! Myös värimaailma oli minulle mieluinen, niin paljon kaikkea vihreää. Oli siellä toki pari ällötystäkin ja ei ihan nappaa myöskään tuo valkoinen väri, mutta hyvä setti silti kaikenkaikkiaan. Päivällä menikin mukavasti aikaa niitä hypistellessä. Pahoittelut jälleen surkeasta kännykkäkamera kuvanlaadusta! 

Tässä suosikkini:

Ja tässä inhokkini:

Varsinkin tuo vauvanpaskan värinen ruskea, siis aivan kamala! Ihan liian retro minun makuuni. En sitten tiedä mikä noissa pilvissä tökkii, ei vaan nappaa ollenkaan. 

Olen sillä tavalla pessimisti että ei oikein huvita hankkia mitään tavaraa ennakkoon, kun pelottaa että entä jos sattuu vielä jotain. Vaikka sitten olen tullut siihen tulokseen, että pakkohan se on. Vietimme taas vaihteeksi äidin kanssa shoppailupäivää alkuviikosta ja mukaan tarttui kyllä muutamia lasten ale-löytöjä. Itselle on nyt niin hankala ostella mitään, kun tuo maha...

Suunnitelma ostaa neutraaleja molemmille sopivia värejä ja vaatteita, meni ns. päin helvettiä heti alkuunsa. On tuossa yksi body, joka kävisi myös pojalle. :p Meille on nyt kahdesti ultrassa tyttöä luvattu, että pidetään sormet ja varpaat ristissä! 

Kauppareissun ensisijainen tarkoitus, oli ostaa Ikeasta hoitopöytä. Äitini sen netistä bongasi ja minä olin heti aivan myyty. Ihanan tyylikäs mielestäni, näyttää ihan kunnon huonekalulle. Kyseinen malli tosiaan toimittaa sekä hoitopöydän, että lipaston virkaa. Kyllä minä paljon mieluummin tällaista olohuoneen nurkassa pidän, kun jotain perus hoitopöytää! En muutenkaan halua asunnosta liian lapsiperheenkodin näköistä, vaikka siltä ei liene voi täysin välttyä. Mutta kuitenkin, joku tyyli on pakko saada säilyttää. 

Samalla reissulla hankimme myös tällaisen, kun oli niin täydellinen väri meille. Omamme on vielä muovipussissa, joten lainaan kuvaa Ikean sivuilta:

Ensi maanantaina pitäisi palata töihin ja alkaa hermostuttaa, pelottaa miten paljon jalkoihin taas koskee ja muutenkin, että miten jaksan. Lomalla ei ole kyllä juurikaan mitään ongelmia ollut. Jotenkin vaan tympäisee seisomatyö jo valmiiksi, jos saa taas tauot tihrustaa itkua kun sattuu, kuten ennen lomaa. Mahakin jos tästä kasvaa... Muutaman kerran olen joutunut lomalla esimiehen kanssa puhumaan puhelimessa ja aina sieltä aletaan jaaritella, että onko maha kasvanut ja miten jaksan. Tarkoittaa varmaan hyvää, mutta on ihan todella rasittavaa. Varsinkin kun aina lisätään se todettuani että eipä ole maha mitenkään turhan iso, niin "onko se kuitenkin kasvanut käyrien mukaan". Hän myös vuodattaa kaikki minun niskaani, kuten sen että mitähän tehdään, kukahan tilalleni tulee, mitähän nyt kun en voi varmaan osallistua inventaarioon viikko ennen äitiyslomaani (juu en aikonut) ja muuta vastaavaa. Ei välttämättä kuulosta pahalta, mutta pomoni on rasittava hössö, joka vetää turhaa stressiä asioista ja tekee kaiken vaikeimman kautta, joten kyllästyttää. Odotan kieltämättä äitiyslomaa! 

Voihan se olla että töihin paluu on mukavaakin, olen nyt kaksi päivää ollut vain kotona ilman meikkiä ja vaihtanut järjestystä ja siivonnut. Sain eilen itseni niin väsyneeksi, että huimasi ja mahaa kiristeli, tänään on ollut sitten pakko tehdä vähän rennommin. Yläkerta on vielä painajainen ja huomenna jatkuu ainakin varaston siivouksella, hirveä tarve heittää turhaa tavaraa pois. Onneksi mieheni on koko päivän bändinsä kanssa nauhoituksissa, joten saan mellastaa rauhassa. :p Luulin että tällainen vimma tulee vasta loppuraskaudessa, mutta tuli huoli, että entä jos ei sitten jaksakaan!

Rv 27

Alle 3 kk laskettuun aikaan, huh huh... voisi pistää jännittämään! Mutta toisaalta, mielestäni raskaana olo ei ole koko aikana ollut yhtään mukavaa tai millään lailla nautittavaa, joten odotan kyllä sitä että vauva syntyy. Kyllä, minä! Odotan että saan vauvan! Kun se nyt siellä masussa kerran on, niin pitäähän se poiskin saada. 

Olisi viimeinen viikko kesälomaa ja olo on levoton, en osaa relata en yhtään. Nukun huonosti, yhtäkkiä 6 tuntia unta saattaa riittää niin että herään virkeänä välillä 5-7, sitten jos koetan vielä saada unta, pyörin sängyssä miten sattuu. Olen oppinut nukkumaan kyljelläni, mutta tuollaisina levottomina pyörimishetkinä nukun miten sattuu ja herään monesti selälläni. Aamulla sitten olo on hieman huono ja tuntuu, ettei happi kulje kunnolla. Onneksi se tunne menee äkkiä ohi. Näen myös paljon unia, levottomia nekin. Toissa yönä näin unta miten kuljetimme vauvaa salikassissani kaikkialle, pitäisiköhän tuota hankkia jotakin tavaraa jos mieli rauhoittuisi.

Mutta en tosiaan tykkää, en mahan kasvamisesta, en suonikohjuista, en siitä että joudun vahtimaan syömisiäni, tai etten saa napata Buranaa silloin kun siltä tuntuu. Vain muutaman asian mainitakseni. Haluan olla normaalisti! Väillä tulee edelleen itkukohtauksia, kun tajuaa ettei muuten enää koskaan olla "normaalisti". Meitä on sitten kolme.

Tuli tuosta ruokahommasta mieleen, kun putsasin tänään 10 kiloa mansikoita, huh. Osan pakkaseen, osan syötäväksi. Mutta niin, törmäsin sitten sattumalta yksi päivä aiheeseen, että osa raskaana olevista pesee mansikat ennen syöntiä? Siis mitä ihmettä, ei ole käynyt edes mielessä. Toki putsatessa olen katsonut marjat sen verran tarkemmin, ettei ole multaa tai muuta roskaa, mutta mikään pesu ei ole kyllä suoraan sanottuna tullut edes mieleen, ikinä. 

Missään saamissani lapuissa ei ole mansikoista varoiteltu, eikä kyllä neuvolassakaan ole ollut puhetta. Itse kerätystä mustikasta vain, että voi huoletta käyttää suoraan pakkasesta. Että kiva, mansikkaa olen syönyt tänä kesänä melkoisen paljon, ihan tuota kotimaista. Tuleeko taas vuoden paskamutsi-titteli, en nyt sitten tiedä olenko onnistunut aiheuttamaan vauvalle jonkun vaaratilanteen. Toivottavasti en. Juuri tällaiset asiat minua turhauttaa kamalasti, eipä ole ensimmäinen kerta raskausaikana kun olen syönyt vahingossa jotain, mitä ei saisi. Tai nyt en edes tiedä, olenko toiminut jotenkin hölmösti vai en. Mutta kun jos ei ole missään varoitettu, en nyt tosiaankaan ala googlaamaan jokaista syömääni ruoka-ainetta!

Asiasta toiseen, eilen minulla oli mielenkiintoisena iltalukemisena "välilihaöljyt", siinä muuten ällö sanahirviö. Törmäsin aiheeseen joskus alkuraskaudesta ja nyt kaivelin sen uudestaan esiin. Ei mitään käsitystä toimiiko oikeasti, mutta todellakin aion kokeilla, kaikkea mikä saattaa vähänkin auttaa ettei kokemus olisi niin epämiellyttävä. Öljyistä tietoa etsiessä löytyi tietenkin ihania kommentteja, että miten siitä huolimatta repesi perse ja pelit ja vehkeet, arvatkaapa alkoiko hirvittää, taas!

Öljyistä luettuani päädyin Weleda merkkiseen, vaikutti kivan luonnonmukaiselta. Saa esimerkiksi ihan Sokoksilta, tosin meidän Sokoksellamme ei ollut, en löytänyt ainakaan. Tilasin siis Sokoksen verkkokaupasta, helposti ja nopeasti kuin pornoa! Tulee vielä lähi S-marketin pakettiautomaattiin, ilman postikuluja. 

Siitäpä sitten vain rasvailemaan ja venyttelemään viikosta 34 eteenpäin, voi näitä raskauden iloja, millaista mukavaa ajanvietettä löytyykään! 

Sieluun sattuu

Ei pitäisi oikeasti varmaan kierrellä kaupoissa, kun sormet syyhyää vaatteiden perään ja visa kuumottelee laukussa. Sitten muistat että niin, timmi maha on poissa, lantio on levinnyt ja muuta ihanaa. On niin järkyttävät shoppailun tuskat, etten kestä. Lasten juttuja ei huvita ostella, että se ei nyt tätä asiaa auta. 

Olen juuri sellainen että bongailen lehdistä ja tv:stä kivoja ideoita, joita sitten sovellan ja yhdistelen. Nyt tuntuu että luovuus kuihtuu kokonaan, kun joutuu käyttämään mukavia vaatteita.

Siivosin tänään vaatekaapista sellaiset housut pois kiusaamasta, jotka eivät nyt mahdu jalkaan. Niistä tuli matkalaukullinen, joka ei meinannut mahtua kiinni. Survoin sen äksynä vaatehuoneeseen, kaappiin jäi lähinnä legginsejä, yhdet mammafarkut ja muutamia trikoohousuja. Kaikista tuskaisinta oli eilen, kun keksin että haluan suunnilleen tällaiset housut;

Kiertelin Seppälän alessa muuten vain ja eikös vastaan tulleet juuri tuollaiset hintaan 15€!!! Siis milloin edes käy niin, että jos haluat jotain, löydät sen heti alesta. Tuntui siis niiiiiin pahalle, etten osaa edes sanoin kuvailla, sieluun sattui ja syvälle. Olin loppu päivän pahalla tuulella. En viitsinyt luonnollisesti edes sovittaa, koska mistäpä tiedän mikä koko on passeli kunhan saan oman kroppani taas takaisin. Äksysin sitten loppu päivän sitä että vielä kolme kuukautta. Mur!

Päivän kevennys, olimme eilen ystäväpariskunnan luona ja mieheltäni tiedusteltiin, onko hänkin jo tuntenut vauvan liikkeet. Mieheni sanoi että joo, tuntuu jännälle, tule kokeilemaan. Johon ystäväni sitten totesi että hän ei muuten uskalla, kun olen sanonut että jos joku mahaani koskee, katkaisen käden. En nyt tällaista muista, mutta kuulostaa kyllä ihan minulta... :D 

Tosiasiassa en halua että kukaan koskee mahaani, ahdistun siitä kamalasti. Tänään jouduin keskelle tuollaista painajaista, kun olimme syömässä anoppilassa, jossa oli myös mieheni täti. Hän asuu ulkomailla, joten emme näe kovin usein ja eikös heti tervehdittyä käsi mennyt vatsalle, kun istuin ruokapöydässä syömässä. Että kivaa... Siitä alkoi sitten jankutus noin viiden minuutin välein että joko vauva potkii ja minua ahdisti koko aika, että milloin mahassa ollaan taas kiinni. Vielä hän tätä yritti kun oli lähdössä ja silloin jo työnsin käden pois ja valehtelin sujuvasti että vauva ei vielä juuri potki, liikkuu todella vähän. Tosi asiassa kahvia juotuani vaavi alkoi riehua niin kovaa että koko maha tärisi jopa paidan läpi, siinä sitten sohvalla polvia koukkuun ja kättä vatsan päälle, sekä koiraa kainaloon suojaksi, miettien että koeta nyt hemmetti pentu käyttäytyä!