Ei pitäisi oikeasti varmaan kierrellä kaupoissa, kun sormet syyhyää vaatteiden perään ja visa kuumottelee laukussa. Sitten muistat että niin, timmi maha on poissa, lantio on levinnyt ja muuta ihanaa. On niin järkyttävät shoppailun tuskat, etten kestä. Lasten juttuja ei huvita ostella, että se ei nyt tätä asiaa auta.
Olen juuri sellainen että bongailen lehdistä ja tv:stä kivoja ideoita, joita sitten sovellan ja yhdistelen. Nyt tuntuu että luovuus kuihtuu kokonaan, kun joutuu käyttämään mukavia vaatteita.
Siivosin tänään vaatekaapista sellaiset housut pois kiusaamasta, jotka eivät nyt mahdu jalkaan. Niistä tuli matkalaukullinen, joka ei meinannut mahtua kiinni. Survoin sen äksynä vaatehuoneeseen, kaappiin jäi lähinnä legginsejä, yhdet mammafarkut ja muutamia trikoohousuja. Kaikista tuskaisinta oli eilen, kun keksin että haluan suunnilleen tällaiset housut;
Kiertelin Seppälän alessa muuten vain ja eikös vastaan tulleet juuri tuollaiset hintaan 15€!!! Siis milloin edes käy niin, että jos haluat jotain, löydät sen heti alesta. Tuntui siis niiiiiin pahalle, etten osaa edes sanoin kuvailla, sieluun sattui ja syvälle. Olin loppu päivän pahalla tuulella. En viitsinyt luonnollisesti edes sovittaa, koska mistäpä tiedän mikä koko on passeli kunhan saan oman kroppani taas takaisin. Äksysin sitten loppu päivän sitä että vielä kolme kuukautta. Mur!
Päivän kevennys, olimme eilen ystäväpariskunnan luona ja mieheltäni tiedusteltiin, onko hänkin jo tuntenut vauvan liikkeet. Mieheni sanoi että joo, tuntuu jännälle, tule kokeilemaan. Johon ystäväni sitten totesi että hän ei muuten uskalla, kun olen sanonut että jos joku mahaani koskee, katkaisen käden. En nyt tällaista muista, mutta kuulostaa kyllä ihan minulta... :D
Tosiasiassa en halua että kukaan koskee mahaani, ahdistun siitä kamalasti. Tänään jouduin keskelle tuollaista painajaista, kun olimme syömässä anoppilassa, jossa oli myös mieheni täti. Hän asuu ulkomailla, joten emme näe kovin usein ja eikös heti tervehdittyä käsi mennyt vatsalle, kun istuin ruokapöydässä syömässä. Että kivaa... Siitä alkoi sitten jankutus noin viiden minuutin välein että joko vauva potkii ja minua ahdisti koko aika, että milloin mahassa ollaan taas kiinni. Vielä hän tätä yritti kun oli lähdössä ja silloin jo työnsin käden pois ja valehtelin sujuvasti että vauva ei vielä juuri potki, liikkuu todella vähän. Tosi asiassa kahvia juotuani vaavi alkoi riehua niin kovaa että koko maha tärisi jopa paidan läpi, siinä sitten sohvalla polvia koukkuun ja kättä vatsan päälle, sekä koiraa kainaloon suojaksi, miettien että koeta nyt hemmetti pentu käyttäytyä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti