Eilen oli pitkästä aikaa tosi mukava päivä, käytiin ystäväni kanssa tuossa sadan kilsan päässä shoppailemassa, vähän vaihtelua. Tarkoitus oli ottaa blogiin jotakin kuvituskuvaa, mutta oli niin hauskaa että unohdin. :D Pitkästä aikaa jotakin mukavaa tekemistä ja tietenkin ajomatkat aikaa juoruta. Tulihan tuota tuhlattua, ylläri. Minä ja ostoskeskukset, kyllä visa vinkuu. Mutta ihana oli saada vähän uutta vaatetta, raskaus on tehnyt minulle vähän sellaisen blokin etten ole saanut mitään ostettua. Koska, "en kohta mahdu kuitenkaan".
Joo, ostin enemmän, älkää luulko että tuossa on kaikki!
No, eilinen kiva päivä on nyt muisto vain, kävin nimittäin tänään psykologilla. Tai psykiatrisella polilla jossa lääkärikseni sattui ylilääkäri, kuiva mummo jota ei kiinnostanut. Ei nyt ihan vastannut odotuksia ja siitä asti olenkin sitten vain itkeskellyt kotona, kun oli niin hirveää. Kerroin heti alkuun että minua jännittää, tämä täti totesi minulle kuivasti että "ai sinä olet sitä tyyppiä". Heti perään tuli kommentti että olen laiha, en varmaan syö kunnolla. Loukkaannuin tästä hieman, varsinkin kun viime viikkojen herkuttelumorkkis vaivaa.
Koetin kertoa hänelle peloistani ja hypokondrisesta oireilustani, mikä sen laukaisee ja miten aina periaatteessa tiedän että minulla ei ole esimerkiksi syöpää, mutta alitajunta kuitenkin siellä huutelee että "entä jos...". Vastaus oli, että eihän elämässä voi koskaan tietää varmaksi! Sitten hän kehotti käymään enemmän lääkärissä, että saisin mielenrauhan. ...! Olen juuri kertonut miten olen hypokondrikko joka kuuluu siihen ryhmään ketkä eivät ravaa lääkärissä, vaan pelkäävät kotona. Hänen ratkaisunsa olisi siis se että siirryn siihen toiseen, niihin jotka lääkäreissä ravaavat, joista jatkuvasti on artikkeleita että heitä pitäisi hoitaa, koska ruuhkauttavat päivystykset turhilla keksityillä vaivoilla. En oikeasti voinut uskoa korviani. Koetin selostaa että en oikeasti halua tuollaista ratkaisua, vaan haluan saada pään kuntoon etten enää pelkää! Mutta kuulema lääkärissä voi ihan hyvin ravata, koska pelko on vain pääni sisällä ja lääkärit näkevät vaikka mitä, eikä heitä kiinnosta yksittäiset tapaukset.
Koetin selittää pelkojani myös sitä kautta miten esimerkiksi pelkään verenpaineenmittausta, johon sain vastaukseksi silmien pyörittelyä ja toteamuksen "ai sinä olet niin herkkä". Asenteeni on myös kuuleman nuiva ja negatiivinen.
Selitin myös historiani lääkkeiden kanssa ja perustelin miksi en halua niitä enää käyttää. Hän kirjoitti minulle reseptin Opamoxiin? Sanoin että hei, olen raskaana, mutta ei kuulema haittaa jos ottaa pari kertaa viikossa. No en todellakaan aio ottaa. Olisi laittanut myös betasalpaajat, vaikka sanoin että ahdistus ja pelko EI aiheuta minulle sydämentykytyksiä. Sitten totesi kuitenkin, että ehkä nämä vasta raskauden jälkeen. Päivitteli myös koko ajan, että mitähän me sinulle keksittäisi. Niin, kukas se lääkäri olikaan?
Lopputulos oli, että hän kysyi haluanko mennä juttelemaan äitiyspolille psykoterapeutille, sanoin että kyllä kiitos. Annetaan nyt vielä yksi mahdollisuus. Hän on kuulema sitten terapeuttini, tämä täti hoitava lääkärini, joka aikoo kirjoitella lisää lääkkeitä sitten synnytyksen jälkeen. Ainoa ongelma vain, että en tuon ämmän luo enää halua.
Siis onko tuollainen käytös mielestänne hyävksyttävää, vai olenko nyt vain itse liian herkkä? Saako lääkäriä jotenkin vaihdettua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti