Supistuksia

Eilen oli jännittävää, kun ystävän kanssa tässä kahvilla istuessa tuli ensimmäisiä erilaisia supistuksia. Sellaisia, ettei oikeasti tarvinnut miettiä että hmmmmm, onkohan tämä nyt sitä. Varsinaista kipua nuo eivät kyllä vielä aiheuttaneet, mutta tunne oli lähinnä sellainen, kuin mahan ympärille olisi vedetty verenpainemittari joka kiristyy. Koko vatsa meni aivan kireäksi ja kovaksi, tunne kulki kyljestä kylkeen. Kiristys oli niin kova, että minusta tuntui ettei henki kulje. Näitä tuli muutamia, sitten valitettavasti loppuivat. Palasivat kyllä vielä kauppareissulla ja illalla, mutta sitten taas hävisivät. Harmillista! Toki on jännittävää, että jotakin taitaa oikeasti nyt tapahtua. 

Vauva oli eilen poikkeuksellisen vilkas, ärsyyntyvätkö ne supisteluista jotenkin? Näitä kiristyksiä seurasi nimittäin aina sarja ärhäköitä potkuja. Kipeä potkiminen on kyllä jatkunut nyt pitkin aamua, tuo pikku riiviö haluaa selvästi vaan satuttaa. 

Serkkuni jolla on kaksi lasta, laitteli eilen sopivasti viestiä ja kyseli kuulumisia. Hän sanoi ettei halua luoda turhaa toivoa, mutta hänellä molemmat synnytyket alkoivat muutama päivä siitä, kun ensimmäiset tuntuvat supistukset saapuivat. Pidetään peukkuja, että meille vielä tulisi se Halloween-vaavi mistä olen koko ajan höpöttänyt! Tosin hän sanoikin sitten viuhtoneensa lenkillä pitkin yötä, etteivät ne supparit vain loppuisi. Siinäkö se virhe nyt oli. :D 

Tällä hetkellä olo on väsynyt ja kärttyinen. Nukuin periaatteessa ihan hyvin, mutta heräsin vailla kuusi, eikä uni enää tullut. Kaikki siis kiukuttaa ja masentaa, kuten se että supistukset katosivat. Ja taas raskaus muutenkin. Vaikka luulisi, ettei ole enää pitkä aika! Pitäisi keksiä jotakin muuta tekemistä, kuin kytätä uusia merkkejä. 

Vauva on tullut uniin nyt parina yönä, lisäksi olen nähnyt unta synnytyksestä nyt muutaman kerran, ettei se mikään pahajuttu ollutkaan, vaan helppo ja meni hyvin. Olo on siis ihmeen rauhallinen ja seesteinen sen suhteen, vaikka kieltämättä aina kun tulee jotakin noita erilaisia tuntemuksia, alkaa jännittää että joko on tosi kyseessä. Toissa yönä heräsin ensin alaselän poltteeseen ja sitten alavatsakipuihin, mutta eivät nekään johtaneet mihinkään kummempaan, vaan katosivat nopeasti. 

Katsokaa miten söpön Hennesin nallepuvun miehen kollegat olivat hommanneet meidän vauvalle! Ihan älyttömän suloinen, 68 cm joten ei tosin heti pääse käyttämään. Aika ihanaa minusta, ottaen huomioon että itsehän en saanut töistä mitään. :D Miehelläni onkin vähän parempi työpaikka, ei siinä...

Neuvolakuulumisia rv 37+4

Ja se oli taas neuvolaa heti aamusta. Kohtasin odottamattomia haasteita, kuten tuskaisen vaikea virtsanäyte, juuri tunti ennen heränneenä ja kupin kahvia juoneena, ei oikein meinannut onnistua. Onneksi sai testin tehtyä kuitenkin, kaikki ok. :p 

Väsyttää ihan kamalasti, nukuin taas melko huonosti. Vessaan heräsin vain kerran, mutta sitten makasinkin valveilla murehtimassa asioita. Yöunet jäivät siis reilusti alle kuuden tunnin. Joten siis, tällainen lyhyt postaus aiheesta.

Kaikki oli hyvin, jopa neuvolassa mitattu verenpaine. En ole ikinä saanut niin alhaisia lukemia missään vähääkään lääkäriä muistuttavassa paikassa, joten uusi ennätys tuli tehtyä. Jalkavaivoista juteltiin ja kerroin huoleni siitä, että miten paljon ne vielä pahenevat, tässähän on pahimmassa tapauksessa nelisen viikkoa jäljellä. Sanoi kyllä että sinänsä tulehduksetkin ovat rauhallisia, jos kerran Hirudoid fortella asettuvat niin äkkiä. Mutta eihän se kivaa ole, ei ole ikinä ollut tällaista vaivaa ja nyt puskee koko ajan uutta! Mutta ei ilmeisesti ole niin akuuttihätä tuon kanssa, että antaisi mahdollisuuden esimerkiksi käynnistykseen. Kivahan se on että oma (mielen)terveys pettää ja mahassa on valmis vauva. 

Painoa on nyt tullut se noin kymmenen kiloa, mikä hieman ahdistaa. Missään muualla se ei kyllä päällepäin näy, kuin mahassa ja tisseissä. Neuvolasta toki oltiin tyytyväisiä, kun ilmeisesti näin hoikilla se 10kg olisi vähän niin kuin minimi. Kivat heille siis. 

Vauvan koosta on itsellä vieläkin vähän huoli, mutta mihinkään ultraan tai arvioon pääsyn saan unohtaa, kun vauva vaikuttaa niin pieneltä. Oli jälleen hieman keskikäyrän alapuolella. Myös maha on neuvolan mukaan niin pieni ja siro, ettei sieltä mitään jättivauvaa voi tulla. Koetan siis lopulta rauhoittua sen asian kanssa. Muuten ultrassa kaikki hyvin, vahvat sykkeet ja liikkuva vaavi. Ja se oli kiinnittynyt! Pää oli niin alhaalla, ettei kasvoja saanut enää ultraan. Eli nyt on neuvolankin lupa vauvalla syntyä, on siis ihan valmis. Toki sieltäkin toivotaan että synnytys käynnistyisi luonnollisesti, antoi vinkiksi tämän kolmen s:n (sauna, seksi ja siivous) uskomuksen, sekä kuulema rintojen hieronnan on väitetty aiheuttavan supistuksia, mutta tätä ei yllättäen ole tieteellisesti tutkittu. 

Mutta tiivistetysti: nyt vauva saa tulla ja kaikki on sikäli hyvin, että voinnin mukaan pitäisi pystyä olemaan kotona mahdollisimman pitkään. Seuraava neuvola sovittiin rv 39+1, katsotaan vieläkö sinne "pääsen".  Ultrassa todettiin myös kivasti että vauvan hartia painaa virtsarakkoa, eli oli vähän sitä mieltä että se vaiva ei tule enää helpottamaan. Ennätys taitaa olla vessaan viisi kertaa yössä, jee!

Mutta hei, nyt mulle niitä hyväksi havaittuja kotikonsteja, miten olette saaneet vauvan ulos? :D 

Kauhea ahdistus

Rv 37+2 ja olen itkenyt koko aamun ihan hysteerisesti, kun en vain jaksa. Tänään pahan olon laukaisi niinkin pieni asia kuin kipuileva suonikohju, se samainen joka puhkesi aiemmin kesällä. Heti iskee pelko, että mitähän nyt taas. Onneksi ainakaan vielä ei särje sentään levossa, mutta juuri eilen sanoin miehelleni, että jos tämä menee hyvin pitkälle, saan viettää loppuraskauden koivet kohti kattoa. :/ En vain jaksa enää. Tuntuu niin epäreilulle, että vaivat eivät parane millään muulla kuin vauvan syntymällä ja siellä se valmis vauva mahassa köllii ja omat oireet vaan pahenevat päivä päivältä. Varmaan fiilikseen vaikuttaa sekin, että viime yö oli ihan hirveä, heräsin vessaan varmaan viisi kertaa. 

Olo on yksinäinen, mutta en jaksa ketään. Ehkä jaksaisin toista raskaana olevaa, tai sellaista jolla kaikki on vielä tuoreessa muistissa. 

Toivon niin kovasti, että vauva syntyisi pian. Jo ihan oman mielenterveyden takia. Ahdistaa myös olla ensikertalainen, kun mistään ei tiedä mitään. En minä tiedä miltä supistukset tuntuu, missä ne tuntuvat, tai mikä kolottelu on mitäkin. Asioita joita olen itse pitänyt "positiivisina" niistä sen enempää tietämättä, niin se että maha on laskeutunut alemmas ja välillä kävellessä tuntuu painetta nivusissa. Muutamana päivänä on ollut epämääräisiä tuntemuksia alavatsalla, sellaista jomotusta kuin että menkat alkaisivat. Mutta ei kuitenkaan kivuliasta. Välillä vetää edelleen mahaa kireän ja kovan tuntuiseksi ja myös alaselkää vihloo, mutta toki nämä kaikki voivat olla vain normaalia raskauteen liittyvää paskaa oloa, eikä viestiä mistään sen ihmeemmästä. Olen herkkä, joten kuulostelen kehoani vähän liiankin tarkkaan. 

Jos olisi jotain keinoja nopeuttaa synnytyksen käynnistymistä, voitte uskoa että tekisin joka ikisen. En vain oikein luota että mikään oikeasti toimii. Kontrollifriikkiä myös ahdistaa, että vaikka olo on sellainen että voisin mennä synnyttämään vaikka heti, niin minusta on kamalaa ettei tätä voi suunnitella kalenterin kanssa, enkä yhtään tiedä milloin ja mihin aikaan se tapahtuu. Olen sellainen ihminen, että jokainen meno on kirjattava ylös. 

Jatkan siis synkistelyä...

Hankintoja

Kaikki kyselee joko meillä on hankittu kaikki vauvaa varten. Enpä tiedä, ei varmaan, mutta alkuun kyllä päästään. Juuri muuta ei huvitakaan ostaa ennen kuin vauva konkreettisesti tulee, toivottavasti ei mene enää kauan! Viikko 37 starttaa pian, eli nythän periaatteessa tätä yhdeksän kuukauden helvettiä on jäljellä maksimissaan 5 viikkoa. Toivon kyllä, että mentäisiin lähempänä 2-3:a. Päivääkään en ole nauttinut jos ei ole vielä tullut jollekin selväksi, en jaksa odottaa että saan vauvan ulos! 

Loppuraskaus ei muutenkaan ole mitekään mukava. Jonkin verran närästää edelleen, mikä on ärsyttävää, kun koskaan ei ole ollut niitä vaivoja. Huimaus vaivaa myös edelleen vaihtelevasti oikeastaan päivittäin. Hartiaseutu on kyllä kamalan jumissa, etenkin yläselkä ja lavat, olo on tukala välillä. Muutenhan tälle ei oikein tosiaan syytä ole, kun hemoglobiini ja verenpaineetkin pysyneet hyvinä. No tosiaan neuvolan kommenttihan oli että jo raskaus itsessään voi huimausta aiheuttaa, saati jos on vielä jumissa siihen päälle. Yöt nukun huonosti, lonkkia särkee vaihtelevasti ja välillä jalkoja muutenkin. Nivuskivut on alkaneet välillä vaivata sekä toisinaan paineen tunne kävellessä. Liekköhän vauva sitten alkanut kiinnittyä ja laskeutua? Ainakin mahani on valahtanut alaspäin! Tämä oli itselle ihmeellistä ja hämmentävää. Se on myös jotenkin enemmän edessä. Lenkillä varsinkin tulee harjoitussupistuksia, mutta näistä olen vain tyytyväinen. Neuvolassa sanottiinkin viimeksi, että minulla on ihan oikea asenne supistuksiin. Oikein odotan että tulisipa, että saisi asioihin vauhtia. ;) Kuitenkin jalatkin menevät vain viikko viikolta huonompaan kuntoon, että sikäli myös saisi jo paine masusta poistua. 

Mutta kieltämättä tämä väsymys, huippaus ja ajoittainen pahoinvointi painaa mieltä, kaiken muun ohessa. Vettä pitää juoda paljon ja syödä parin tunnin välein. Millaisien vaivojen kanssa muut kärvistelevät viimeiset raskausviikot? 

Meillä alkaa olla asunto täynnä vauvan tavaraa, mikä ärsyttää. Portaiden alla on vaunut (osa kopista varastossa), autoon on asennettu jo alusta turvaistuimelle ja olohuoneen lattialla on kehto, joka saatiin lopulta hankittua. No se on siinä oikeastaan vaan sen aikaa, että ikävä uutuuden ja maalin haju katoaa. 

Lattialla pyörii myös sitteri, joka tilattiin samasta paikasta sängyn kanssa. Sängyn kriteereinä oli pyörät, ettei tarvitse kannella niin paljon, sekä korkeus, ettei koirat pääse sinne. Tätä mallia voi myös keinutella. Sitterin halusin ehdottomasti olevan vihreä, minut on syrjäytetty jo vaunuissa, niin tästä en nyt joustanut. ;)

Lisäksi harsoja olen alkanut haalia pikkuhiljaa, kun niitä kuulema pitäisi olla reilusti. Olen myös alkanut pohtia, olisikohan aika pakata jonkinlainen sairaalakassi. Mitäköhän sinnekin sitten laittaa. 

Tämä viikko on mennyt yllättävän nopeasti, nyt ollaan taas hieman lähempänä. Välillä on kauhean yksinäinen olo, mutta toisaalta huomaa että kaikkia kavereita ei huvita nyt tavata, kun ei yhtään jaksa mitään jankutusta siitä miten ei ole enää paljoa jäljellä, koetahan nyt rentoutua, nauti yksinolosta jne jne. Juu en, tämä on kropalle niin kauhea koettelemus, että ei paljoa rentouta. Myös vauvan liikkeet alkavat olla aika kivuliaita ja sekin valvottaa, että kyllä, mitä ihanaa aikaa! Ja *itut...

