torstai 16. heinäkuuta 2015

Napakorun vaihto

Nyt se tuli eteen, napakorun vaihto-operaatio. Viikolla 23. Ei tilanne vielä mikään kriittinen ollut, mutta huomasin että tietyissä asennoissa koru jo vähän kiristää ja kun asiaa tutkiskelin, niin eipä tuolla enää tilaa hirveästi ollut. Tänään sitten suihkusta tullessa ensin lattialle kolahti korun pallo ja perässä itse koru, joten ajattelin että okei, nyt on aika. :D 
 
Olin tilannut raskausajan napakorun jo aika alussa, joten se oli valmiina odottamassa. Varsihan tässä oli hurjan pitkä ja idea olikin, että sitä voi itse lyhentää halutun mittaiseksi. Varsi on taipuisa, joten sen _pitäisi_ kestää vatsan kasvu. Katsotaan nyt meneekö tämä loppuun asti, vai täytyykö vielä hankkia isompi.




 
Laitoin korun ensin paikoilleen ja lyhensin sen jälkeen sopivaksi. Ideana on että uudet kierteet varteen saa ihan vain palloa pyörittämällä, mutta ei se kyllä suorilla mennyt, minun piti ottaa vielä koru pois, nirhata kärkeä saksilla kapeammaksi ja pyörittää pallo paikoilleen, SITTEN sen kiinnittäminen onnistui.
 
Katsotaan nyt miten koru käyttäytyy, että joudunko vielä lyhentämään sillä extra pituutta on hieman. Toivottavasti voin pitää korun ihan loppuun asti, koska tiedän että uutta reikää en uskalla enää ottaa, kuten huimana teininä. :p


 
Siinä se nyt on!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti