Kastajaiset, joulu, stressiä, ahdistusta...

Siis mihin tämä aika menee! Toisaalta taas se etenee tuskallisen hitaasti. Nyt kertakaikkiaan yläkerta kera tietokoneen on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana, että bloggaus on aikamoinen haaste. Neiti nukkuu nyt ja olen yksin kotona, joten oksennetaan kaikki kuulumiset sitten samaan postaukseen. 

En nauti tästä vauva-ajasta yhtään. Yllättikö? Enhän minä ole sellainen ihminen, joka tykkää jumittaa lapsen kanssa kotona. Minua turhauttaa etenkin tämä vaihe kun hoidat vain, eikä lapseltakaan tule mitään vastakaikua, itkua pelkästään. Muutamia hymyjä on alkanut välähdellä harvakseltaan, neidillä on ikää kohta 7 viikkoa. Toki hoidan lapseni hyvin, ei siinä. Mutta en vain nauti olostani. Olisi kiva esim. käydä joskus ihmisten ilmoilla, edes vähän kaupungissa shoppailemassa. En ole viimeiseen kahteen viikkoon käynyt juuri lähikauppaa kauempana. Välillä minua ahdistaa kun tuntuu että olenko edes kiintynyt tuohon lapseen, mutta ne tunteet tulevat ja menevät, ei tämä siis ehkä vielä ole minkään masennuksen puolella. 

Meillä oli kastajaiset 20.12 ja neiti sai nimen, joka on kaikkien mielestä älyttömän kaunis. Nimiasioista minulla olisi paljonkin höpötettävää, mutta säilytetään nyt joku yksityisyys vauvallekin. Kriteerit olivat kuitenkin kansainvälinen, aavistuksen fantasiahenkinen, mutta täytyy kuitenkin löytyä nimipäivät kalenterista. Nappiin meni. 

Kastajaisista otin kauheaa stressiä, koska pidimme ne kotona ja kämppä oli kuin pommin jäljiltä. Vaikka äiti olikin auttamassa muutaman päivän, kiire meinasi tulla. Lisäksi hössötin vielä leipomisen kanssa ja pyöräytin viisi kakkua, mikä oli vähän ylilyönti. :D Se koristelushow aamulla oli ihan kamala. Kastajaiset menivät kuitenkin enimmäkseen hyvin ja niistä jäi mukava fiilis. Ainoa miinus anoppi, joka veti jostakin syystä kamalaa esitystä koko ajan, ei osannut olla pälättämättä edes toimituksen ajan, mikä ns. *itutti. Mutta sille ei voi nyt mitään, en lähde erittelemään asiaa enempää ettei verenpaineet nouse turhaan. :p Pappina toimi meidän vihkipappimme, se oli kyllä parasta. <3

Jee voittajafiilis, nimi annettu!

Meillä oli vielä lääkärineuvola 23. päivä kello 14.30, eli ei joululoman viettoon ihan helpolla! Onneksi kaikki oli hyvin, painoa oli silloin 4,7kg ja pituutta 57cm, eli neiti kasvaa edelleen vauhdilla. Olin ristiäisistä kauhean väsynyt ja neuvola oli viimeinen stressi ennen joulun pyhiä, jolloin mieskin oli vapaalla. Niinpä sitten keskiviikko iltana oloni meni yhtäkkiä oudoksi ja kuume nousi 38,5 asteeseen. En meinannut uskoa, ei tuntunut kuitenkaan niiiiiin kipeälle olo. Nappasin buranan ja panadolin ja menin nukkumaan ja nakitin vaavin hoidon miehelle sinä yönä. Aamulla kuume oli poissa, eikä ole palannut. Epäilen syyksi kertakaikkiaan väsymystä. Tietysti ensin mieleen tuli mahdollinen rintatulehdus yhytäkkisen kuumeen takia, mutta kun muut oireet puuttuivat. Toinen rinta aristi ehkä vähän, mutta ei sinänsä mitenkään epänormaalilla tavalla. No, onneksi en tullut kipeäksi, mutta tahtia pitäisi ehkä nyt vähän höllätä. Syömisetkin ovat edelleen mitä sattuu, ei pelkästään joulun takia. En varmasti saa tarvittavia vitamiineja. Turhauttaa ja ärsyttää niin paljon kaikki! 

Joulu on nyt takana, mutta kohta on sitten kolmekymppiset, että se siitä stressin vähenemisestä. :D Onneksi viikon päästä pääsen lopultakin hierontaan, kroppa on jossakin aivan kamalassa kunnossa, synnytyksestä ja vauvan kantelusta. Ei taida ihan yksi kerta riittää. Ehkä se taas tästä, nyt vaan on vaikeaa löytää valoisia puolia asioista. Hoitoapua on onneksi tarjolla, mutta miinus puolena minulle tulee tunne että anoppini yrittää omia vauvaa (leijonaemo, heh) joten otan toki stressiä siitäkin. Ei hän toki tätä kovin usein näe, joten lienee vain innokas. Onhan tämä kaikille vielä uusi tilanne, toivon että se hössötys vähitellen rauhoittuu. Oikeastaan enemmän toivon, että mieheni pikkuveli paukauttaisi tyttöystävänsä paksuksi. ;)

Imetystä ja eka neuvola

Tänään on niin kuin sellainen päivä, että en ole hirveän iloinen. Nyt on kuitenkin hetki aikaa istua koneelle, niin koetanpa kirjoitella tänne jotain. Aamu oli kaoottinen. Yöllä sinänsä sai unta, vaikka vaavilla olikin ihme vinkunaa ja kitinää läpi yön. Mahavaivoja ilmeisesti. Se myös puklautteli yöllä taas aika paljon ja välillä minua huolestuttaa sekin, että mikä on normaalia? Kun en tiedä! Ainakaan alustaksi laitettu harso ja pyyhe ei riittänyt pitämään lakanaa puhtaana ja myös body oli ihan märkä, tähän pyykin määrään meinaa seota, varsinkin jos nukkuu meidän sängyssä ja sotkee isot aluslakanat. Muutamana yönä myös vaavin nenä on mennyt tukkoon, enkä tiedä miksi. On meillä se "niistäjä", mutta senkin käytöstä tulee kauhea huuto. Aamun raivareiden lisäksi koira oli paskonut olohuoneen matolle niin reilusti että se piti pestä, sillä on vielä joku mustasukkaisuus/hylätyksi tulemisen pelko meneillään. Eli kyllä, tänään ns. *ituttaa ja huolestuttaa kaikki.

Mutta olen uhkaillut että kirjoitan imetyksestä, no niin. Minun suhtautumiseni imetykseen on se, että se on mielestäni luonnotonta ja ällöttävää, sanoin jo neuvolassa ennen synnytystä, että jos voisin valita, en imettäisi. Tiedostan kuitenkin että siitä on hyötyä vauvalle, joten koetan kärsiä ainakin sen pakollisen puoli vuotta, jos maito riittää. Yhteiskunnan painostus asian suhteen on melkoinen, joten tiedän että minua pidetään huonona äitinä ajatusteni kanssa. 

Voitte lukea tarkemmin esimerkiksi sairaala postauksesta, miten perseelleen kaikki lähti heti menemään. Maitoa tosiaan ei tullut alkuun riittävästi, vauva näki nälkää, jne. jne. Jouduin myös käyttämään rintakumia, koska muuten imeminen ei onnistunut. Vauva ei ole koko aikana ollut yhteistyökykyinen imemään, koska kärsivällisyys ei riitä. Ruokaa pitää saada ja heti. Vaavi vetää sellaiset raivarit rinnalla, että sitä ei kuuntele kukaan. Jäykistää itsensä ja rääkyy niin kuin piru, siinä kyllä itselläkin stressi kasvaa jonnekin aivan uusiin ulottuvuuksiin, ei, meillä ei siis bondata tätä kautta. En tajua miten sain sairaalassa imetettyä edes jonkin verran, koska kotona se on onnistunut noin kaksi kertaa, kuminkin kanssa. Enkä ole kyllä enää jaksanut edes yrittää.

Marssin ostamaan sähkökäyttöisen rintapumpun heti, Spectre merkiltään ja olen kyllä tykännyt. Helppoa ja vaivatonta, eikä juurikaan satu. Meidän vaavi syö siis pullosta. Välillä korviketta, kun oma maito ei pelkästään riitä. Ja kyllä, olen huomannut että myös jotkut kaverini katsovat vähän pitkin nenäänsä, "ai, et imetä?" Juu en. Minä itse olen sinut valintani kanssa, kukaan muu ei tunnu olevan. Alussa mietin itsekin, että teenkö jotakin väärin. Mutta oikeasti, pääsen niin paljon helpommalla, kun vauva ei ole tississä kiinni tuntikausia kerrallaan. Nyt joku muukin voi hoitaa syötön, lisäksi onhan se nyt kätevää, jos olemme kylässä tai muuten liikenteessä. Minä paheksun sellaisia naisia, jotka vetävät tissinsä esiin keskellä kauppakeskusta tai ravintolaa. 

Neuvolassa suhtauduttiin tähän asiaan yllättävän hyvin, kun kuulivat että se on minulle ok. Sanottiinkin että parempi on periaatteessa antaakin ruoka näin, kuin että roikutaan tississä turhaan ja sitten vedetään ilmaa mahaan. Eli koetan nyt vain kestää paheksuvat katseet ja ihmettelevät kommentit, eihän tässä muu auta. Minnekkään imetyspolille en todellakaan mene, se olisi ehkä jo pahimpia painajaisia! Koetin muuten etsiä netistä tietoa miten lisätä maitomäärää pumppaamalla, mutta löytyipä vähän mitään. Niin se näköjään on, että täysi pulloruokinta on ilmeisesti harvinaista yleisen käsityksen mukaan...

Kävimme tosiaan ekassa neuvolassa vauvan kanssa keskiviikkona, siellä oli onneksi kaikki hienosti. Pituus oli 54cm ja paino 3,875g, eli mukavasti oli kasvanut. Pituus huitelee yläkäyrällä ja paino alhaalla, näin pitääkin jos tulee saman mallinen kuin minusta. :p