Neuvola rv 36+1

Kylläpä tämä päivä taas jännitti ja hermostutti, ensin aamusta verikokeeseen, joka toivottavasti on jo viimeinen raskauden tiimoilta ja siitä suoraan neuvolaan. Neuvolassa oli nyt eri täti ekaa kertaa, mikä hermostutti. Mutta sehän olikin sitten ihan mukava! Ei pidä sanoa että on hyvä fiilis, koska silloin kaikki on mennyt päin helvettiä aiemminkin. Mutta sanotaan nyt, että oli ihan hyvä ja valaiseva käynti. 

Juteltiin siinä vielä, että mistä tietää milloin pitää lähteä synnyttämään. Sanoi että yleisohjeena on että pitäisi malttaa mielensä sinne viikkoon 38 asti, sitten voin kuulema alkaa rehkiä ihan urakalla ja vauhdittaa asioita itsekin. Sinne on vielä niin pitkä aika! Seuraava neuvola on viikon päästä perjantaina, jospa silloin saisi jo rehkimisluvan. :p Muuten kaikki oli taas oikein mallillaan, painoa on tullut 200g/viikko, eli kuulema voin lohduttautua, että itse en ole lihonut yhtään, vaan kaikki on vauvaa. 

Katsottiin ultralla juttuja ja tältä naiselta sain nyt vähän tarkempaa informaatiota. Hän kokeili ensin käsikopelolla vauvan asentoa ja päätä, pää on kuulema kiinnittymässä. Havainnollisti tätä kuvalla, eli periaatteessa päälaki on jo kiinnittynyt, mutta pään liikuttelu vielä onnistuu, oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa, kirjaimellisesti. Istukka kuulema osoitti kalkkeutumisen merkkejä, eli asteikolla 1-3 ei ole enää 1, vaan jotain välillä 1-2. Alkaa siis vanheta ja rappeutua, mutta ei ole mitään hätää sen kanssa kuitenkaan, tärkeää vaan seurata että vauva liikkuu. Mutta merkit kuulema viittaavat siihen, että ei menisi ainakaan yliajalle. (Vaikka näitä ei voikaan ennustaa tarkasti.) Silti oli hirveän mukava kuulla, että asiat siellä etenevät! Käsikopelon perusteella arveli vauvan olevan pieni ja painavan tällä hetkellä jotakin väliltä 3-3,5kg. SF-mitta jäi hieman keskikäyrän alapuolelle.

Syke oli muuten taas niin vahva, että kysyi onko siellä poika. Sanoin että itseasiassa pitäisi olla tyttö, niin pyöräytti vain silmiään että kylläpä saadaan topakka tyttö sitten. :D (Äitiinsä tullut, ei liene hyvä asia.)

Ainoa mikä oli ikävää, oli se streptokokkinäyte. Nopeastihan se oli ohi, mutta silti. Tulos tulee parissa päivässä, jos ei kuulu mitään on ollut negatiivinen. Eli nyt saa sitten pelätä, aina kun puhelin soi. :/ Eihän siinä muuta, mutta positiivinen tosiaan meinaa sitä, että sitten heti kun alkaa supistaa, sairaalaan antibioottitippaan. Eli ei ole mahdollista odotella synnytyksen alkua kotona. Positiivisiahan on 30% raskaana olevista, eli ihan reilusti... koetti vain tsempata että pitäisi ajatella se niin, että näin vältytään vauvan turhalta infektiolta, ettei pieni sitten joudu heti teholle ja lääkitykselle. Eihän sekään kiva ole, itsellehän tuosta ei vaaraa ole ja virus on elimistössä kaikilla. Pidetään peukkuja, että olisi nega kuitenkin!

Jaloista kommentoi että voin jatkaa vain rasvaamista, kun ovat menneet parempaan suuntaan. Pelkäsin hieman, että laittavat vielä lääkäriin, mutta tältä erää sekin asia ok!

Loppuraskauden äksyilyä

Väsyttää, kyllästyttää... Laskettuunaikaan on kuukausi ja nyt sitten näköjään joutuu jättämään salinkin pois. Ei vaan jaksaminen ole sitä samaa luokkaa, parina kertana nyt huomannut että sitten loppu päivän on huimannut ja ollut outo olo, joten eipä ehkä enää kannata. Myöskin epämääräiset kivut alkavat haitata, milloin sattuu nivusiin, milloin pakaraan... nyt sitten keskitytään vaan lenkkeilyyn, että saa edes raitista ilmaa ja jaloissa veri kiertää.

Haluan tuon lapsen nyt vaan masusta pois, että pääsee taas pikku hiljaa omaan kroppaansa takaisin! Nyt vaan kärvistellään päivä kerrallaan ja odotellaan. On niin outoa, kun vointi on mitä sattuu. Välillä huimaa, tai muuten vain väsyttää, käyt jossain niin sitten et jaksa loppu päivänä muuta kuin maata sohvalla. tätäkö se nyt on? On aivan todella vaikeaa tottua, kotona olisi kaikkea puuhaa ja minua stressaa kamalasti, kun en jaksa. Tuntuu ihan siltä että lusmuan tahallani kotitöistä. 

Sekin ärsyttää, että kaikki rintsikat puristaa TAAS. Ei ole montaa viikkoa, kun hankin muutamat uudet että oli helpompaa olla ja nyt tuntuu että nekin painavat, mitähän tässä enää kohta keksii. Mieli on maassa melkein joka päivä, liikaa aikaa keskittyä omaan epämääräiseen oloon. Neuvola on ensi tiistaina, sitten taas katsotaan missä mennään. Ongelmaksi on muodostunut myös se että edelleen tuntuu, etten osaa syödä tarpeeksi. Se 3-4 tunnin väli ei meinaa enää riittää, vaan olo saattaa olla hyvinkin heikko. Ihan oikeasti pelottaa, että mitähän vielä.

Kävin muuten eilen siellä "vauvaperheyksikön" psykologilla, johon laittoivat pelkopolilta lähetteen. Ja se oli kyllä aivan täyttä paskaa, en voi suositella. Siis ihan hirveä käynti, koko eilinen oli pilalla. Itkuksihan se meni ja ahdisti, kun jankutettiin vaan pelkojeni syitä, mitään apua tai kommenttia en saanut, kaiveltiin vain että "miksi", "miltä se tuntuu", jne. Mietin että mistähän tämäkin täti palkkansa ansaitsee. Ymmärsin käynnin syyksi että pääsisin lopuistakin synnytyspeloista eroon, mutta eipä noita edes käsitelty. En myöskään jaksa kuunnella lässytystä että miten vauva, mitä tunteita se herättää, millainen persoona sieltä on tulossa, sanoin monta kertaa, että vauva ei ole tässä mikään ongelma, vaan loppuraskaus!!! En minä osaa ajatella vauvaa vielä persoonana, se on vain edelleen joku epämääräinen loinen mahassa. Mutta en ole tästä yhtään huolissani, uskon sen kiintymyksen sieltä tulevan, kunhan syntyy. 

Koetimme käsitellä myös esim. ulkonäköpelkojani, johon sain sitten lähinnä kommenttia että eikö mielestäni naisesta saa näkyä se että on äiti, sellainen pyöreys ja pehmeys. Tässä vaiheessa tuohduin jo että itseasiassa ei tosiaankaan mielestäni saa, enkä muuten aio itse olla sellainen hänen kuvailemansa "äiti". Niin kammottaa tuo asenne, että sitten kun ollaan "äiti", millään muulla ei ole enää mitään väliä. 

Juu en aio mennä uudestaan, nyt pitäisi vaan vielä soittaa tuolle tädille ja perua seuraava aika... en nimittäin todellakaan ala kiusata itseäni enempää. Eiköhän synnytyspelot nyt hoidu ihan sillä, että ajattelen jalkavaivojen katoavan ja pääsen taas hoitamaan itseäni! 

Loppu päivän puuhastelinkin sitten kastemekkoa, mutta eipä tuo paljoa piristänyt. 

Jotakin hyvää muuten, uudet patjamme tulivat lopultakin, enkä ole aikoihin nukkunut niin hyvin. <3 Sikäli kun se nyt tässä olotilassa on mahdollista. Olin varautunut parin viikon unettomuuteen ja tuskaan, kun aikoinaan hankimme Tempurin tyynyt, kärvistelin sen kanssa viikon ihan raivona ja olin jo palauttamassa, nyt en vaihtaisi sitä muuhun.  

Synnytysvalmennus ja ylläri vauvakutsut!

Sen verran päivitystä jalka-asiaan, että olin muuten aika yllättynyt, kun perjantaina neljän jälkeen neuvolantätini soitti, halusi kysellä vielä miten lääkärissä meni ennen kuin jäi vapaille. Kerroin hänelle stoorin ja hänkin muuten sanoi heti että tuo 0,7 arvo tulee raskaudesta, minusta on hauskaa että sen tietävät kaikki muut sairaalan sihteeri mukaanlukien, mutta ei se työterveyslääkäri. Kuulema jos tulehdus ei ala asettua, niin sitten pääsen neuvolalääkärille, joka oikeasti tietää näistä asioista, ettei tarvitse mennä taas arvuuttelemaan. Vähän mieltä vaivaa kyllä edelleen, tulehdus ei ole levinnyt ja kipu on kadonnut, eli vain punainen ja kovan tuntuinen niistä kahdesta kohtaa. Mutta toki painaa mieltä, että asettuuko se nyt muka jollain rasvalla, vaikka onkin sanottu että ei ole vaarallinen, kai. :/ 

Eilen kävimme mieheni kanssa sairaalan synnytysvalmennuksessa. Aikaa meni kolmisen tuntia, joka kului kyllä nopeasti. Paikalla oli lisäksemme myös 7 muuta paria ja peri suomalainen  meininki, että kaikki turottavat hiljaa. Minä tietenkin tsekkasin mahat ensimmäisenä ja sain kyllä nyt itsekin todeta, että omani on oikeasti melko pieni. Oikeastaan kaikki muut olivat myös ilman meikkiä ja siemailivat vettä tai mehua, itse olin luonnollisesti tapani mukaan täydessä tällingissä ja join kahvia, että oli oikein sellainen myrkytän lapseni olo. :p

Valmennus oli kuitenkin meistä molemmista ihan hyödyllinen, vaikka onneksi olin käynyt jo pelkopolilla, en alkanut esim. itkeä, vaikka sektiojutuissa jotka ohitettiin onneksi nopeasti, se lähellä olikin. Käytiin läpi lähinnä mistä tietää että milloin pitää lähteä sairaalaan ja synnytyksen kulkua, sekä mitä sen jälkeen tapahtuu. Valmennuksen pitänyt kätilö oli älyttömän mukava ja rauhoittava. Sitten kiersimme sairaalassa, synnytysosastolla olinkin jo käynyt aiemmin, joten se ei ollut mitenkään paha. Nytkin siellä oli kolme synnytystä käynnissä, hui. Tuli kuitenkin sellainen olo, että kyllä täällä pidetään hyvää huolta. Sitten kurkkasimme myös vuodeosaston, mikä kyllä on paha, kun pelkään sairaaloita. :/ Ihan kammottavaa joutua johonkin 4 hengen sairaalamaiseen huoneeseen. Täytyy toivoa että lapsi syntyy siihen aikaan, että perhehuoneet ovat vapaana. 

Kävelimme sairaalasta kotiin, minä vähän sekavissa fiiliksissä. Kerkesin sisälle ja heittää kengät, kun keittiöstä hyökkäsi kuusi ystävääni, huutaen yllätys! Enpä osannut muuta, kuin hetken tuijottaa paikalla olijoita ihan hämmentyneenä. He olivat järkänneet minulle yllätyksenä vauvakutsut, mieheni ryökäle oli myös tiennyt tästä jo kuukauden päivät. :D Ihan mahtavaa, minua ei ole ikinä yllätetty tuolla tavalla! Nauroinkin heille ensimmäisenä että onneksi en nyt ollut "ihan perseen näköisenä" liikenteessä, mutta he totesivat että eipä tuo yleensä taida olla minulla tapana. Olivat miettineet että voiko minut säikäyttää, että entä jos synnytys käynnistyy, mutta eipä tuo olisi haitannut sekään. :p

Pöytä oli täynnä herkkuja ja lahjoja, melkoisen liikuttavaa. :) Ensiksi availin paketteja ja mukana oli tietenkin perinteinen vaippakakku ja ystäväni nauroivat, että ilme oli kuin Bambilla, niin ihmeissäni niitä hypistelin. Kakussa oli myös kaikkea pientä kuten pöllöharso, pöllövaunukoriste ja pöllötuttiketju. Miten niin pöllö-fani? ;) Lisäksi ihan paras lohikäärmepehmolelu, joka ärjäisee kun sitä painaa mahasta. Serkullani oli muuten mukana hänen nelikuinen poikansa, joka on ihan mallivauva. Niin kiltti ja helppo. Se olikin hyvä, näin koirammekin sai jo vähän tutustua vauvaan... 

Ihan loistava lahja muuten oli "mother-in-law voodoo doll", jonka sain yhdeltä ystävältäni. :D Siitä ei nyt ole kuvaa, kun mies nukkuu vielä ja nukke on piilossa kaapissani, en usko että mies olisi tätä lahjaa arvostanut. Mutta se oli kyllä hauska, voi jestas. Tulen kuulema myöhemmin tarvitsemaan että saan sitten purkaa agressioita, tätä vähän pelkään itsekin juu. 

Sitten söimme ja kahvittelimme, jutun taso oli melkoisen härskiä noin niin kuin vauvakutsuja ajatellen, mutta normaalia meille. Minulle sanottiinkin heti alkuun, että mitään noloa ohjelmaa ei ole suunniteltu, voin olla rauhassa! Ainoa "juttu" oli että sain hierojaystävältäni päähieronnan, se oli mukavaa. 

Ensimmäiset lähtivät muutaman tunnin päästä ja silloin oli vähän hämmentynyt olo edelleen että mitä tapahtui, nytkö se on ohi, en ehtinyt tajuta, häh. Toisaalta muutama viimeinen vieras istui iltaa yli yhdeksän ja silloin jo alkoi tuntua, että onpa ollut raskas päivä, menkää pois. :) Mutta oli kyllä ihana ylläri, kun viikko on ollut niin paska ja olo melkoisen kurja. Tuli myös sellainen fiilis, että minusta välitetään ja syntymätöntä lasta odotetaan, mikä tuntui mukavalta. 

Nämä olivat muuten saaneet jostakin metsästettyä minulle Täydelliset naiset -lautapelin! Niin hienoa, tuota ei saa enää juuri mistään. Aika sopivaa saada se näin raskauden loppumetreillä, kun pelasimme sitä silloin kuin sain tietää mikä tilanne on. ;)   

Sitten kohti viikkoa 35, eikös nyt aleta olla jo voiton puolella, joohan?

Pelottava lääkäritarina

Ette usko mikä taas vaivaa, no jalat. Siis tämä raskaus on uskomatonta paskaa, en jaksa ja voisin sanoa itseni irti tästä touhusta. Viimeinen kerta kun sorrun edes ajattelemaan, että olisi jotenkin kiva fiilis. Samalla tuntuu hirveän kurjalta, että olen ihan yksin näiden vaivojen kanssa. Jotenkin tuntuu että tutuillakaan ei ole mitään ongelmia ollut, tai sitten niistä ei puhuta. On niin reppana ja masentunut olo, ettei toista. :(

Aletaanpa sitten kertoa tarinaa. Tässä parina yönä olen huomannut, että yksi nilkassa oleva pikku kohju on kipuillut, mitä ne eivät yleensä levossa tee. Eilen aamulla sitten asiaa tutkailin ja huomasinkin nilkassa pienen punoittavan kohdan, joka oli todella kosketusarka. En ollut varma onko se jotenkin myös kova, kun nilkkaluu on siinä alla. Muistelen vain että neuvolassa on sanottu että jos menee kipeäksi, punaiseksi ja kovaksi, niin sitten on tulehdus johon tarvitsee hoitoa raskaana. Soitin sitten neuvolaan ja oma hoitajani sattui vastaamaan, kehotti että tulisin näyttämään jalkaa, kun puhelimessa on hankalaa mitään sanoa.

Kävin sitten iltapäivästä ja hän oli sitä mieltä, että kyllä kannattaisi lääkärille näyttää, ettei tee tulehdusta. Neuvolalääkäripäivä olisi ollut tänään, mutta eihän sinne ollut enää aikoja eilen iltapäivällä. Hän sai metsästettyä minulle kuitenkin ajan arvauskeskuksesta perjantaiaamuksi. Tajusin sitten illasta että hetkinen, enhän minä ole vielä virallisesti äitiyslomalla, voin mennä työterveyteen. Sain varattua ajan täksi aamupäiväksi lääkärille joka näköjään oli vielä meidän firman "oma", en ollutkaan hänellä koskaan käynyt niin ajattelin että kokeillaan.

Teki nimittäin mieli varata aika vähän nopeammin, kun neuvolasta saatiin minut peloteltua. Ensin sanottiin että ei näytä pahalta ollenkaan, sitten alettiin kysellä suvun tukoksista, sanoin että ei ole kellään ollut paitsi isällä kerran kun hänellä oli LÄÄKITYS joka sen aiheutti, niin siitäkös neuvolassa mentiin varpailleen ja sanottiin että minun pitää ehdottomasti mainita tästä lääkärille. (Mainitsin, ei ollut kiinnostunut.) 

Laitoin jalkaan yöksi Hirudoid fortea ja se poisti kaikki säryt, eikä se nyt aamulla ollut läheskään yhtä kipeä, vaikka kohta punoitti edelleen. En siis osannut sinällään lääkäriä pelätä, vaikka tämä asia onkin vaivannut koko raskauden. Kerroin hänelle stoorin ja näytin jalkaa, sanoi aika heti että on pinnallinen laskimotukkotulehdus, ei vaarallinen ollenkaan ja ihan Hirudoid forte riittää hoidoksi. Hänen mielestään "akuutimpi ongelma" oli tämä kerran vuotanut suoni, josta juuri eilen sain neuvolassa kuulla että onpa parantunut hyvin! Siitä lääkäri olikin sitten vähän kujalla, antoi laastariakin mukaan jos alkaa vuotaa, vaikka sanoin että tapauksesta on yli kuukausi, on kunnossa nyt. Hän olisi laittanut verisuonikirurgille ja kuulema julkisellakin näitä kyllä leikataan jos vuotavat, siihen sitten totesin että mites tästä mihinkään leikkaukseen menen, kun olen raskaana. Eikös sitä kuitenkin sanota, että raskauden jälkeenkin pitää odottaa puolisen vuotta ennen kuin näitä hoidetaan. Siitäpä meni setä vähän hämilleen ja totesi että niinpä se taitaa olla, eli ilmeisesti tiesin sitten aiheesta lääkäriä enemmän. Varmistin vielä että tukosriskiä ei siis ole ja ei kuulema, sitten hän kuitenkin sanoi, että oman mielenrauhani takia voidaan ottaa verikoe (en muista nimeä) joka paljastaa tukosriskin. Tuloksen saisi parissa tunnissa, joten ajattelin että samapa tuo sitten. Menin salille ja siitä kotiin. 

