Omasta toipumisesta

Hetki taas koneella, kylläpä tähänkin on haasteellista löytää aikaa nykyään. Juttua kyllä riittäisi tännekin puolelle. Arvon tässä että kirjoitellako imetyksestä, vai itsestä ja koska edelleen olen varsin itsekeskeinen ihminen, arvaatte lopputuloksen. :p Haluan vähän purkaa tässä mitä kropassa on nyt synnytyksen jälkeen tapahtunut, sehän oli yksi asia, josta olen panikoinut ja skitsonnut täällä koko raskausajan! Yhtenä kappaleena kuitenkin ollaan (tai kahtena, heh heh...) kaikesta huolimatta. 

Alkuun olin vain todella helpottunut kun kaikki oli ohi ja mitään todella pahaa ei käynyt. Nyt kun olo alkaa olla vähän parempi, on muutama asia ehtinyt aiheuttaa jo angstausta. Tämä on kyllä sellainen aihe, josta mielelläni kuulen toistenkin kokemuksia. Ja jos löydät tämän niin että olet raskaana niin hei, tässä nyt suoraa puhetta!

Aloitetaanko vaikka sitten alhalta ylös?

Jalat:

Suonikohjuthan ne olivat yksi pahin raskauden aikainen riesani. Minulle sanottiin että ne saattavat vaalentua, mutta väläyteltiin myös leikkauksia ja muuta, että en ollut turhan toiveikas. Yllätys olikin melkoinen, kun ne alkoivat vaaleta ja hävitä jo sairaalassa! Myös yksi pullottava suoni joka oli jo ennen raskautta, on painunut kasaan. Siinäpä hoito, jota ei huvita uudelleen kokeilla. Olen siis optimistinen, että muutamassa kuukaudessa saattavat kadota vaikka kaikki mitä on tullut, niin hyvin ovat jo nyt kahdessa viikossa hävinneet/vaalenneet. Laskimotukkotulehdukset ovat myös jo lähes hävinneet. Alkuun muutaman päivän synnytyksen jälkeen jalkoja kyllä pakotteli koko ajan, mutta sairaalastakin annettiin vain ohjeeksi lähteä liikkeelle mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen. Olenkin käynyt lenkillä joka päivä siitä asti kun pääsin kotiin, matkat eivät ole vielä pitkiä, mutta vauhti alkaa normalisoitua. <3

Alapää:

No niin, en ole uskaltanut katsoa miltä siellä näyttää! Alkuun oli kiristystä ja paineen tunnetta, jos seisoin liian kauan. Se paine oli kyllä todella ikävää. Nyt on onneksi alkanut helpottaa. Pieni eppari minulle leikattiin ja ilmeisesti emättimeen tuli joku repeämä, jota kätilö ei edes huomannut, eli tuskin on iso. Oli vain kuulema paikattu istukan poiston yhteydessä. O_o Istumaan olen pystynyt koko ajan, nyt jo ihan ilman kipuja. Jälkivuoto on ällöttävää, vaikka onkin vähentynyt ja vaalentunut, mutta lisääntyy vielä välillä esim. kävellessä. Tänään säikähdin kun huomasin vessareissulla, että jostakin vuosi kirkasta verta. Paikallistin sen juurikin tikkien kohtaan ja hätäännyin tietysti. Onneksi meillä sattui olemaan neuvolassa painokontrolli, niin tuttu hoitaja vilkaisi minut samalla. Ei ollut mitään hälyyttävää, sanoi että voi olla mahdollista että joku tikki irtosi tai ompeleiden välistä vuotaa, mutta ei ole kuulema vakavaa, että siitä se kaikesta huolimatta paranee. Kuulema siistiä jälkeä eikä ole edes turvotusta, jälkitarkastusta odotellessa. Ihan pelottaa kuntoutuuko tämä alue ja lantionpohjaa koetan treenata joka päivä edes vähän, koska arvatkaa pelottaako myös laskeumat. :( 

Maha:

Pelkäsin miltä maha näyttää synnytyksen jälkeen, mutta sepä olikin lähes kateissa jo synnytyspäivän iltana, minulle kätilö sanoikin että olenko edes synnyttänyt, kun kohtu on palautunut niin vauhdilla. Ei siis kriisiä siitä, 5 päivää synnytyksestä maha oli taas aivan litteä, sain myös oman napakoruni takaisin. <3 Toki se huolettaa, että milloin vatsalihakset ovat takaisin paikallaan, että voi alkaa treenaamaan. Maha on myös muuten reistannut synnytyksen jälkeen, ummetusta ollut melkein koko ajan ja ihan sama mitä syö, alkaa kuulua ihme murinaa. Varmaan sitten suolisto etsii vielä paikkaansa, tai jotain. :/ Mahaan tuli myös loppuraskaudesta se ällö hormoniviiva, eikä ole vielä vaalentunut yhtään. Häviääköhän se? Raskausarpia ei tullut!

Rinnat:

Imetyksestä lisää seuraavassa postauksessa. Maitoa ei tule riittävästi. Noin muuten en yhtään pidä siitä, miten muhkuraisilta tissit tuntuvat kun niissä on maitoa. Kerran toinen oli kivikova niin kauan että pumppasin maitoa kolme kertaa, olin jo aivan varma että nyt siinä on joku tulehdus. Eivät roiku ainakaan vielä. :p

Pää:

Alkuun oli huimausta ja vähän pahoinvointia, mutta on helpottanut. Pyysin että katsovat neuvolassa hb:n kun sairaalassa ei sitä tehty. No oli 148, ennen synnytystä 136, että ei tarvetta lisärautaan. :p Jonkin verran on itkettänyt ja toki väsyttää, turhauttaa ja kiukuttaa joskus, mutta mieli on ollut yllättävän valoisa. Kai olen  niin helpottunut kun raskaus on ohi, se kun oli minulle niin vaikeaa. 

Noin muuten olen saanut palautetta että näytän terveeltä ja hyvävointiselta. Painoa en ole uskaltanut mitata, enkä vielä kokeilla mahtuuko omat farkut jalkaan. Riittävästi syöminen ja juominen tuottaa kamalia vaikeuksia, päivät menevät kuin sumussa ja hirveän nopeaan.