maanantai 28. joulukuuta 2015

Kastajaiset, joulu, stressiä, ahdistusta...

Siis mihin tämä aika menee! Toisaalta taas se etenee tuskallisen hitaasti. Nyt kertakaikkiaan yläkerta kera tietokoneen on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana, että bloggaus on aikamoinen haaste. Neiti nukkuu nyt ja olen yksin kotona, joten oksennetaan kaikki kuulumiset sitten samaan postaukseen. 

En nauti tästä vauva-ajasta yhtään. Yllättikö? Enhän minä ole sellainen ihminen, joka tykkää jumittaa lapsen kanssa kotona. Minua turhauttaa etenkin tämä vaihe kun hoidat vain, eikä lapseltakaan tule mitään vastakaikua, itkua pelkästään. Muutamia hymyjä on alkanut välähdellä harvakseltaan, neidillä on ikää kohta 7 viikkoa. Toki hoidan lapseni hyvin, ei siinä. Mutta en vain nauti olostani. Olisi kiva esim. käydä joskus ihmisten ilmoilla, edes vähän kaupungissa shoppailemassa. En ole viimeiseen kahteen viikkoon käynyt juuri lähikauppaa kauempana. Välillä minua ahdistaa kun tuntuu että olenko edes kiintynyt tuohon lapseen, mutta ne tunteet tulevat ja menevät, ei tämä siis ehkä vielä ole minkään masennuksen puolella. 

Meillä oli kastajaiset 20.12 ja neiti sai nimen, joka on kaikkien mielestä älyttömän kaunis. Nimiasioista minulla olisi paljonkin höpötettävää, mutta säilytetään nyt joku yksityisyys vauvallekin. Kriteerit olivat kuitenkin kansainvälinen, aavistuksen fantasiahenkinen, mutta täytyy kuitenkin löytyä nimipäivät kalenterista. Nappiin meni. 


Kastajaisista otin kauheaa stressiä, koska pidimme ne kotona ja kämppä oli kuin pommin jäljiltä. Vaikka äiti olikin auttamassa muutaman päivän, kiire meinasi tulla. Lisäksi hössötin vielä leipomisen kanssa ja pyöräytin viisi kakkua, mikä oli vähän ylilyönti. :D Se koristelushow aamulla oli ihan kamala. Kastajaiset menivät kuitenkin enimmäkseen hyvin ja niistä jäi mukava fiilis. Ainoa miinus anoppi, joka veti jostakin syystä kamalaa esitystä koko ajan, ei osannut olla pälättämättä edes toimituksen ajan, mikä ns. *itutti. Mutta sille ei voi nyt mitään, en lähde erittelemään asiaa enempää ettei verenpaineet nouse turhaan. :p Pappina toimi meidän vihkipappimme, se oli kyllä parasta. <3

Jee voittajafiilis, nimi annettu!

Meillä oli vielä lääkärineuvola 23. päivä kello 14.30, eli ei joululoman viettoon ihan helpolla! Onneksi kaikki oli hyvin, painoa oli silloin 4,7kg ja pituutta 57cm, eli neiti kasvaa edelleen vauhdilla. Olin ristiäisistä kauhean väsynyt ja neuvola oli viimeinen stressi ennen joulun pyhiä, jolloin mieskin oli vapaalla. Niinpä sitten keskiviikko iltana oloni meni yhtäkkiä oudoksi ja kuume nousi 38,5 asteeseen. En meinannut uskoa, ei tuntunut kuitenkaan niiiiiin kipeälle olo. Nappasin buranan ja panadolin ja menin nukkumaan ja nakitin vaavin hoidon miehelle sinä yönä. Aamulla kuume oli poissa, eikä ole palannut. Epäilen syyksi kertakaikkiaan väsymystä. Tietysti ensin mieleen tuli mahdollinen rintatulehdus yhytäkkisen kuumeen takia, mutta kun muut oireet puuttuivat. Toinen rinta aristi ehkä vähän, mutta ei sinänsä mitenkään epänormaalilla tavalla. No, onneksi en tullut kipeäksi, mutta tahtia pitäisi ehkä nyt vähän höllätä. Syömisetkin ovat edelleen mitä sattuu, ei pelkästään joulun takia. En varmasti saa tarvittavia vitamiineja. Turhauttaa ja ärsyttää niin paljon kaikki! 

Joulu on nyt takana, mutta kohta on sitten kolmekymppiset, että se siitä stressin vähenemisestä. :D Onneksi viikon päästä pääsen lopultakin hierontaan, kroppa on jossakin aivan kamalassa kunnossa, synnytyksestä ja vauvan kantelusta. Ei taida ihan yksi kerta riittää. Ehkä se taas tästä, nyt vaan on vaikeaa löytää valoisia puolia asioista. Hoitoapua on onneksi tarjolla, mutta miinus puolena minulle tulee tunne että anoppini yrittää omia vauvaa (leijonaemo, heh) joten otan toki stressiä siitäkin. Ei hän toki tätä kovin usein näe, joten lienee vain innokas. Onhan tämä kaikille vielä uusi tilanne, toivon että se hössötys vähitellen rauhoittuu. Oikeastaan enemmän toivon, että mieheni pikkuveli paukauttaisi tyttöystävänsä paksuksi. ;)

3 kommenttia:

  1. Moikka! Lohduttavaa että muillakin blogi hieman hiljenee vauvan saavuttua kuvioihin..

    Mutta miksi ihmeessä et voisi lähteä vauvan kanssa shoppailemaan? Minä ainakin olen käynyt ja usein! Mulla hajoaa pää ihan täysin jos möllötän väsyneenä täällä neljän seinän sisällä. Se on ihan sama, oonko väsyneenä kotona vai jossain kaupoilla, jossa kuitenkin vähän virkistyy shoppaillessa :)

    Ja wau, että olet jaksanut kastajaiset jo järjestää! Me siirrettiin suosiolla tammikuun loppuun, jolloin vauvalla on ikää jo melkein 3kk. En olisi jaksanut jouluhössötyksen lisäksi stressata ristiäisiä.

    Jaksamista<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli pakkomielle saada nimi ennen joulua, enkä usko että ne olis yhtään vähemmän stressanneet myöhemminkään... :D

      No niin, kai minä voisin. Vauva on ollut mukana lähinnä vain lähikauppareissuilla, tai jos on menty tyyliin Prismaan. Ehkä minulla tökkii se että kun on talvi, mietin sitä vaaterumbaa, että kuinka paljon sitä sitten vähentää kauppakeskuksissa jne. Toinen asia sitten se että pääsenkö vaunujen kera kaikkialle? Olenko ihmisten tiellä? Paheksutaanko sitä? Siis minua suututtaa vaunujen kanssa tien tukkeena ahtautuvat mammat, mutta en ole varma ärsyttääkö muitakin, että alanko nyt itsekin sellaiseksi! :D

      Poista
    2. Joo toi vaaterumba on kyllä ihan älytön! Ikinä en voi olla varma että onko vaatteita sopivasti. Olen ajatellut sillä periaatteella, että mieluummin liikaa kun liian vähän. Kauppakeskuksessa avaan aina makuupussia ja haalaria, kyllä se vauva sitten ilmoittaa kun on liian kuuma :)
      Vaunujen kanssa on ollut kyllä ihan yllättävän helppoa liikkua. Ollaan liikuttu metrolla, junalla ja busseilla ja vaikka sun missä, jopa ikeassa :D Yllätyin siitä, että vaatekaupoissakin on omat hissinsä lastenvaunuille :) Minä en jaksa muiden mielipiteitä enää ajatella, pää tosissaan hajoaa jos ei pääse ihmisten ilmoille. Ja päivisin kun on liikkeellä, niin eipä siellä juuri muita vastaan tule kun vaunukansaa. Rohkeasti vain liikkeelle, se piristää :)

      Poista