Peruin siinä perjantain lääkäriajan ja sittenpä tämä soittelikin minulle tuloksista. Voitte uskoa että shokki oli melkoinen, kun hän sanoi että testi oli hieman yli viitearvon, nyt pitäisi lähteä sairaalalle lisätutkimuksiin, että sinne on mennyt lähete. Sanoi että tuleehan näistä paljon vääriä positiivisia, mutta olisi hoitovirhe jättää tutkimatta. 

No, siinä sitten aivan paniikissa sairaalalle, jossa jo ilmoittautumisen yhteydessä rauhoiteltiin, että ei tarkoita vielä mitään. Ensin hoitajan haastatteluun, joka kyseli enemmän jalasta ja että ahdistaako henkeä (arvatkaa onko sen jälkeen ahdistanut kun kysyttiin, sanoin kyllä että ei, mitä nyt tätä raskaudesta johtuvaa kun kohtu painaa, ei ottautunut tähän mitenkään. Sitä on kyllä ollut niin monta viikkoa jo, että enpä varmaan tässä kirjoittelisi jos veritulppa olisi...) Katsoi happitasot sormesta jollain laitteella ja ne olivat normaalit. Kertoi että raja-arvo tuossa minulta otetussa verikokeessa on 0,5 ja minulla arvo oli 0,7, että jo raskaus riittää nostamaan sitä sen verran, hänellä on omakohtaista kokemusta. Taas rauhoittava kommentti, kuitenkin ensiavun puolelle lääkäriä odottamaan. 

Tunnin siinä venailin ja ehdin kyllä miettiä vaikka mitä. Ahdistus oli kamala. Yhtäkkiä hoitaja hyökkäsi kimppuuni ja alkoi siinä odotustilassa (!) mitata verenpainetta, sokeria ja tunkea kuumemittaria korvaan. Olin ihan hädissäni että mitä ihmettä, pitääkö nyt huolestua. Kuulema ihan rutiinijuttuja. Verenpaine huiteli taivaissa, ihmekös tuo...

No näihin juttuihin ei enää palattu, minut otti vastaan tosi mukava mieslääkäri ja siinä kohtaa repesin itkemään, kun ahdisti jo niin kovaa. Hän rauhoitteli että arvo on niin minimaalisesti koholla, että tuskinpa on hätää. Hän katsoi molemmat jalkani ultralla ja tilanne oli niin hyvä ja suonet "hyvin auki", ettei kuulema tarvinnut edes röntgenlääkäriä asiaa tutkimaan, että jopa hän sen näkee. Mitään hätää ei siis ollut. Hän sanoi että minulta otettu verikoe on todella huono, eikä mitenkään tarkka mittari. Yleensä kuulema tukosasioissa arvo on 4-5 kertaisesti koholla, sanoi että tuohon 0,2 nostoon riittää tosiaan raskaus, tai tuo pikku tulehdus. En ole sen enempää riskiryhmässä kuin muutkaan raskaana olevat, eikä asiaa tarvitse nyt pelätä. Sanoi että ei halua maalailla piruja seinille mutta toki raskaus välillä tukoksia aiheuttaa, että jos jalka kipeytyy tai turpoaa niin suoraan päivystykseen, eikä mihinkään työterveyteen jossa eivät mitään tiedä. Lähdin jopa miltei hymyssä suin kotiin, kaikesta huolimatta. Onpahan nyt ainakin tutkittu sitten! Hänestä muuten vuotanut pintasuoni ei ollut mitenkään akuuttivaiva, sanoi että ei sille muuta olisi edes voinut tehdä, kuin laastaria päälle.

Sellainen päivä. Olo on ihan kamala edelleen, ahdistaa niin paljon että rintaa puristaa. Nyt pitäisi koettaa vaan rauhoittua, voitte uskoa että säikähdin! Lämmitän saunan ja koetan syödä jotain, illaksi ostin jätskiä ja suklaata ilman morkkista. :/ Mieheni lähtee keikalle kavereiden kanssa, ärsyttää kun en pääse mukaan. Mutta en halua enää tässä vaiheessa ottaa riskiä, että tulee nyrkistä mahaan. Toisaalta oli varmaan hyvä, että nyt on käyty tutkimuksissa. Huomasin tuossa jalkaa rasvaillessa että onhan siinä toinenkin punoittava kohta, joka tuntuu vähän kovemmalta, ei ole kyllä kipeä. Eli nythän olisin ihan paniikissa että siinä se tulehdus nyt leviää kaikkialle. Hieman ahdistaa, mutta koetan rauhoitella itseäni sillä että nuo pinnalliset tulehduksen eivät ole vaarallisia ja rasvaa vaan. Mutta kyllähän tämä nyt on loppuraskauden seurattava riesa.