Väsyttää, kyllästyttää... Laskettuunaikaan on kuukausi ja nyt sitten näköjään joutuu jättämään salinkin pois. Ei vaan jaksaminen ole sitä samaa luokkaa, parina kertana nyt huomannut että sitten loppu päivän on huimannut ja ollut outo olo, joten eipä ehkä enää kannata. Myöskin epämääräiset kivut alkavat haitata, milloin sattuu nivusiin, milloin pakaraan... nyt sitten keskitytään vaan lenkkeilyyn, että saa edes raitista ilmaa ja jaloissa veri kiertää.
Haluan tuon lapsen nyt vaan masusta pois, että pääsee taas pikku hiljaa omaan kroppaansa takaisin! Nyt vaan kärvistellään päivä kerrallaan ja odotellaan. On niin outoa, kun vointi on mitä sattuu. Välillä huimaa, tai muuten vain väsyttää, käyt jossain niin sitten et jaksa loppu päivänä muuta kuin maata sohvalla. tätäkö se nyt on? On aivan todella vaikeaa tottua, kotona olisi kaikkea puuhaa ja minua stressaa kamalasti, kun en jaksa. Tuntuu ihan siltä että lusmuan tahallani kotitöistä.
Sekin ärsyttää, että kaikki rintsikat puristaa TAAS. Ei ole montaa viikkoa, kun hankin muutamat uudet että oli helpompaa olla ja nyt tuntuu että nekin painavat, mitähän tässä enää kohta keksii. Mieli on maassa melkein joka päivä, liikaa aikaa keskittyä omaan epämääräiseen oloon. Neuvola on ensi tiistaina, sitten taas katsotaan missä mennään. Ongelmaksi on muodostunut myös se että edelleen tuntuu, etten osaa syödä tarpeeksi. Se 3-4 tunnin väli ei meinaa enää riittää, vaan olo saattaa olla hyvinkin heikko. Ihan oikeasti pelottaa, että mitähän vielä.
Kävin muuten eilen siellä "vauvaperheyksikön" psykologilla, johon laittoivat pelkopolilta lähetteen. Ja se oli kyllä aivan täyttä paskaa, en voi suositella. Siis ihan hirveä käynti, koko eilinen oli pilalla. Itkuksihan se meni ja ahdisti, kun jankutettiin vaan pelkojeni syitä, mitään apua tai kommenttia en saanut, kaiveltiin vain että "miksi", "miltä se tuntuu", jne. Mietin että mistähän tämäkin täti palkkansa ansaitsee. Ymmärsin käynnin syyksi että pääsisin lopuistakin synnytyspeloista eroon, mutta eipä noita edes käsitelty. En myöskään jaksa kuunnella lässytystä että miten vauva, mitä tunteita se herättää, millainen persoona sieltä on tulossa, sanoin monta kertaa, että vauva ei ole tässä mikään ongelma, vaan loppuraskaus!!! En minä osaa ajatella vauvaa vielä persoonana, se on vain edelleen joku epämääräinen loinen mahassa. Mutta en ole tästä yhtään huolissani, uskon sen kiintymyksen sieltä tulevan, kunhan syntyy.
Koetimme käsitellä myös esim. ulkonäköpelkojani, johon sain sitten lähinnä kommenttia että eikö mielestäni naisesta saa näkyä se että on äiti, sellainen pyöreys ja pehmeys. Tässä vaiheessa tuohduin jo että itseasiassa ei tosiaankaan mielestäni saa, enkä muuten aio itse olla sellainen hänen kuvailemansa "äiti". Niin kammottaa tuo asenne, että sitten kun ollaan "äiti", millään muulla ei ole enää mitään väliä.
Juu en aio mennä uudestaan, nyt pitäisi vaan vielä soittaa tuolle tädille ja perua seuraava aika... en nimittäin todellakaan ala kiusata itseäni enempää. Eiköhän synnytyspelot nyt hoidu ihan sillä, että ajattelen jalkavaivojen katoavan ja pääsen taas hoitamaan itseäni!
Loppu päivän puuhastelinkin sitten kastemekkoa, mutta eipä tuo paljoa piristänyt.
Jotakin hyvää muuten, uudet patjamme tulivat lopultakin, enkä ole aikoihin nukkunut niin hyvin. <3 Sikäli kun se nyt tässä olotilassa on mahdollista. Olin varautunut parin viikon unettomuuteen ja tuskaan, kun aikoinaan hankimme Tempurin tyynyt, kärvistelin sen kanssa viikon ihan raivona ja olin jo palauttamassa, nyt en vaihtaisi sitä muuhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti